Porin lentoliikennepäätös siirtyy

Turku Air Oy ei ole toimittanut Porin kaupungille määräpäivään mennessä vaadittuja tilaajavastuulain mukaisia asiakirjoja. Tästä syystä se ehdotetaan suljettavaksi pois lentoliikennettä koskevasta tarjouskilpailusta.

Porin kaupungin on tarkoitus selvittää nopealla aikataululla, esimerkiksi suorien neuvottelujen kautta, vaihtoehtoisia tapoja järjestää lentoliikenne.

– Aiempien neuvottelujen ja selvittelyjen aikana on tullut esille toimijoita, joiden soveltuvuus kyseiseen toimintaan halutaan vielä selvittää, apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus sanoo.

Asia oli 7. joulukuuta kaupunginhallituksen suullisessa esittelyssä, ei varsinaisella listalla. Siitä päätetään aikaisintaan 14. tai 21. joulukuuta pidettävässä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Patria valmis vastaamaan tulevaisuuden lentäjäkoulutustarpeisiin

11017374_840811425966507_8331672511021641901_o

Ammattilentäjiä kouluttava Patria Pilot Training -oppilaitos on valmis vastaamaan Suomen mahdolliseen ilmailualan ja ammattilentäjien kysynnän kasvuun omalla koulutustarjonnallaan. Nykyisin Malmin lentoasemalla toimiva oppilaitos muuttaa vuonna 2017 uusiin toimitiloihin Tampere-Pirkkalan lentoasemalle. Patria Pilot Training on kouluttanut satoja kotimaisia ja myös lukuisia ulkomaisia oppilaita liikennelentäjiksi perustamisvuodestaan 1998 lähtien. Patrialla on laaja koulutusohjelmatarjonta, joka sisältää muun muassa lentoyhtiöille suunnatun Multi-Crew Pilot Licence (MPL) -ohjelman.

Patrialla on käytössään yksi Euroopan moderneimmista koulukonelaivastoista, johon kuuluvat peruslentokoulutukseen käytettävät Tecnam P2002 JF -lentokoneet, Cirrus SR22-mittarikoulutuskoneet sekä monimoottoriset Diamond DA-42NG -lentokoneet.

Norwegianin matkustajamäärä ja käyttöaste kasvoivat marraskuussa

utffqfebs106f0mfetfo

Norwegianin marraskuun liikenneluvuista näkyy sekä kaukoreittien että Euroopan reittien kasvu. Käyttöaste nousi marraskuussa 4,1 prosenttiyksikköä viime vuoden vastaavasta ajankohdasta ja se oli tänä vuonna 83,1 prosenttia. Lähes kaksi miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla marraskuussa, kasvua 11 prosenttia.

Marraskuun liikenneluvut osoittavat vakaata ja hyvää kehitystä. Kasvu kaukoreiteillä jatkuu. Marraskuussa 1 952 083 matkustajaa lensi Norwegianilla, kasvua 11 prosenttia verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Myytyjen henkilökilometrien määrä (RPK) kasvoi 13 prosenttia samalla, kun tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) kasvoi 8 prosenttia marraskuussa. Käyttöaste oli 83,1 prosenttia, kasvua 4,1 prosenttiyksikköä verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Norwegian käynnisti marraskuussa uusia Espanjan sisäisiä reittejä ja kaukoreittejä Karibialle, jossa talvi on korkean sesongin aikaa.

Täydet koneet ovat tärkeitä myös ympäristönäkökulmasta ja siten lento voi olla parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi auto, koska päästöt matkustajakilometriä kohden jäävät alhaisemmiksi.

– Olen hyvin iloinen, että liikenteen myönteinen kehitys jatkui myös tässä kuussa, koska olemme siirtymässä lentoliikenteelle perinteisesti alhaisemman kysynnän kauteen. Näemme, että yhä useampi matkustaja hyödyntää Norwegianin laajaa eurooppalaista reittiverkostoa lentääkseen edelleen Yhdysvaltoihin. Tämä osoittaa, että vahva Norwegian koko Euroopassa vahvistaa kaukoliikenteen panostuksia ja päinvastoin, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegian lensi marraskuussa 99,7 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, joista 86,3 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

