Suomi keskipisteenä: CAPA World Aviation Summit kokoaa maailman lentoliikenteen avainvaikuttajat Helsinkiin

2015-10-06 12_51_50-CAPA World Aviation Summit 2015

Suomi on tällä viikolla kaupallisen lentoliikenteen keskiössä, kun Finavia isännöi kansainvälistä CAPA World Aviation Summit 2015 -konferenssia Kalastajatorpalla Helsingissä 7.-8. lokakuuta.

Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa yhteen alan merkittävimmät asiantuntijat, vaikuttajat ja päätöksentekijät. Konferenssi keskittyy tänä vuonna globaalin lentoliikenteen päätrendeihin ja matkailumarkkinoihin. Kansainvälisen lentoliikenteen kasvunäkymät ovat edelleen vahvat. Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan tapahtumaa rekisteröitymällä ennakkoon.

Konferenssi järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa ja se on kaikkien aikojen merkittävin lentoliikennealan tapahtuma Suomessa. Finavia on tapahtuman isäntä sekä CAPAn vuoden 2015 virallinen partneri. Isännän rooli on osoitus Finavian vahvasta asemasta lentoliikenteen kehittäjänä sekä siitä, että Helsinki-Vantaan lentoasema on ottanut vahvan aseman kansainvälisen lentoliikenteen solmukohtana.

– Olemme iloisia yhteistyöstämme Finavian – maailmanluokan lentoasemaoperaattorin ja monessa mielessä alan edelläkävijän – kanssa. On hienoa, että saamme tuoda neljännen vuosittaisen World Aviation Summitin juuri Helsinkiin, CAPAn Executive Chairman Peter Harbison sanoo.

Tapahtuman odotetaan tuovan Suomeen noin 200 konferenssivierasta. Puhujien joukossa on lentoyhtiöiden ja lentoasemien ylintä johtoa, muun muassa Qantasin CEO Alan Joyce , Ryanairin CCO David O’Brien , AirBalticin CEO Martin Gauss , Air Chinan VP & GM Zhihang Chi sekä Managing Director Vincent Harrison Dublinin lentoasemalta.

Joukossa on myös suomalaisia puhujia ja panelisteja. Finavialta mukana ovat toimitusjohtaja Kari Savolainen , Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ville Haapasaari , johtaja Joni Sundelin sekä Head of Route Development Timo Järvelä . Finnairia edustaa CCO Juha Järvinen .

– Konferenssi on hyvä mahdollisuus tuoda lentoliikennealan vaikuttajille esille Suomen asemaa porttina Euroopan ja Aasian välillä. Finavian lentoasemaverkosto tarjoaa lentoyhtiöille kilpailukykyisen pohjan tehdä liiketoimintaa. Ihmisten tarve liikkua lentämällä kasvaa kaiken aikaa, joten myös Suomessa lentoliikenteellä on paljon kasvumahdollisuuksia etenkin kansainvälisessä liikenteessä, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

– Toivotamme kansainväliset konferenssivieraat lämpimästi tervetulleiksi syksyiseen Helsinkiin, Sundelin toteaa.

Suomen lentoliikenteen infrastruktuuri on maailman kärkeä

Myös maailman talousfoorumin (WEF) tuoreen kilpailukykyraportin mukaan Suomen lentoliikenneinfrastruktuuri kuuluu laadultaan maailman parhaimmistoon. Raportin mukaan Suomessa on maailman yhdeksänneksi parhaiten palveleva lentoasemaverkosto. Talousfoorumin arviossa Suomen taakse jäävät muun muassa Norja, Ruotsi, Saksa ja Tanska.

Suomalaisten ulottuvilla on vaihtomatkustuksen ansiosta väestömäärään suhteutettuna ylivertaiset yhteydet eri puolille maailmaa. Esimerkiksi Helsinki-Vantaalta lennetään noin 130 kohteeseen. Vaihtomatkustus lisää kysyntää Suomen lentoliikennemarkkinoilla sekä antaa mahdollisuuksia kasvattaa matkailuelinkeinoa.

