Porvoon keskustaa kuvataan ilmalaivalla

Ilmakuvaukset suorittaa Kelluu Oy. Kuvaoikeudet: Kelluu Oy

Porvoon keskusta-aluetta kuvataan miehittämättömällä ilmalaivalla elokuussa. Kuvattava alue kattaa yhteensä 500 hehtaaria Porvoon ydinkeskustasta ja keskustan lähiympäristöstä. Kuvaukset tehdään uudenlaisilla hopean värisillä, hiljaisilla ja päästöttömillä ilmalaivoilla, jotka lentävät noin 100 metrin korkeudella. Kuvauksissa käytettävät alukset ovat 12 metrin pituisia. Kuvaukset Porvoossa kestävät säästä riippuen muutaman päivän ajan.

Kuvausten tuloksena Porvoon keskustan alueesta saadaan 3D-mallinnus, joka muodostaa virtuaalisen kopion kaupungista. 3D-mallista on paljon hyötyä erityisesti kaupunkisuunnittelussa.

– Aiemmin käytössä olleisiin kuvantamismenetelmiin verrattuna ilmalaiva tarjoaa tehokkaan, ilmastoviisaan ja laadukkaan tavan ilmakuvata kaupunkia, kertoo kaavoittaja Johannes Korpijaakko Porvoon kaupungilta.

Ilmakuvaukset suorittaa Kelluu Oy. Yritys on kuvannut myös muita kaupunkeja Suomessa, kuten Tampere ja Joensuu. Tampereella yrityksen ilmalaiva laskeutui keväällä veteen teknisen vian vuoksi.

Lentoja seurataan sekä etävalvonnassa ja maahenkilöstön toimesta. Toimintahäiriöt ovat harvinaisia, mutta niiden sattuessa operointi pyritään keskeyttämään vaarattomasti.

Ilmatankkausharjoittelua Yhdysvaltain ilmavoimien kanssa elokuussa 2025

KC-135 Stratotanker

Ilmavoimien F/A-18 Hornet -lentäjät harjoittelevat Yhdysvaltain ilmavoimien KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneen kanssa 11.–15.8.2025 välisenä aikana.

Ilmatankkausharjoittelun tavoitteena on tuottaa hävittäjälentäjille ilmatankkauskelpuutuksia, jatkaa voimassa olevien kelpuutusten voimassaoloa ja uusia vanhentuneita kelpuutuksia. Ilmatankkauskelpuutuksen suorittaminen ja ylläpitäminen on osa suomalaisten hävittäjälentäjien lentokoulutusta.

Karjalan lennosto toteuttaa koulutustapahtuman yhteistyössä Ison-Britannian Mildenhallin lentotukikohtaan sijoitetun Yhdysvaltain ilmavoimien 100. ilmatankkauslennoston (100th Air Refueling Wing) kanssa. Lentokierroksiin osallistuu suomalaisia F/A-18 Hornet -hävittäjiä ja yksi yhdysvaltalainen KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskone.

Ilmatankkausharjoittelua lennetään Suomen ilmatilassa osana Ilmavoimien päivittäistä lentotoimintaa 11.–15.8.2025 välisenä aikana. Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjät lentävät kotitukikohdistaan Karjalan, Lapin ja Satakunnan lennostoista.

Euran lento-onnettomuuden väliraportti julkaistu: ei voida puhua muodostelmalentämisestä

Kuva: Onnettomuustutkintakeskus

Onnettomuustutkintakeskus on julkaissut väliraportin Euran lentopaikan läheisyydessä sattuneesta lento-onnettomuudesta. Tutkinta jatkuu.

Tallinnasta Piikajärven lentopaikalle matkalla olleet kaksi helikopteria törmäsivät toisiinsa noin 200 metrin korkeudella maanpinnasta lauantaina 17.5.2025 kello 12:34 paikallista aikaa. Yhteentörmäys tapahtui Euran lentopaikan pohjoispuolella. Onnettomuuden seurauksena viisi henkilöä kuoli, ja molemmat helikopterit tuhoutuivat korjauskelvottomiksi.  Polttoainetta ja öljyä valui maastoon helikoptereista.

Joudumme vielä tarkentamaan lentoreittien analyysia. Meillä on hallussamme tutkadataa, mutta joudumme sitä vielä analysoimaan ja vertaamaan muuhun dataan. Helikopterit lensivät lähellä toisiaan. Niiden etäisyys toisiinsa nähden vaihteli lennolla muutamista sadoista metreistä lyhyemmäksi lennon aikana. Helikopterien sijainti toisiinsa nähden muuttui lennon aikana, eli välillä toinen helikopteri lensi reitillä ensimmäisenä ja välillä taas toinen helikopteri”, kertoo tutkinnanjohtaja Janne Kotiranta.