Norwegianin lentolaivasto on yksi uusimmista ja nykyaikaisimmista Euroopassa. Norwegian sai marraskuussa tunnustusta arvostetulta ilmastoinstituutilta, The International Council on Clean Transportation, jonka mukaan Norwegian on ”vihrein” Atlantin yli lentävistä lentoyhtiöistä:http://www.theicct.org/transatlantic-airline-efficiency-2014

Finnair rekrytoi 400 lentäjää ja matkustamohenkilökunnan jäsentä

Finnair valmistautuu vuonna 2016 alkavaan kaukoliikenteen kasvuun ja aloittaa historiansa suurimmat rekrytoinnit. Yhtiöön haetaan tänä vuonna jo rekrytoitujen noin 70 lentäjän ja 130 lentoemännän ja stuertin lisäksi vielä 100 uutta lentäjää sekä 300 uutta matkustamohenkilökunnan jäsentä. Myös asiakaspalvelutehtäviin sekä muihin toimintoihin rekrytoidaan noin 50 henkilöä kevään 2016 aikana.

Finnair sai lokakuussa laivastoonsa ensimmäisen A350 XWB -koneen ja kaikkiaan koneita on tilattu 19. Uudet laajarunkokoneet ovat Finnairin kasvun moottori ja lisäävät kaukoliikenteen kapasiteettia keväästä 2016 alkaen. Kapasiteetin kasvu lisää myös henkilöstön tarvetta. Finnair on aiemmin tänä vuonna kertonut kasvun tarkoittavan noin 1000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.

– Lähdemme nyt Finnairissa rohkeasti toteuttamaan liiketoimintamme kasvua ja sen myötä myös Finnairin ja Suomenkin mittakaavassa merkittäviä rekrytointeja, kommentoi Finnairin henkilöstöjohtaja Eija Hakakari.

– Lentävän henkilöstön työn luonteen sekä mittavan rekrytointisuunnitelman vuoksi rekrytointien ja erityisesti koulutusten organisointi vie aikaa. Haluamme olla liikkeellä hyvissä ajoin pitäen silmällä erityisesti vuotta 2017, jolloin kasvumme voimistuu. Samalla rekrytointien aloittaminen antaa mahdollisuuksia kasvaa rohkeamminkin markkinatilanteen sen salliessa.

Lentävän henkilöstön rekrytointi alkaa 4.12.2015. Valintojen jälkeen eri henkilöstöryhmien koulutukset ja työsuhteet alkavat vaiheittain keväästä 2016 alkaen, sitä mukaa kun yhtiön tarve uusille työntekijöille kasvaa.

Finnairin strategisena tavoitteena on kaksinkertaistaa liikenteensä Aasian ja Euroopan välillä vuoteen 2020 mennessä vuoden 2010 tasosta. Strategia perustuu Aasian kasvaviin markkinoihin, nopeisiin yhteyksiin Helsingin kautta Koillis-Aasian ja Euroopan välillä, laadukkaaseen palveluun sekä kustannustehokkaaseen ja täsmälliseen operointiin. Aasian kasvun myötä Finnair kasvattaa myös Euroopan liikenteensä kapasiteettia, sillä merkittävä osa yhtiön matkustajista on vaihtomatkustajia.

Airbusin A320neo-lentokone saa EASAn ja FAA:n tyyppihyväksynnän

a1ac93fbed574239_800x800ar

Airbusin uusi A320neo-lentokone on eilen saanut tyyppihyväksynnän Euroopan lentoturvallisuusviranomaiselta (EASA) sekä Yhdysvaltain ilmailuviranomaiselta (FAA). Hyväksytyssä mallissa on Pratt & Whitneyn Pure Power PW1100G-JM -moottorit.

A320neo-kone läpäisi tiukan testiohjelman. Runkoa ja järjestelmiä testattiin olosuhteissa, jotka ylittivät selvästi koneen normaalit toimintarajat lentokelpoisuuden todentamiseksi.

Kolmella testikoneella lennettiin 1070 tuntia noin 350 lennolla. Näistä testitunneista 300 lennettiin yhdellä lentokoneella samalla tavalla kuin lentoyhtiö lentäisi konetta. Näin varmistettiin, että lentokone on valmis lentoyhtiöiden liikennöintiin.