Helsinki-Vantaa tarjoaa lyhyimmän reitin Euroopan ja Aasian välillä

Helsinki-Vantaa on Pohjois-Euroopan johtava vaihtolentoasema Euroopan ja Aasian välillä. Kilpailuedun tuo Helsingin maantieteellinen sijainti, joka tarjoaa lyhyimmän reitin Euroopan ja Aasian välillä. Nopeimmat lentoreitit Pohjois-Amerikasta Aasiaan kulkevat myös Helsingin kautta.

Lentoasemalla vierailee vuosittain yli 2 miljoonaa Aasian matkustajaa, ja määrä on koko ajan kasvussa. Helsinki-Vantaalta on tällä hetkellä 15 suoraa lentoreittiä ja 100 viikoittaista lentoa Aasiaan. Lentoasema on panostanut vaihtomatkustajien palveluihin ja lennonvaihtoaika Helsinki-Vantaalla on enimmillään 40 minuuttia.

Lyhyiden vaihtoaikojen lisäksi lentoasema tarjoaa muun muassa japanilaisille ja korealaisille automaattisen rajatarkastuksen ja kaikille matkustajille ilmaisen ja rajattoman wifi-yhteyden.

Kohti 20 miljoonaa matkustajaa

Helsinki-Vantaan lentoasema valmistautuu parhaillaan matkustajamäärien nousuun.

Finavian 900 miljoonan euron kehitysohjelman tavoitteena on vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa sekä kansainvälisessä lentoasemien kilpailussa että Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen merkittävänä solmukohtana. Tavoitteena on palvella 20 miljoonaa vuosittaista matkustajaa vuonna 2020.

Myös Helsinki-Vantaan kaupallista valikoimaa on uudistettu. Viimeisen kahden vuoden aikana lentoasemalle on avattu lähes 70 uutta tai uudistettua myymälää ja ravintolaa.

Kansainvälisesti kilpailukykyinen lentoasema on koko Suomen hyvinvoinnin kannalta tärkeä ja sen avulla voidaan säilyttää suomalaisten hyvät lentoyhteydet ympäri maailmaa.

Norwegian ja UNICEF lentävät hätäapua Syyrian pakolaisille

pfbyimtwi2mwr4rmlrbm

Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos ja Norjan UNICEFin pääsihteeri Bernt G. Apeland

Norwegian ja Norjan UNICEF lähettävät täyteen lastatun lentokoneen hätäapua ja koulutarvikkeita Jordaniassa pakolaisleireillä eläville syyrialaislapsille. Marraskuussa Oslosta lennettävä Norwegianin UNICEF-kone lentää Ammaniin Jordaniaan, joka on vain muutaman tunnin ajomatkan päässä yhdestä suurimmista syyrialaisten pakolaisleireistä.

Norwegianin ja UNICEFin aloite on merkittävä ponnistus, jolla autetaan yli kahta miljoonaa Syyrian sisällissodan koettelemaa lasta.

– Teemme erityisen panostuksen auttaaksemme syyrialaisia pakolaislapsia. Yhteistyömme UNICEFin kanssa mahdollistaa tämän. Tarjoamme lentokoneen ja miehistön, jotta voimme viedä hätäapua ja koulutarvikkeita pakolaislapsille. Kannustamme myös asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme antamaan panoksensa avustushankkeelle, jotta lapsille voidaan antaa tulevaisuus, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos. Useat Norwegianin työntekijät antavat myös oman panoksensa avustustyöhön.

Norjan UNICEF on jo pitkään kerännyt apua syyrialaisille lapsille, mutta nyt tarkoituksena on mobilisoida koko Norjan UNICEFin verkosto, jotta hätäapukone saadaan täytettyä. Samanaikaisesti Norwegian käynnistää keräyksen asiakkaidensa keskuudessa. Tavoitteena on kerätä kaksi miljoonaa Norjan kruunua.

