Ilmavoimien kuljetuskoneosaaminen testissä Portugalissa

DJ0A4784-180

Ilmavoimien C-295M CASA -kuljetuskone osallistuu kansainväliseen European Air Transport Training 2015 (EATT15) -harjoitukseen Portugalissa. EATT15-harjoituksen tavoitteena on kouluttaa ilmakuljetuslaivueiden henkilöstöä toimimaan erilaisissa operaatioympäristöissä osana Eurooppalaista monikansallista yhteistoimintaa.

Harjoituksen lentotoiminta toteutetaan Portugalin ilmatilaan luoduilla harjoitusalueilla 15.–25. kesäkuuta. Päivittäin lennetään kolme lentokierrosta. Suomen ja isäntämaa Portugalin lisäksi harjoitukseen osallistuu lentävää kalustoa Ruotsista, Hollannista, Iso-Britanniasta, Ranskasta, Belgiasta, Saksasta, Italiasta, Liettuasta ja Romaniasta. Mukana on myös Naton johtokone AWACS.

Suomen noin 20 hengen harjoitusosasto koostuu Satakunnan lennoston henkilöstöstä. Osasto siirtyy CASA-kuljetuskoneella Etelä-Portugalissa sijaitsevaan Bejan tukikohtaan 12. kesäkuuta. Suunniteltu paluu Suomeen tapahtuu 26. kesäkuuta.

Suomen harjoitustavoitteena on toimia osana kansainvälistä kuljetuskoneyhteisöä taktisessa toimintaympäristössä. EATT15 mahdollistaa myös taktisten suorituskykyjen monipuolisen harjoittelemisen sekä tukitoimintojen kehittämisen.

Harjoituksen järjestelyvastuussa Suomen osalta on Satakunnan lennosto.

Sotilasasiamiehet tutustuvat Karjalan lennostoon

Sotilasasiamiestoiminnalla on maailmanlaajuisesti pitkät perinteet. Ulkovaltojen sotilasasiamiehet toimivat Suomessa ulkoministeriöidensä valtuuttamina (akkreditoituina) edustajina ja he kuuluvat edustustonsa diplomaattiseen henkilökuntaan. Suomeen on akkreditoitu yhteensä 36 sotilasasiamiestä 26 eri maasta. Helsingissä asemapaikkaansa pitää tällä hetkellä 16 asiamiestä, seitsemästä maasta (USA 4, Kiina 3 ja Venäjältä 4). Muita asemapaikkoja ovat mm. Tukholma, Oslo, Haag, Lontoo, Bern, Vilna, Riika ja Kööpenhamina.

Suomeen akkreditoidut sotilasasiamiehet vierailevat keskiviikkona 10.6.2015 Karjalan lennostossa.

Ensisijaisena tavoitteena sotilasasiamiehillä on yhteydenpito Suomen hallintoon, elinkeinoelämään ja puolustusteollisuuteen. Käytännön tasolla he toimivat suurlähettiläänsä asiantuntijoina puolustuspoliittisissa kysymyksissä, pyrkivät edistämään puolustusmateriaalista yhteistyötä sekä hankkivat laillisin keinoin tietoja akkreditointimaansa turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, maanpuolustuksen tilasta ja puolustusvoimien suorituskyvystä.

Asiamieskausi kestää normaalisti kolme vuotta. Pääesikunta järjestää sotilasasiamiehille kolmivuotiseen runkosuunnitelmaan perustuen vuosittaisen perehdyttämisohjelman, jossa he tutustuvat mahdollisimman kattavasti puolustusvoimien toimintaan, yhteiskunnan eri toimintoihin, kulttuuriin ja teollisuuteen.

Pihti 2015 -lentotoimintaharjoitus viikolla 21

Hawk_web

Kuva: Ilmavoimat

Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41 järjestää Pihti 2015 -lentoharjoituksen 18.–22. toukokuuta Pirkkalan tukikohdassa Tampereella.

Harjoituksessa lennetään kuudella Hawk-suihkuharjoituskoneella koulutusohjelmien mukaisia lentoja maanantaista torstaihin klo 9.00–19.30 välisenä aikana. Perjantaina laskuun tullaan Tikkakoskelle klo 14.00 mennessä.