8ade2cf0fa4898ad_800x800ar

Pratt & Whitneyn moottoreita käyttävä A320neo on ensimmäinen tyyppihyväksytty NEO-perheen versio. CFM:n moottoreita käyttävä versio sertifioidaan tulevina kuukausina. Sitä seuraavat A321neo- ja A319neo-versiot.

A320neo-perheen koneissa käytetään uusinta tekniikkaa, kuten uuden sukupolven moottoreita ja Sharklet-kärkisiipiä, jotka yhdessä vähentävät polttoaineen kulutusta yli 15 %.

Airbus on saanut yli 4 300 tilausta A320neo-perheen koneista yli 75 asiakkaalta ohjelman vuonna 2010 tapahtuneen julkistuksen jälkeen. Koneperhe on saanut noin 60 %:n osuuden markkinoista.

Eurocontrolin arvio: Helsinki-Vantaan lentoaseman CDM-toimintatapa säästää rahaa, aikaa ja ympäristöä

Helsinki-Vantaan lentoasema on saavuttanut erinomaiset arviot Eurocontrolin teettämässä tutkimuksessa, jossa selvitettiin vuonna 2012 Finavian käyttöön ottaman CDM-toimintatavan vaikutuksia. CDM:n avulla lentoyhtiöt, lentoaseman omistava Finavia ja muut lentoasemalla toimivat yritykset säästävät yhteensä jopa yli neljä miljoonaa euroa vuosittain. Myös viivästykset ja ympäristökuormitus vähenevät tuntuvasti .

CDM- eli Collaborative Decision Making -toimintatavan ydin on parantaa lentoaseman toimijoiden tiedonkulkua ja tiivistää heidän yhteistyötään lentokoneen laskeutumisen ja lähdön välillä. Finavia otti CDM-toimintatavan käyttöön Helsinki-Vantaalla lokakuussa 2012 ensimmäisenä Pohjois-Euroopassa. Nykyisin CDM:ää soveltavia lentoasemia on Euroopassa jo 35.

Eurocontrolin tuoreessa arvioinnissa CDM:n toimivuutta Helsinki-Vantaalla tarkasteltiin lentoliikenteen viiveiden, toiminnan täsmällisyyden, resurssien käytön ja kustannustehokkuuden näkökulmista. CDM-järjestelmästä on nykyisin tullut yleisesti käytetty tietolähde Helsinki-Vantaan lentoliikennealueen toimintojen suunnittelussa ja seurannassa. Taustalla on mm. saapumis- ja lähtöaikojen parantunut ennustettavuus. Helsinki-Vantaalla CDM-työkalut ja -prosessit on räätälöity vastaamaan haasteita, joita syntyy mm. talviolosuhteista ja suurista heilahteluista päivittäisessä lentoliikenteen kysynnässä.

– Eurocontrolin teettämä arviointi vahvisti oikeiksi havainnot, joita olemme CDM:n käytöstä keränneet. Hyödyt ovat suurelta osin linjassa sen kanssa, mitä osasimme ennakoida ottaessamme uuden toimintatavan käyttöön vuonna 2012 , sanoo Helsinki-Vantaan lentoaseman apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola Finavia Oyj:stä.

Hyödyt useita miljoonia euroja ja kymmeniä vuorokausia

CDM-toimintatapa on saanut aikaan merkittäviä vuosittaisia vaikutuksia Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja sen CDM-sidosryhmien parissa. Tutkimuksessa hyötyjä arvioitiin tammikuusta 2014 tammikuuhun 2015. Tänä aikana lentokoneiden rullausajat lyhenivät 60 000 minuuttia eli lähes 42 vuorokautta. Viivästyksiin kuluva aika puolestaan väheni 86 000 minuuttia eli melkein 60 vuorokautta.

CDM-toimintatavan ansiosta polttoainetta säästyi arviojaksolla peräti 800 tonnia, mikä selittyy juuri rullausaikojen lyhenemisellä ja tarkemmalla tiedolla siitä, koska kone pääsee lähtemään portilta. Polttoaineen kulutuksen laskun ansiosta hiilidioksidipäästöt vähenivät 2,6 tonnia ja rikkidioksidipäästöt 0,7 tonnia. Saavutetut hyödyt tarkoittivat 650 000 euron kustannussäästöjä polttoaineissa ja 3,5 miljoonan euron säästöjä pienentyneiden viivästysten ansiosta.