UNICEF on maailman suurin lastenoikeusjärjestö, joka on edustettuna 190 maassa. Sekä Syyriassa että sen naapurimaissa UNICEFin vastuulla on tarjota lapsille tilapäisiä opiskelumahdollisuuksia ja luoda turvallisia alueita, joilla lapset voivat leikkiä ja toipua mahdollisista traumoista. Tavoitteena on, että lapset Syyriassa voivat jonakin päivänä auttaa itse itseään ja rakentaa paikallisia yhteisöjä uuden Syyrian tukipilareiksi. Ratkaisevan tärkeää on, että lapset saavat kouluopetusta, jotta vältytään menettämästä yhtä sukupolvea. Siksi myös Norjan viranomaiset on asettaneet etusijalle kriisi- ja konfliktialueilla olevien lasten, erityisesti tyttöjen, koulunkäynnin tukemisen.

– Pakolaislapset Syyriassa ovat menettäneet kaiken. Siksi on hienoa, että yhdessä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme, Norwegianin, kanssa voimme mobilisoida ihmiset täyttämään lentokoneen hätäavulla, joka menee suoraan avuntarpeessa oleville lapsille. Yhdessä voimme varmistaa, että nämä lapset saavat toivoa ja tulevaisuuden, sanoo Norjan UNICEFin pääsihteeriBernt G. Apeland.

Lahjoittaminen on helppoa
Lentokone, joka vie hätäapua ja koulutarvikkeita syyrialaisille pakolaislapsille, nousee ilmaan marraskuussa. Tällöin kahden miljoonan Norjan kruunun keräystavoite on toivottavasti saavutettu siten, että voimme täyttää ruuman, matkatavaralokerot ja istuimet lääkkeillä ja muilla välttämättömillä tarvikkeilla. Norwegian tulee lentämään Oslosta Kööpenhaminaan, jossa koulutarvikkeet lastataan lennolle UNICEFin keskusvarastosta. Tämän jälkeen kurssi otetaan kohti Syyrian naapurimaan Jordanian pääkaupunkia Ammania. UNICEFilla on suuri koneisto valmiina Jordaniassa.

Lahjoitus on mahdollista tehdä monella eri tavalla, muun muassa tekemällä lahjoitus Norwegianin nettivarauksen yhteydessä.

Norwegian on tehnyt yhteistyötä UNICEFin kanssa vuodesta 2007 lähtien varainkeruukampanjoiden ja matka-avun muodossa. Viime vuonna Norwegian lensi hätäapua täynnä olleen avustuslennon Keski-Afrikan tasavaltaan, jossa 2,3 miljoonalla lapsella on hätä ja suuri avun tarve.

G4S palaa lentoasemalle

s0zyawpfquzreuginhwc

G4S voitti keväällä Finavian järjestämän Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 1:n turvatarkastustoimintoja koskevan kilpailutuksen.

Nelivuotinen toimeksiantosopimus alkaa 1. lokakuuta 2015 ja siinä on kahden vuoden jatko-optio.
Sopimus on kokonaisarvoltaan noin 14 – 21 miljoonaa euroa ja se tulee työllistämään noin 100 henkilöä. Turvatarkastuspalvelut koostuvat pääsääntöisesti terminaali 1:n kautta kulkevien matkustajien, henkilökunnan, vierailijoiden, lentävän henkilökunnan, käsimatkatavaroiden ja niihin rinnastettavien tavaroiden turvatarkastuksista, ruumamatkatavaroiden sekä tavarantoimitusten turvatarkastuksista.

-Iloitsemme mahdollisuudesta palata lentokentälle kuuden vuoden tauon jälkeen. Tämä on näytön paikka asiakasläheisestä ja mutkattomasta toiminnastamme. Tulemme tuomaan turvatarkastuksiin suurilla Keski-Euroopan lentokentillä hyviksi havaittuja toimintatapoja parantamaan matkustajakokemusta ja lentokentän turvatarkastuksen läpimenoaikoja. Olen vakuuttunut siitä, että yhdessä Finavian kanssa onnistumme kehittämään turvatarkastustoimintaa, toteaa G4S Suomen toimitusjohtaja Tauno Maksniemi.