Kotiranta jatkaa: ”Juuri ennen onnettomuushetkeä molemmat helikopterit lensivät luoteeseen kohti Euran lentopaikkaa. Hieman ennen törmäystä punainen helikopteri (rekisteritunnuksella ES-ETR) lensi mustan helikopterin (rekisteritunnuksella OE-XOS) vasemmalla puolella. Punainen helikopteri käänsi lentosuunnan Euran lentopaikan päällä oikealle pohjoista kohti ja musta helikopteri jatkoi kohti luodetta. Helikopterit törmäsivät ilmassa. Emme tiedä, miksi näin tapahtui.

Todettakoon vielä, että vaikka julkisuudessakin on puhuttu onnettomuuden jälkeen muodostelmalentämisestä, ei tämän onnettomuuden kohdalla voida sinänsä puhua muodostelmalentämisestä. Muodostelmalentämisessä ryhmän calloutit eli käytetyt yhteisellä radiojaksolla ääneen ilmoitetut sanalliset ilmoitukset, muodostelman muoto ja jäsenten etäisyys toisiinsa säilyvät sovitun mukaisena läpi lennon – esimerkiksi johtovastuussa oleva johtaa läpi lennon. Roolit, etäisyydet ja niin edelleen on määritelty ennen lentoa ja niistä pidetään kiinni”, toteaa Kotiranta.

Törmäyksen seurauksena helikoptereiden pyrstöpuomit irtosivat rungosta ja pääroottorit hajosivat. Helikopterien osat levisivät laajalle alueelle Euran lentopaikan pohjoispuolella olevaan metsikköön. Punaisen helikopterin runko tuhoutui täysin törmäystä seuranneessa tulipalossa.

Onnettomuustutkintakeskus jatkaa hylkyjen teknistä tutkintaa, onnettomuushetken vauriomekanismin mallintamista ja lentoreittien tarkempaa analyysiä. Lisäksi jatketaan ilma-alusten lentokelpoisuuden selvittämistä sekä ohjaajien lentämiseen liittyviä asioita, kuten lupia ja kokemusta.

Helikoptereissa ei ollut CVR:ää. Sen sijaan molemmissa helikoptereissa oli ohjaamotapahtumia tallentava videokamera eli ei voida sanoa, ettei ollut ohjaamoäänitallenninta, koska ohjaamoissa oli videokamera. Punaisen helikopterin videokamera tuhoutui tulipalossa ja toisen helikopterin kamerassa oli toimintahäiriö. Ainakaan vielä emme ole pystyneet edes kansainvälisen kollegavirastojen avulla saamaan kamerasta dataa tutkinnan käyttöön”, kertoo Kotiranta.

”Helikoptereissa ei ollut myöskään lentoarvotallenninta eli FDR:ää. Tästä käytetään kansankielellä nimitystä musta laatikko. Helikoptereissa oli kuitenkin muita tallentavia navigaatioon ja automatiikkaan (mukaan lukien niin kutsuttu autopilotti) liittyviä järjestelmiä ja niiden osin tuhoutuneiden muistipiirien tutkintaa jatketaan. Olemme keskustelleet asiasta Ranskan kollegoidemme kanssa. Heillä on laboratorio, jossa muistipiirien purku mahdollisesti pystytään tekemään. Emme luonnollisesti pysty sanomaan, saammeko purun jälkeen lisätietoa tutkintaan eli tiedon arvosta ei vielä ole tietoa”, kertoo Kotiranta.

Turvallisuustutkinnan kesto on noin 9-12kk.

Keskusrikospoliisi jatkaa tapaukseen liittyvää esitutkintaa sekä kuolemansyyn selvittämistä. Poliisi tiedottaa omasta esitutkinnastaan.

Linkki julkaistuun väliraporttiin

Lappiin talveksi ennätysmäärä uusia lentoyhteyksiä

Finavian lentoasemilta on talvikaudella yhteys suorilla reittilennoilla 130 kohteeseen. Erityisen vilkasta liikenne on Finavian matkailuvetoisilla Lapin lentoasemilla, joille on saatu neuvoteltua yhteensä ennätykselliset 24 uutta lentoyhteyttä. Maailmanlaajuinen lentoliikenteen talvikausi alkoi 27. lokakuuta 2024 ja päättyy 29. maaliskuuta 2025.