– Lentoyhtiöt säästävät CDM:n ansiosta selvää rahaa. Finavialle CDM:n keskeisimmät hyödyt koituvat toiminnan parantuneesta ennustettavuudesta ja siitä, että pystymme käyttämään infrastruktuuriamme aiempaa tehokkaammin, Noronen-Juhola kuvailee.

Eurocontrolin mukaan Helsinki-Vantaan operatiivinen joustavuus talviolosuhteissa on kehittynyt myönteisesti. Tämä johtuu etenkin jäänpoistoprosessin paremmasta integroinnista tuotannonohjaukseen. CDM onkin saanut osaltaan aikaan, että jäänpoisto- ja kiitotiekapasiteettia hyödynnetään aiempaa paremmin. Osana uusia toimintatapoja Helsinki-Vantaan jäänpoistoalueilla on myös otettu käyttöön sähköiset viestitaulut, joiden avulla pyritään takaamaan korkea turvallisuuden taso ja liikenteen huomiointi. Viestitaulut ovat osa samaa informaatiovirtaa kuin CDM-järjestelmä.

Norwegian tarjoaa ensimmäisenä Euroopassa suorat TV-lähetykset lennoilla

rikzcasvrzfz4oc58llz

Norwegian lanseeraa tänään ensimmäisenä lentoyhtiönä Euroopassa suorat TV-lähetykset lennoilla. Norjan TV 2:n uutiset ja Bloomberg Televisionin lähetykset näkyvät ilmaiseksi Euroopan lennoilla Norwegianin 87 WiFillä varustetussa lentokoneessa. Matkustajat voivat seurata TV-lähetyksiä omilla tietokoneillaan, tableteillaan ja älypuhelimillaan.

Norwegianin lennonaikainen ilmainen WiFi on tarjolla yhtiön 87 Boeing 737-800 -koneessa ja Live TV -palvelu on käytössä kaikissa näissä koneissa. Lennoilla nähtävien suorien lähetysten lanseeraus tapahtui tänään Oslon ja Bergenin välisellä lennolla.

– Olemme erittäin innoissamme voidessamme tarjota ensimmäisenä lentoyhtiönä Euroopassa ilmaiset suorat TV-lähetykset lennoillamme. Norjan TV 2:n uutisten ja Bloomberg Televisionin tarjoaminen tuo lisää sisältövaihtoehtoja matkustajillemme ja synnyttää siten kokonaisuudessaan paremman matkustuskokemuksen, sanoo Norwegianin toimitusjohtajaBjörn Kjos, joka oli itse mukana tämän päivän lennolla. – Ilmainen lennonaikainen WiFimme yhdistettynä ilmaisiin suoriin televisiolähetyksiin mahdollistaa matkustajakokemuksen, jota kukaan muu ei tarjoa ilmassa.

Norwegianin bonusohjelman, Norwegian Rewardin ja Norjan Riks TV:n yhteistyö tekee mahdolliseksi suorien TV-lähetysten laseerauksen.

– Olemme ylpeitä siitä, että voimme olla mukana tällaisessa historiallisessa tapahtumassa. Suorat TV-lähetykset mobiililaitteille ovat tärkeä osa strategiaamme. Olemme iloisia, että meillä on mahdollisuus tehdä tämä Norwegianin koneessa, sanoo Norjan Riks TV:n toimitusjohtajaChristian Birkeland.

Bloomberg Television tulee tarjoamaan lennoilla kansainvälisiä uutisia sekä talous- ja finanssiuutisia.

– Olemme ilahtuneita, että Bloombergin ainutlaatuinen ja innovatiivinen lähestymistapa nykyaikaiseen talousjournalismiin ja -analyysiin on nyt saatavilla Norwegianin matkustajille Euroopassa. Lanseerauksen myötä matkustajien ympäri mannerta on mahdollista seurata lennoilla viimeisimpiä uutisia suorana Bloomberg TV:stä siten, että he saapuvat määränpäähänsä ajankohtaisella tiedolla varustettuina, sanoo toimitusjohtaja Adam Freeman,Bloomberg Media EMEA.

Norjan uutiset lähettää TV 2:n uutiskanava.