-Turvatarkastus on osa sujuvaa matkustuskokemusta, joka on meille ensiarvoisen tärkeää. Julkisen hankintamenettelyn mukaisesti tehdyssä kilpailutuksessa G4S täytti palveluntarjoajille asetetut vaatimukset parhaiten. Lisäksi G4S:n kansainvälinen kokemus matkustajaturvallisuuden ylläpitämisestä ja kehittämisestä tukee kilpailukykyämme, sanoo Helsinki-Vantaan apulaisjohtajaHeikki Koski Finaviasta.

G4S varmistaa matkustajaturvallisuutta yli 120 lentoasemalle ja 80 lentoyhtiölle eri puolilla maailmaa.

Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi toisena peräkkäisenä vuotena

mqylto32ziaorrofk4kd

Norwegian on voittanut kaksi palkintoa arvostetussa Passenger Choice Awards -palkintojenjakotilaisuudessa eilisiltana Oregonissa Yhdysvalloissa. Norwegian valittiin Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi toisena vuonna peräkkäin ja yhtiö palkittiin myös parhaasta matkustamolehdestä. Norwegian on palkittu vuonna 2015 useilla palkinnoilla, joissa asiakkaat ovat antaneet äänensä yhtiölle.

– Haluan kiittää kaikkia, jotka valitsevat lentoyhtiökseen Norwegianin. Erityisesti haluan kiittää sitoutuneita työntekijöitämme eri puolilla maailmaa, jotka tekevät joka päivä ympäri vuoden kaikkensa luodakseen asiakkaillemme hyvän matkustuskokemuksen. Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä sitä, että asiakkaat ovat jo toisena vuonna peräkkäin arvioineet meidät Euroopan parhaaksi lentoyhtiöksi, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegian palkittiin myös parhaasta matkustamolehdestä eilisiltana Passenger Choice Awards -palkintojenjakotilaisuudessa Yhdysvalloissa. Norwegian oli kaikkiaan ehdokkaana kuudessa eri kategoriassa:

  • Best Overall Passenger Experience
  • Best in Region: Europe
  • Best Inflight Publication (n Magazine)
  • Best Inflight Connectivity & Communications
  • Best Inflight Video
  • Best Cabin Ambience

Norwegian on saanut useita tunnustuksia asiakkailtaan tänä vuonna, kuten SkyTraxin Euroopan paras halpalentoyhtiö- ja Maailman paras kaukolentoja lentävä halpalentoyhtiö -palkinnot. SkyTrax on palkinnut Norwegianin jo kolmena vuonna peräkkäin Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä.

Icelandair julkisti Alaska Airlines yhteistyösopimuksen ja lisää lentoja kohteeseen Portland, Oregon

indjh6wustbu1it76asl

Alaska Airlines ja Icelandair ovat tehneet ns. code-share yhteistyötä ja kanta-asiakasohjelmaa koskevan sopimuksen. Yhteistyö koskee valikoituja reittejä ja tarjoaa kummankin yhtiön asiakkaille enemmän yhteyksiä ja etuja Euroopan ja Pohjois-Amerikan lennoilla.

Se varmistaa myös joustavat koneenvaihdot, matkatavaran toimitukset kohteisiin sekä lounge oikeudet ja edut asiakasohjelmien mukaisesti. Sopimus tulee voimaan viranomaisten hyväksynnän jälkeen 1. marraskuuta 2015.

Icelandairoperoi 16 kaupunkiin Pohjois-Amerikassa ja Islannissa sekä lentää päivittäin kaikista Pohjoismaista. Helsinkiin lennetään suoraan keväällä ja syksyllä päivittäin ja kesäkuukausina 12 kertaa viikossa, joista viisi lähtöä aamulla. Yhteydet ovat nopeita ja asiakas voi koneen vaihdon lisäksi halutessaan tehdä Stopover pysähdyksen Islannissa samalla lentohinnalla.