Harjoituksessa lennetään Pirkkalan pohjoispuolella olevilla harjoitusalueilla sekä merialueella  Porin – Vaasan välillä. Lisäksi harjoitellaan suunnistuslentoja Etelä- ja Keski- Suomen alueella 150 metrin korkeudella ja mittarilähestymisiä Porin, Turun ja Hallin lentokentille.

Arctic Challenge 2015 -harjoitus lennetään noin 100 koneen voimin Pohjolan taivaalla

_Z0A0292+2

Harjoituksen lentotoiminta toteutetaan Ruotsin, Suomen ja Norjan ilmatilassa sijaitsevilla harjoitusalueilla. Alue sisältää pääosan Pohjois-Ruotsin ilmatilasta, osan Suomen Lapista sekä alueita Pohjois-Norjasta. Kuva: ILMAVOIMAT

Norja, Suomi ja Ruotsi järjestävät Arctic Challenge Exercise 15 (ACE15) -lentotoimintaharjoituksen 22. toukokuuta – 5. kesäkuuta. Harjoitus perustuu Suomen, Ruotsin ja Norjan väliseen rajat ylittävään Cross Border Training North -toimintaan. Harjoituksen tavoitteena on kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä monikansallisissa ilmaoperaatioissa.

Ilmavoimista ACE15 -harjoitukseen osallistuu 16 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää. Suomen Hornetit tukeutuvat Rovaniemen ja Bodøn tukikohtiin. Järjestävien maiden lisäksi harjoitukseen osallistuu Alankomaat, Britannia, Ranska, Saksa, Sveitsi, Yhdysvallat ja NATO.

Kyseessä on Ilmavoimien vuoden tärkeimpiin kuuluva lentoharjoitus. Kaikkiaan Arctic Challengessa on mukana yli sata lentokonetta.

Harjoituksen varsinaiset lentopäivät ovat 25.–29. toukokuuta sekä 1.–4. kesäkuuta.

©+Aviation+Photocrew+-+Geert+Van+de+Put++LR+(72)

Harjoituksen tavoitteena on kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä monikansallisissa ilmaoperaatioissa. Kuva: ILMAVOIMAT

Lentotoiminta toteutetaan Ruotsin, Suomen ja Norjan ilmatilassa sijaitsevilla harjoitusalueilla. Alue sisältää pääosan Pohjois-Ruotsin ilmatilasta, osan Suomen Lapista sekä alueita Pohjois-Norjasta.

Päivittäin lennetään kahdesta neljään kierrosta kello 9.00–21.00 välisenä aikana. Aamupäivän ja illan lennoilla toteutetaan tukikohtakohtaisia pienempiä yhteistoimintaharjoituksia. Iltapäivän kierrokset lennetään ACE 15 -pääharjoitusalueella suuremmilla lento-osastoilla harjoitustavoitteiden mukaisesti.

Harjoituksessa pudotetaan ilmasta-maahan -aseita Ruotsissa ja Norjassa sijaitsevilla ampuma-alueilla. Suomen F/A-18 Hornet -koneet eivät suorita kovien aseiden ilmasta-maahan pudotuksia.

Harjoituksen johtajana toimii prikaatikenraali Jan Ove Rygg Norjan Ilmavoimista. Harjoituksen apulaiskomentajina toimivat Lapin lennoston komentaja everstiJukka Ahlberg ja Ruotsin Ilmavoimien Norrbotten Wing F21:n komentaja everst iCarl-Johan Edström.

Eline+Johansen_11

Suomen Hornetit tukeutuvat harjoituksen aikana Rovaniemen ja Bodøn tukikohtiin. Kuva: ILMAVOIMAT

Harjoituksen tukikohdat ja kalusto

Harjoituksessa tukeudutaan Rovaniemen, Ruotsin Kallaxin sekä Norjan Bodøn ja Örlannin tukikohtiin. Oulunsalon tukikohta toimii varakenttänä.

Suomen ilmavoimien henkilöstöä osallistuu harjoitukseen Rovaniemellä, Bodøssä ja Örlannissä sekä ilmaoperaatiokeskuksessa Reitanissa.