– Katsojat odottavat tänä päivänä näkevänsä uutisia suorina lähetyksinä koko ajan. Siksi olemme tyytyväisiä, että voimme yhdessä uraauurtavien kumppaniemme kanssa tarjota suoria uutislähetyksiä Norwegianin Euroopan lennoilla. Ihmiset eivät halua jäädä paitsi viimeisimmistä uutisista edes lennolla. Uutiskanava on kirjaimellisesti ilmassa koko ajan, sanoo Norjan TV 2:n uutis- ja urheilupäätoimittaja Jan Ove Årsæther.

TV-ratkaisun koneisiin toimittaa Global Eagle Entertainment (GEE), joka tarjoaa maailmanlaajuisesti viihderatkaisuja lentokoneisiin.

Lappeenrannan lentoaseman alueellistaminen etenee

Finavia Oyj, Lappeenrannan kaupunki sekä Etelä-Karjalan liitto ovat päässeet yhteisymmärrykseen ehdoista, joiden mukaan Finavian omistama Lappeenrannan lentoasemakiinteistö sekä lentoaseman liiketoiminta siirtyvät Saimaan Lentoasema säätiölle ja perustettavalle Lappeenrannan Lentoasema Oy –nimiselle yhtiölle.

Alueellistaminen vaatii toteutuakseen vielä Lappeenrannan kaupunginvaltuuston (7.12.) ja Etelä-Karjalan maakuntahallituksen (30.11.) sekä Finavian yhtiökokouksen hyväksynnän. Tavoitteena on, että esityksen mukaisesti liiketoiminta luovutetaan uudelle yhtiölle 1.1.2016.

Kiinteistökaupan lisäksi tapahtuvassa liiketoimintakaupassa Lappeenrannan lentoasema Oy:lle siirtyvät Lappeenrannan lentoaseman matkustajapalveluiden järjestäminen, lentoaseman alueen kunnossapito, kaupallinen toiminta ja kehittäminen. Finavia Oyj:n Lappeenrannan lentoaseman luovutettavassa verkostoliiketoiminnassa työskentelevä henkilöstö siirtyy perustettavan yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Tällä hetkellä siirtyviä työntekijöitä on 13 henkilöä. Lennonjohtotyö ja lennonjohtajat eivät siirry liiketoimintakaupassa. Lennonvarmistus-palveluita tarjottaisiin lentoasemalla jatkossa kaupallisen palvelusopimuksen pohjalta.

– Lappeenrannan lentoaseman siirtyminen alueen hallintaan antaa erinomaiset mahdollisuudet alueen toimijoille kehittää alueen vetovoimaisuutta, elinkeino-elämää sekä matkailua Lappeenrannassa ja koko Etelä-Karjalan alueella, kertoo Finavia Oyj:n toimitusjohtaja Kari Savolainen .

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva pitää lentokentän merkitystä tärkeänä koko Etelä-Karjalan maakunnan elinvoimaisuudelle ja saavutettavuudelle. Jarva korostaa, että alueellisessa hallinnassa olevan lentokentän kehittäminen edellyttää nyt maakunnan, Saimaan alueen kaupunkien sekä elinkeinoelämän toimivaa yhteistyötä.

– Omassa hallinnassamme oleva lentokenttä on mahdollisuutemme turvata Lappeenrannan alueen hyvä saavutettavuus. Toimivat ja nopeat kulkuyhteydet vauhdittavat investointeja ja matkailun kehittymistä alueellamme, mikä puolestaan vahvistaa elinkeinoelämää ja lisää työllisyyttä. Kansainvälinen lentoliikenne edistää myös Lappeenrannan kasvukeskusasemaa molemmin puolin rajaa.

Lappeenrannan lentoaseman alueellistamishanke liittyy LVM:n lentoliikennestrategian toimeenpanoon. Strategiassa esitetään, että Finavia ylläpitää lentoasemia verkostoperiaatteen mukaisesti. Lappeenrannan lentoasemalta ei ole ollut liikennettä muille Finavian ylläpitämille lentoasemille.