“Uusi kumppanuus tarjoaa lisää matkustusmukavuutta ja kansainvälisiä yhteyksiä ja saavutettavuutta esimerkiksi Alaskaan kohteista Seattle ja Portland. Olemme myös ylpeitä että asiakasohjelmamme on saanut tunnustusta

ja valittu 8 vuotta peräkkäin Pohjois-Amerikan parhaaksi “, sanoo Andrew Harrison, Alaska Airlines varatoimitusjohtaja ja kaupallinen johtaja. Alaska Airlines on NYSE noteeratun Alaska Air Groupin tytäryhtiö ja sen verkosto kattaa 100 kohdetta USAssa, Kanadassa ja Meksikossa. Yhtiö lentää myös Havaijille. Lisää tieto yhtiöstä sivustolta : www.alaskaair.com/newsroom.

“Yhteistyön kautta voimme tarjota Alaskan lisäksi monipuolisia ja nopeita yhteyksiä useaan kohteeseen Yhdysvaltain länsirannikolle tarjoamme Saga Business Class, Economy Comfort ja turistiluokan palvelut ja asiakkailla on käytössään WiFi, henkilökohtainen viihdekeskus. Matkustajat voivat lisäksi ottaa mukaansa maksutta kaksi matkalaukkua ja käsimatkatavaran ” sanoo Icelandair, SVP Helgi Mar Björgvinsson.

Portland, Oregon lennot lisääntyvät

Icelandairin yksi sesonkikohteista saa lisää lentoja ja reitti tullaan lentämään 3 kertaa viikossa touko – lokakuun 2016 aikana. Portland on tunnettu upeasta luonnosta ja erittäin korkeatasoisesta ruoka- ja olutkulttuurista.

Kaupunki nousee Pohjois-Amerikassa usein ykkössijalle kun mittarina on elämisen laatu. Yhteys Helsingistä on Portlandiin on tarjolla olevista nopein ja sen on hieno aloituspiste Länsi-Rannikon lomalle sekä Rocky Mountain alueelle.

Icelandair verkosto koostuu ensivuonna 42 kohteesta, joista 16 Pohjois-Amerikassa. Ne ovat Boston, Washington D.C. New York (JFK og Newark), Orlando, Minneapolis/St. Paul, Denver, Seattle, Anchorage, Portland, og Chicago (Maaliskuusta 2016 ) ja Toronto, Halifax, Vancouver, Edmonton ja Montreal Kanadassa.

Finnair lentää Miamiin ympäri vuoden ja lisää vuoroja Chicagon reitille kesällä 2016

Miami on Finnairin uusi kesäkohde huhtikuusta 2016 lähtien, ja Finnair lentää siis jatkossa Miamiin ympäri vuoden kolme kertaa viikossa.

Miami, joka on ollut Finnairin talvikohteena vuodesta 2014, on ollut pohjoismaisten asiakkaiden suosiossa. Kaupunki on portti Pohjois- ja Etelä-Amerikan välillä, ja se tarjoaa upeita rantoja, art deco- arkkitehtuuria, ostosmahdollisuuksia, kulinaarisia elämyksiä, urheilua ja rentoa tekemistä koko perheelle.

Finnair lentää Miamiin maanantaisin, torstaisin ja sunnuntaisin. oneworld-kumppanimme American Airlines tarjoaa Miamista erinomaiset yhteydet Karibialle ja Väli- ja Etelä-Amerikkaan.

Chicago jatkaa Finnairin kesäkohteena kesällä 2016, ja Finnair lentää sinne ensi kesänä viidesti viikossa, maanantaisin, torstaisin, perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Chicago on tunnettu arkkitehtuuristaan, urheilujoukkueistaan ja ostosmahdollisuuksistaan, ja kaupungista on muodostunut myös kulinaristien suosima kohde. American Airlines tarjoaa Chicagosta erinomaiset jatkoyhteydet muualle Yhdysvaltoihin.