Norja osallistuu harjoitukseen 8-12 F-16-hävittäjällä. Ruotsi on mukana kuudellatoista Jas Gripenillä sekä ilmatankkaus- ja valvontakonekalustolla. Saksa osallistuu 8-12 Eurofighter Typhoon -hävittäjällä sekä ilmatankkauskalustolla. Yhdysvaltojen Euroopan ilmavoimat on mukana kahdellatoista F-16 -hävittäjällä sekä ilmatankkauskalustolla. Britanniasta harjoitukseen osallistuu 4–8 Tornado GR4 -konetta sekä neljä Hawk-suihkuharjoituskonetta. Ranska on mukana kahdeksalla Mirage 2000 -hävittäjällä ja Sveitsi 6–8:lla F-18 Hornetilla. Lisäksi mukana on Naton johtokonekalustoa (AWACS) sekä häirintäkoneita.

Ulkomaalaisista osallistujista Rovaniemen tukikohtaan tukeutuu Ruotsin Gripen-hävittäjiä sekä ranskalainen Mirage 2000 -osasto.

Kustannustehokasta ja laadukasta harjoittelua

Arctic Challenge 2015 -tapahtuman tavoitteena on harjoitella monikansallisten ilmaoperaatioiden suunnittelua ja toteutusta sekä kehittää kansainvälistä yhteistoimintakykyä. Kansainvälinen yhteistoiminta mahdollistaa osallistujamaiden hävittäjäohjaajien laadukkaan ja kustannustehokkaan tavan kehittää kansallisia suorituskykyjä, taktista osaamista sekä yhteistyön eri muotoja. Arctic Challenge mahdollistaa myös johtokeskusten ja lentotekniikan henkilöstön harjoittelun kansainvälisessä ympäristössä.

Harjoituksessa kehitetään ja testataan myös Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjien toisen elinkaaripäivityksen (MLU2) suorituskykyjä, kuten Link-16 -tiedonsiirtoverkkoa sekä ilmasta-maahan -operointikyvyn osa-alueita.

Suomen Hornetit harjoittelevat Hollannissa

7345783465746738

Alankomaiden Kuninkaalliset Ilmavoimat järjestää Frisian Flag 2015 -lentotoimintaharjoituksen Hollannin pohjoisosassa 13.–24. huhtikuuta. Ilmavoimat osallistuu harjoitukseen kuudella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä.

Pohjois-Hollannin Leeuwardenin tukikohdasta lennettävään harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 50 lentokonetta 10 maasta. Suomen lisäksi mukana ovat Yhdysvallat kahdeksalla F-15 -hävittäjällä, Hollanti kymmenellä F-16 -hävittäjällä, Espanja neljällä F-18 -hävittäjällä, Portugali ja Puola molemmat neljällä F-16 -hävittäjällä sekä Saksa kuudella Eurofighter-hävittäjällä.

Lisäksi mukana on muun muassa ilmatankkaus- ja kuljetuskonekalustoa Hollannista, Italiasta, Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta.

Frisian Flag 2015 on niin sanottu “In the Spirit of PfP” -harjoitus. Kokonaistavoitteena on harjoitella isojen monikansallisten lento-osastojen toiminnan suunnittelua, toimintaa ja siitä raportointia realistisessa toimintaympäristössä. Ilmavoimien kansallisena harjoitustavoitteena on kehittää yhteistoimintakykyä osana laajaa monikansallista ilmaoperaatiota ja parantaa kansainvälistä kriisinhallintavalmiutta. Suomi on osallistunut Frisian Flag -harjoituksiin säännöllisesti vuodesta 2001 lähtien.

Harjoituksen lentotoiminta toteutetaan pääosin Pohjanmeren yllä. Lennot keskittyvät Hollannin, Tanskan, Britannian ja Saksan ilmatiloissa sijaitseville alueille. Varakenttinä käytetään Hollannin ja Saksan sotilastukikohtia.

Suomen noin 50 henkilön harjoitusosasto tukeutuu isäntämaan tuottamaan ilmatilannekuvaan ja tukikohtapalveluihin. Harjoituksen pääosasto saapuu Leeuwardenin tukikohtaan 10. huhtikuuta. Harjoitusosaston on määrä palata Suomeen 24. huhtikuuta.

Suomen ilmavoimien osalta järjestelyvastuussa on Karjalan lennosto.