– Etelä-Karjalassa on vahva oma tahtotila kehittää maakuntaa ja koko Saimaan alueen matkailua. Siksi päätimme ottaa vastuun kentästä omiin käsiimme. Suorista ja edullisista kansainvälisistä lentoyhteyksistä on ollut ja on tuntuva hyöty alueemme asukkaille ja yrityksille. Pietarin läheisyys tuo lisäksi huomattavan ulkomaisen asiakaspotentiaalin, joten uskon, että siirtymäkauden jälkeen saamme jälleen lennot käyntiin, sanoo Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen .

Hän toivoo, että valtio tukee alkuvaiheessa alueellistamista. Sijaintinsa ansiosta Lappeenrannasta voi tulla onnistunut esimerkki, jota kenties voidaan seurata muillakin maakuntakentillä, mikäli alueet ja kaupungit niin haluavat, uskoo Viialainen.

Norwegianin ensimmäinen Helsingin ja Dubain välinen suora lento lähti matkaan

yzcf35nzwdxzgu8p4ceh

Norwegian lentää tänään ensimmäisen suoran lentonsa Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Dubai International Airportin välillä. Tästä päivästä lähtien Norwegian lentää päivittäin Helsingistä aurinkovarmaan Dubaihin.

Tänään illansuussa nousi ilmaan ensimmäinen Norwegianin suora lento Helsinki-Vantaan lentoasemalta Dubai International Airportille Arabiemiirikuntiin. Uuden reitin myötä Norwegianilla on 30 kansainvälistä kohdetta Suomesta.

– Olemme saaneet hienon vastaanoton uuden reitin lanseeraukselle ja olemme iloisia siitä, että tästä päivästä lähtien voimme tarjota edullisia suoria lentoja päivittäisillä lähdöillä Helsingistä Dubaihin. Toivotamme matkustajat tervetulleiksi uusiin ja nykyaikaisiin koneisiimme, joissa on käytössä lennonaikainen ilmainen Wi-Fi-yhteys, sanoo Norwegianin kaupallinen johtaja Thomas Ramdahl.

– Olemme erittäin iloisia, että olemme saaneet Norwegianin uuden lentoyhteyden Helsingin ja Dubain välille. Lentoyhteys on erittäin tärkeä meille ja se laajentaa lentotarjontaa matkustajillemme sekä vahvistaa Helsinki-Vantaan lentoaseman asemaa. Finavia toivottaa reitille suurta menestystä, sanoo Finavian varatoimitusjohtaja Joni Sundelin.

Norwegianilla on jo aiemmat suorat lennot Dubaihin Tukholmasta ja Kööpenhaminasta.

Helsinki-Vantaalle luvassa ennätysvuosi: Historiallisen suuri reittivalikoima

12191845_1026073547412956_2933971013214239726_n

Norwegian aloittaa päivittäiset lennot Helsinki-Vantaalta Dubaihin. Tuore yhteys Suomesta Lähi-itään avaa tien Helsinki-Vantaan lentoaseman ennätysvuoteen 2016, jolloin kaukokohteiden valikoima kasvaa kokonaan uusiin mittoihin. Finavian omistaman Helsinki-Vantaan rooli Pohjois-Euroopan johtavana Aasian-liikenteen kenttänä vahvistuu yhä.

Finavia Oyj:n Helsinki-Vantaan lentoasemalla on luvassa juhlahumua, kun Norwegian aloittaa päivittäiset lennot Dubaihin Persianlahden rannikolle torstaina 19. marraskuuta. Reittiavaus valmistelee Helsinki-Vantaata ensi vuoteen, jolloin tehdään jälleen uusia ennätyksiä.

– Odotamme innolla tulevaa vuotta, jolloin Helsinki-Vantaalta on ennätysmäärä kaukolentoja Aasiaan, Lähi-itään ja Pohjois-Amerikkaan. Luvassa on yli sata viikoittaista kaukolentoa, joista 85 suuntautuu Aasiaan ja 15 Yhdysvaltoihin. Lentotarjonnan kasvu kertoo lentoasemamme tärkeästä roolista Pohjois-Euroopan Aasian-lentojen keskuksena ja sujuvana vaihtokenttänä, kertoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari Finaviasta.

Vuonna 2016 Aasian-kohteiden määrä on kaikkiaan huikeat 17. Kesäkaudeksi lentoasemalta avataan Finnairin uudet reitit Kiinan Guangzhouhun ja Japanin Fukuokaan.