Finnairin Chicagon ja Miamin lennot ovat osa yhtiön Pohjois-Atlantin liikennettä koskevaa yhteistyöhanketta, jossa ovat mukana British Airways, Iberia, American Airlines ja US Airways. Yhteistyön ansiosta Helsingistä pääsee kymmeniin Pohjois-Amerikan kaupunkeihin aina Vancouverista Charlotteen yhdellä vaihdolla.

Yhteisten toimintatapojen kehittäminen tuo tehokkuutta ja kustannussäästöjä Euroopan lentoliikenteeseen

Euroopassa ilmatilanhallinnan kustannukset ovat jopa viisi miljardia dollaria korkeammat kuin Yhdysvalloissa. Kustannuksien alentamiseksi Euroopan unionissa rakennetaan yhteistä eurooppalaista ilmatilaa ja yhtenäistetään lentoasemien toimintatapoja ja järjestelmiä kilpailukykyisen lentoliikenteen turvaamiseksi. Samalla tavoitteena on lentoturvallisuuden parantaminen entisestään.

Asiaa käsiteltiin Finavian isännöimässä lentoasemien järjestön ACI:n kansainvälisessä kongressissa torstaina 24.9. Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

– Eurooppaan muodostettava yhtenäinen liikennealue vastaa kustannustehokkaalla tavalla tulevaisuuden lentoliikenteen tarpeisiin, kun matkustajamäärät kasvavat. Single European Sky –lainsäädäntö (SES) edellyttää osaltaan lennonvarmistuspalvelun tehostamista kaikissa Euroopan maissa. Tehostamisen ja kustannussäästöjen lisäksi SES-lainsäädäntö tähtää myös viiveettömään ja turvalliseen lentoliikenteeseen, joka huomioi paremmin ympäristönäkökohdat, sanoo lennonvarmistuspalveluista vastaava johtaja Raine Luojus Finavia Oyj:sta.

– Finavia on Euroopassa yksi tehokkaimmista palveluntuottajista, mutta palvelujen tuottaminen on kuitenkin tappiollista, sillä Helsinki-Vantaan ulkopuolella liikennemäärät ovat vähäisiä. Euroopan lennonvarmistuspalvelujen toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa ja Finavia on jo vuosien ajan parantanut lennonvarmistusliiketoimintansa kustannustehokkuutta. Pitkän aikavälin näkymänä on lennonvarmistuspalvelujen asteittainen vapauttaminen kilpailulle ja siten tehokkaimpien toimijoiden löytäminen markkinoille, Luojus kertoo.

Eurooppalaiset lentoasema- ja lennonvarmistuspalveluita tuottavat yhtiöt tekevät yhteistyötä yhtenäisten toimintatapojen luomisessa. Lentoasemien yhteistyöjärjestö ACI vetää kehitysohjelmaa, joka koordinoi kaiken tutkimuksen ja kehityksen, mikä liittyy Euroopan lentoasemien käytäntöjen ja järjestelmien yhtenäistämiseen.

– Etappeja yhtenäisen liikennealueen muodostamiseksi on jo saavutettu. Viime vuonna Suomessa on jo toteutettu ilmatilauudistus ja tiivistetty yhteistyötä Viron lennonvarmistuksen kanssa. Tänä vuonna otetaan käyttöön Pohjois-Euroopan ilmatilalohkossa (NEFAB), johon Suomikin kuuluu, Free Route Airspace eli vapaan reitityksen ilmatila. Se mahdollistaa pohjoisessa lentoyhtiöille lentojen suunnittelun ja toteutuksen tehokkainta lentoreittiä, ja siten säästää polttoainetta sekä lentoaikaa. Lentoasemilla on tehty erilaisia toimintaprosesseihin liittyviä uudistuksia esimerkiksi jäänpoistoon ja operaatioiden suunnitteluun, sanoo Luojus.