Puolustusvoimilla vilkasta helikopteritoimintaa huhtikuussa

Puolustusvoimien helikopteritoiminta lisääntyy eteläisessä Suomessa huhtikuun aikana. Utin jääkärirykmentin helikopteriohjaajien pimeälentokoulutukseen sekä sotilaallisiin harjoituksiin liittyvää lentotoimintaa on arkipäivisin koko huhtikuun ajan.

Lentotoimintaa on kaikkina vuorokauden aikoina. Pääosa lennoista toteutetaan Kaakkois-Suomessa. Lisäksi toimitaan alueella, joka rajoittuu lännessä Tammisaareen ja pohjoisessa Jämsästä Juvaan ulottuvalle tasalle.

Lentomiehistöjen pimeälentokoulutuksen lisäksi helikopterit tukevat lentokuljetuksilla sotilaallisiin harjoituksiin osallistuvia joukkoja. Sotilaat käyttävät toiminnassaan harjoitusampumatarvikkeita ja -panoksia, mistä voi aiheutua äänihaittaa ja muodostua savua.

Lentotoiminnan ympäristövaikutuksia pyritään välttämään suuntaamalla pääosa lennoista harvaan asutuille alueille. Lentokenttien lähialueilla noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Hornet-hävittäjän ylilento sotaveteraanin muistolle Helsingissä

27_3_pikisnetti

 

Hornet-hävittäjän ylilento sotaveteraanin muistolle Helsingissä | F/A-18 Hornet-hävittäjä
Kuva Puolustusvoimat, Tommi Selander

Sodassa lentäjänä palvelleen majuri Topi Vuorisen muistotilaisuus järjestettiin perjantaina 27. maaliskuuta Hietaniemen uudessa kappelissa. Ilmavoimat kunnioitti veteraanin muistoa lentämällä hautausmaan yli yhdellä F/A-18 Hornet -hävittäjällä noin kello 14:40.

– Tämän tyyppisiä ylilentoja, kun kyseessä on sodassa ansioitunut veteraani, lennetään tilanteen mukaan, kun on mahdollisuus kunnioittaa heidän muistotilaisuuttaan. Tällaisia tilaisuuksia on ilmavoimilla nykyään yhdestä kahteen vuodessa, Satakunnan lennoston esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Antti Koskela toteaa.

Vuorinen valmistui ilmavoimien reserviupseerikurssilta numero yhdeksän vuonna 1940. Hän ansioitui jatkosodassa lennettyään 227 sotalentoa, joissa saavutti yhden ilmavoiton ampuessaan neuvostoliittolaisen Bell B-39 Airacobra koneen 30.7.1944. Vuorinen palkittiin palveluksistaan kolmannen luokan vapaudenristillä.

Kone lensi Seurasaaren suunnasta kohti Helsinkiä noin 300 metrin korkeudella. Lentonopeuden ollen 350–400 solmua. Kappelin kohdalla kone suuntasi kohti taivasta vainajaa kunnioittaakseen. Lennon toteutti Satakunnan lennosto.

Ilmavoimat: Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen koulutustapahtuma käynnistyi

Pipo1

Ilmavoimien F/A-18 Hornet ja Yhdysvaltojen Euroopan ilmavoimien 510. hävittäjälaivueen F-16 Fighting Falcon koulutuslennolla Selkämerellä Porin edustalla sijaitsevalla harjoitusalueella 25. maaliskuuta 2015. Harjoitukseen osallistui myös USAFE:n KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskone, joka saapui paikalle Britanniasta. Kuva: Ilmavoimat

Suomen ilmavoimien, Ruotsin ilmavoimien ja Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien (USAFE) 510. hävittäjälaivueen kahden- ja kolmenvälinen koulutustapahtuma on käynnistynyt. Lentopäivät ovat Suomen ilmavoimien ja Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien kanssa 25.–26.3. ja 30.3. Suomen, Ruotsin ja USAFE:n kanssa yhteiset lentopäivät ovat 31.3. ja 1.4.

Suomesta lentotehtäviin osallistuu pääsääntöisesti 2–4 Hornet-monitoimihävittäjää. Yhdysvallat käyttää F-16 Fighting Falcon -koneita ja Ruotsi JAS-39 Gripen -hävittäjiä. Suomalais- ja ruotsalaiskoneet osallistuvat lentokierroksiin omista kotitukikohdistaan käsin ja yhdysvaltalaiset koneet Viron Ämarista. Suomen ilmavoimien Hornetit operoivat ensimmäisellä harjoitusviikolla Satakunnan lennostosta Pirkkalasta ja toisella harjoitusviikolla Karjalan lennostosta Rissalasta.