Ensi kesänä Helsinki-Vantaa on Euroopan suurin lentoasema Japanin-reittien määrässä mitattuna: Helsingistä pääsee Tokioon, Osakaan, Nagoyaan ja Fukuokaan. Kaikkien Aasian-lentojen määrässä mitattuna Helsinki-Vantaa on viidenneksi suurin koko Euroopassa.

21 kaukokohdetta Helsinki-Vantaalta vuonna 2016

Aasia : Bangkok, Chongqing, Delhi, Fukuoka ( uusi 2016 ), Guangzhou ( uusi 2016 ), Ho Chi Minh, Hongkong, Nagoya, Krabi, Osaka, Peking, Phuket, Seoul, Shanghai, Singapore, Tokio, Xian

Lähi-itä: Dubai

Pohjois-Amerikka: Miami, New York, Chicago

Suorien reittilentojen lisäksi Helsinki-Vantaalta lennetään kaukokohteisiin charter-lentoja.

Uusi lentoyhtiö aloittaa Helsinki-Vantaalla

Helsinki-Vantaalle lentää myös yksi uusi tulokas, Czech Airlines. Lentoyhtiö aloittaa maaliskuussa 2016 lennot Helsinki-Vantaan ja Prahan välillä.

– Tsekkiläiset palaavat Helsinki-Vantaalle muutaman vuoden tauon jälkeen. Olemme Finaviassa tosi tyytyväisiä, että saamme lisää lentoyhteyksiä myös Euroopan-kohteisiin. Muiltakin yhtiöiltä on luvassa lisää lentoja Eurooppaan, Haapasaari sanoo.

Poimintoja Helsinki-Vantaan lentoreittiuutisista

Norwegian avaa päivittäiset lennot Helsinki-Vantaalta Dubaihin 19. marraskuuta. Dubai on suosittu talvikohde, eikä syyttä. Aurinko paistaa ja aikaeroakin on vain kaksi tuntia. Norwegianin lento Dubaihin lähtee Helsinki-Vantaalta päivittäin klo 17.55 ja paluu Helsinkiin on aamulla klo 8.55. Myös Finnair lentää Dubaihin kuusi kertaa viikossa talvikaudella.

Finnair avaa kesäkaudeksi 2016 reitit Japanin Fukuokaan ja Kiinan Guangzhouhun. Japanin eteläosassa sijaitsevaan Fukuokaan lennetään kolmesti viikossa kesäkaudella 2016. Guangzhouhun puolestaan lennetään Helsingistä neljä kertaa viikossa.

Miamista tulee Finnairin uusi kesäkohde huhtikuussa 2016, jonka jälkeen Finnair lentää Miamiin ympäri vuoden kolme kertaa viikossa, maanantaisin, torstaisin ja sunnuntaisin.

Chicago jatkaa Finnairin kesäkohteena vuonna 2016 ja ensi kesänä sinne lennetään Helsinki-Vantaalta viidesti viikossa maanantaisin, torstaisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Czech Airlines aloittaa maaliskuun alussa lennot Helsinki-Vantaalta Prahaan viiden vuoden tauon jälkeen. Huhtikuusta eteenpäin reittiä operoidaan päivittäin.

Finnair aloittaa ensimmäisenä lentoyhtiönä kansainvälisen yhteyden Huippuvuorten Svalbardiin. Tähän Pohjoisen Jäämeren saaristokohteeseen lennetään kolmesti viikossa kesäkuusta elokuuhun.

Finnairin kolme viikoittaista lentoa Edinburghiin käynnistyvät kesäkaudella. Lisäksi yhtiö aloittaa päivittäiset, vuoden ympäri operoitavat lennot Tanskan Billundiin. Finnair aloittaa lennot myös Adrianmeren rannalla Kroatiassa sijaitsevaan Pulaan kahdesti viikossa keskikesän aikaan.

Finavian kehitysohjelma tähtää vuoteen 2020

Kansainvälisesti kilpailukykyinen lentoasema on koko Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeä ja sen avulla voidaan säilyttää suomalaisten hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa.

Finavian 900 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa sekä kansainvälisessä lentoasemien kilpailussa että Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen merkittävänä solmukohtana.

Helsinki-Vantaan laajennuksen ansiosta lentoasemalla voidaan palvella 20 miljoonaa vuotuista matkustajaa vuonna 2020.