Torstain kongressissa keskusteltiin myös kehitysohjelman seuraavista vaiheista, uusista hankkeista ja yhteistyömahdollisuuksista. SESAR-kehitysohjelman kautta on esimerkiksi mahdollista saada käynnistettäville hankkeille EU-rahoitusta.

Lockheed Martin ja Norjan puolustusvoimat juhlistivat Norjan ensimmäistä F-35-hävittäjää

minister-soreide-and-am-1

Helsinki, 23.9.2015. Norjan puolustusvoimien ensimmäinen F-35A Lightning II -hävittäjä on esitelty eilen Lockheed Martinin tuotantolaitoksella järjestetyssä tilaisuudessa Teksasin Fort Worthissa. Tilaisuudessa ovat läsnä muun muassa Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide, Norjan puolustusvoimien komentaja amiraali Haakon Bruun-Hanssen sekä Lockheed Martinin toimitusjohtaja Marillyn Hewson. Kyseessä on merkittävä virstanpylväs niin F-35-ohjelmalle kuin Norjan maanpuolustuksen tulevaisuudelle.

”Me kaikki tiedämme, että F-35 ei ole mikä tahansa hävittäjä, se on paljon enemmän”, sanoo Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide. ”F-35 tarjoaa meille suorituskykyjä, joita meillä ei ole ollut koskaan aiemmin. Se on kaikkein aikojen edistyksellisin hävittäjä. Tänään muutamme tulevaisuuden nykyisyydeksi. F-35 edustaa uudenlaista tapaa ajatella ja toimia, mikä hyödyttää koko Norjan puolustusvoimia.”

Viidennen sukupolven F-35A-hävittäjät tarjoavat Norjan puolustusvoimille valmiudet maan alueellisen koskemattomuuden ja kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.

”Olen vakuuttunut, että F-35 tarjoaa tarvittavan voiman ja ainutlaatuisen ratkaisun Norjaan kohdistuvien arktisten uhkien varalta”, sanoo Lockheed Martinin toimitusjohtaja Marillyn Hewson. ”Se on ainoa kone, jonka toimintasäde, toiminta-aika, sensorit ja edistykselliset kommunikaatiojärjestelmät takaavat niin maa- kuin ilmauhkien tarkkailun ja torjunnan arktisilla alueilla.”

F-35-hävittäjä tarjoaa Norjan teollisuudelle työtä ja auttaa takaamaan maan puolustusteollisuuden kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden myös tulevaisuudessa. F-35-ohjelma on tuonut Norjan puolustusteollisuudelle jo tähän mennessä sopimuksia yli 450 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvosta.

Norjan ensimmäinen F-35A-hävittäjä AM-1 ja toinen hävittäjä AM-2 luovutetaan Norjan kuninkaallisille ilmavoimille myöhemmin tänä vuonna. Ne sijoitetaan aluksi Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohtaan Arizonassa, missä koneita käytetään norjalaisten ja muiden F-35-ohjelman kumppani maiden lentäjien koulutukseen.

F-35 on myös ehdokas Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornetien seuraajaksi.

Video eilisestä tilaisuudesta: http://mtsports.com/lockheedmartin.html

Lisätietoa F-35-hävittäjästä: http://f-35.com/

Dornier-valvontalentokonetoimintaa Rajavartiolaitoksessa jo 20 vuoden ajan

a94ced8272264a5112784e472467760eb85424ae

Kuva: © Katsuhiko Tokunaga

Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen Dornier -merivalvontalentokoneet OH-MVO ja OH-MVN ovat olleet tuttu näky Turun lentokentällä jo 20 vuoden ajan. Vuonna 1995 Rajavartiolaitoksen lentokonekalusto uusittiin Dornier DO-228-212 koneiksi. Kaksi uutta lentokonetta korvasivat 70-luvulta käytössä olleet Piper Navajo -koneet.