Toiminta toteutetaan pääosin Selkämerellä Porin edustalla sijaitsevalla harjoitusalueella Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa.

Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen koulutustapahtuma käyntiin 24. maaliskuuta

140808_5389M_tiedotekuva_web

Ilmavoimat osallistuu Ruotsin ilmavoimien ja Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien 510. hävittäjälaivueen kanssa kahden- ja kolmenväliseen koulutustapahtumaan 24.3.–1.4. Toiminta toteutetaan pääosin Selkämerellä Porin edustalla sijaitsevalla harjoitusalueella Suomen ilmatilassa sekä kansainvälisessä ilmatilassa.

Suomesta lentotehtäviin osallistuu pääsääntöisesti 2–4 Hornet-monitoimihävittäjää. Yhdysvallat käyttää F-16 Fighting Falcon -kalustoa ja Ruotsi JAS-39 Gripen -koneita. Lisäksi viikoilla 13 ja 14 on optio yhdysvaltalainen KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneen käyttöön, joka saapuu harjoitukseen mahdollisuuksien mukaan päivittäin Britanniasta.

Lentopäivät ovat Suomen ilmavoimien ja Yhdysvaltain Euroopan ilmavoimien (USAFE) kanssa 24.–26.3. ja 30.3.

Suomen, Ruotsin ja USAFE:n kanssa yhteiset lentopäivät ovat 31.3. ja 1.4.

Suomalais- ja ruotsalaiskoneet osallistuvat lentokierroksiin omista kotitukikohdistaan käsin ja yhdysvaltalaiset koneet Viron Ämarista. Suomen ilmavoimien Hornetit operoivat joko Satakunnan lennostosta Pirkkalasta tai Karjalan lennostosta Rissalasta. Lennot toteutetaan päiväsaikaan.

Ämari_harjoitusaluekuva_tiedote_paino

Hävittäjät kohtaavat rajatulla harjoitusalueella ja suorittavat ennalta sovitun lentotehtävän. Kaikki koneet ovat aseistamattomia.

Pääasiassa koulutustapahtumat lennetään meren päällä. Tarvittaessa, esimerkiksi säätilanteen niin vaatiessa, lentotoiminnassa voidaan käyttää Ilmavoimien normaaleja harjoitusalueita Etelä- ja Keski-Suomessa.

Koulutustapahtumat tukevat kustannustehokkaasti ilmavoimien hävittäjäohjaajakoulutusta ja Suomen puolustuskyvyn kehittämistä. Luonteeltaan toiminta on saman tyyppistä kuin viikoittain Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmatiloissa pohjoisessa toteutettava Cross Border Training -harjoittelu.

Kanki 15 -harjoitus tuo Hornetit ja Hawkit kevättaivaalle

HN_jono

Ilmavoimat toteuttaa lento- ja johtokeskusharjoituksen 16.–20. maaliskuuta. Harjoituksen lentotoiminta keskittyy Rissalan ja Rovaniemen väliselle alueelle Oulun lentokentän toimiessa tarvittaessa varakenttänä.

Ilmatilassa operoi runsaat 20 Hornet-monitoimihävittäjää Rissalan sekä Rovaniemen tukikohdista ja kuusi Hawk-suihkuharjoituskonetta Rissalan tukikohdasta. Koneet lentävät päivittäin kello 10.00–21.00 välisenä aikana. Lentotoiminta päättyy perjantaina 20. maaliskuuta kello 18.00 mennessä. Harjoitusalueella toimii koneita myös Pirkkalan tukikohdasta.

Harjoituksen painopiste on hävittäjätorjunnassa sekä johtokeskustoiminnassa.

Koneet käyttävät harjoitukseen liittyen ympäristölle vaarattomia omasuojaheitteitä, jotka saattavat näkyä kirkkaina valoilmiöinä taivaalla. Harjoituksessa lennetään myös normaalia suuremmilla lentonopeuksilla ja matalalla, mistä voi aiheutua meluhaittaa ympäristölle. Meluvaikutusta pyritään vähentämään suuntaamalla toimintaa harvaan asutuille alueille.