Dornierin käyttöönotto lisäsi valvontalentokonetoiminnan suorituskykyä merkittävästi. Lentokoneet varustettiin tehokkailla sensoreilla raja- ja ympäristövalvontatehtäviin. Käyttöönoton myötä alkoi myös tiivis yhteistyö Suomen Ympäristökeskuksen kanssa öljypäästöjen valvontalentotoimintaan liittyen.

Lentokoneiden valvontajärjestelmä sensoreineen on uusittu kokonaisuudessaan vuosien 2009-2013 aikana. Uusittu varustus on suorituskyvyltään huipputasoa ja pärjää vertailussa muiden käytössä olevien merivalvontalentokoneiden kanssa. Uudistuksen myötä nykyisillä lentokoneilla voidaan jatkaa lentotoimintaa vielä seuraavat 10 vuotta.

Kotimaan valvontalentotoiminnan ja Itämeren alueen öljypäästövalvontayhteistyön lisäksi vakiintuneeksi toiminnaksi on muodostunut osallistuminen rajavalvontaoperaatioihin pääosin Välimerellä. Vuodesta 1996 alkaen Turun lentokoneryhmä on osallistunut jo 14 eri operaatioon Kanarian saarilla, Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa. Seuraava eli 15. operaatio alkaa jo parin viikon päästä. Tällä kertaa valvontalentokone miehistöineen tukee EU:n ulkorajavalvontaa Espanjassa koko lokakuun ajan tukeutuen Malagan lentokenttään.

Finavia viestii ja palvelee lentomatkustajia tehostetusti mielenosoituksen ajan

75540_546004615419854_806034333_n

Finavia on avannut Facebookissa tapahtuman, jossa matkustajat ja kentän henkilökunta voivat hakea kimppakyytiä tai ilmoittaa kyydistä lentoasemalle. Ensimmäiset kimppakyydit on ryhmässä jo sovittu.

Suurin osa lentomatkustajista pääsee näillä näkymin huomenna perille määränpäähänsä. Matkantekoon on kuitenkin hyvä varata normaalia enemmän aikaa, ja ruuhkiinkin on syytä varautua. Matkalle kannattaa pakata mukaan rento mieli ja kanssamatkustajat huomioiva asenne.

– Teemme kaikkemme, että mahdollisimman moni pääsisi matkalle mielenilmauksesta huolimatta. Kimppakyyti kentälle -sivu avattiin keskiviikkona, ja tapahtuma lähti käyntiin hyvin. On hienoa, että ihmiset ovat aktiivisia ja haluavat auttaa toisiaan, Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho kiittelee.

Facebook-tapahtuman avaaminen liittyy Finavian haluun palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin myös poikkeavissa tilanteissa.

Finavia viestii tehostetusti koko viikon ja tiedottaa mielenilmauksen vaikutuksista verkkosivuillaan sekä Helsinki Airport -applikaatiossa ja vastaa asiakkaiden kysymyksiin Facebookissa ja Twitterissä.

Myös Finavian asiakaspalvelua Helsinki-Vantaalla on vahvistettu. Henkilökunnasta on ilmoittautunut vapaaehtoisten joukko, joka on perjantaina auttamassa ja neuvomassa matkustajia asiakaspalveluhenkilökunnan apuna.

– Finavian oppaat tunnistaa tummansinisestä työasusta ja vapaaehtoiset finavialaiset keltaisesta liivistä. Heidän puoleensa voi perjantaina kääntyä kaikissa omaan matkaan liittyvissä asioissa, Saariaho sanoo.

Myös keltaliiviset finavialaiset ovat kielitaitoisia, jotta myös kansainväliset matkustajat pääsisivät sujuvasti matkaan sekä lähtiessään Helsinki-Vantaalta että saapuessaan Suomeen.

Finavia palvelee matkustajia verkossa sekä lentoaseman neuvonnassa puhelimitse, sähköpostitse ja asiakaspalvelupisteessä. Kysymyksiin pyritään vastaamaan niin nopeasti kuin mahdollista.