”Vapaa-ajanmatkustamisen kasvu ja vastaavasti liikematkustamisen väheneminen ovat kansainvälinen trendi, joka näkyy myös Finavian lentoasemilla. Erityisesti vapaa-ajanmatkustus Suomeen kasvaa, ja odotettavissa onkin todella vilkas talvikausi. Tänä talvena Lapin lentoasemille lennetään ennätyksellinen määrä suoria kansainvälisiä lentoja, ja myös Helsinki-Vantaalla matkustajapaikkoja lisätään useilla jo olemassa olevilla lentoyhteyksillä”, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.

Lapin lentoasemille Rovaniemelle, Ivaloon, Kittilään ja Kuusamoon avautuu talvikaudella yhteensä 24 uutta lentoyhteyttä. Reittilentojen lisäksi talvikaudella lennetään paljon kansainvälisiä tilauslentoja.

“Suomen matkailualan yhteisenä tavoitteena on kehittää Lapin matkailua myös suositun talvisesongin ulkopuolella. Lapin ympärivuotisen saavutettavuuden mahdollistavat säännölliset reittilentoyhteydet, joista neuvottelemme lentoyhtiöiden ja kumppaneidemme kanssa”, Vuori sanoo.

Lapin lentoasemilta alkaa kolme kansainvälistä reittiä, jotka jatkuvat talvikauden jälkeen ympärivuotisina. Lentoyhtiö Ryanair aloittaa reittilennot Milanosta Rovaniemelle ja Lufthansa-konserniin kuuluvat Discover Airlines ja Edelweiss Air Kittilän lentoasemalle: Discover Frankfurtista ja Edelweiss Zürichistä.

Uusien lentoreittien lisäksi ennätystalvi näkyy Lapin lentoasemilla myös lentoreittikohtaisten matkustajapaikkojen lisäyksinä. Koko Lapin matkustajamäärien odotetaan kasvavan noin 10 % edellisvuodesta.

RÄYSKÄLÄN ILMAILUONNETTOMUUS: Räyskälän lento-onnettomuudessa menehtyi kaksi saksalaismiestä

Onnettomuuskone on kuvankaltainen toisen maailmansodan aikainen amerikkalaisvalmisteinen lentokone T-6 Texan,

Keskiviikkona Räyskälän lentokentällä tapahtui lento-onnettomuus, jossa menehtyi kaksi koneessa ollutta saksalaismiestä. Onnettomuuden syystä ei vielä tässä vaiheessa ole tietoa.

Poliisi sai keskiviikkona 16.10.2024 puolen päivän aikaan hälytyksen Räyskälän lentokentälle pienlentokoneonnettomuudesta. Lento-onnettomuudessa menehtyi kaksi koneessa ollutta miestä. Molemmat lentäjät olivat noin 60-vuotiaita Saksan kansalaisia.  Poliisin käsityksen mukaan molemmat miehet olivat kokeneita lentäjiä.

Poliisilla ei ole vielä tässä vaiheessa tietoa onnettomuuden syystä. Turman syyn tutkintaan menee useita viikkoja ja poliisi tekee sitä yhteistyössä Onnettomuustutkintakeskuksen (OTKES) kanssa. OTKES suorittaa tutkinnan lento-onnettomuudesta yhteistoiminnassa poliisin kanssa siinä laajuudessa kuin tutkintaryhmä katsoo sen olevan tarkoituksenmukaista turvallisuustutkinnan kannalta.

Tällä hetkellä tiedetään, että pienlentokone putosi pian nousun jälkeen maahan ja syttyi palamaan.

OTKES:n tietojen mukaan on melko varmaa, että koneen moottori oli putoamishetkellä pysähdyksissä.

Onnettomuuskone on toisen maailmansodan aikainen amerikkalaisvalmisteinen lentokone T-6 Texan, joka on saksalaisomistuksessa. Poliisin käsityksen mukaan kone oli testilennolla ennen siirtolentoa Saksaan.

Poliisi pyrkii nyt muodostamaan onnettomuudesta kokonaiskuvan tekemällä tapahtumapaikalla teknistä tutkintaa, kuulemalla silminnäkijöitä sekä henkilöitä, jotka liittyvät asiaan. Tutkintaa jatketaan kuolemansyyn selvittämisellä sekä lento-onnettomuustutkintana. Tällä hetkellä poliisi ei epäile tapahtumaan liittyvän rikosta.

 

 

Kittilän lentoasemalle historiallinen kesäreitti: Lapin saavutettavuus paranee entisestään

Lufthansa-konserniin kuuluva lomalentoyhtiö Discover Airlines aloittaa ympärivuotiset reittilennot Saksan Frankfurtista Kittilän lentoasemalle joulukuussa 2024. Avaus on historiallinen, sillä kansainvälisiä reittilentoja ei ole kesäkaudella lennetty Kittilään useaan vuosikymmeneen.

Lapin ympärivuotisen matkailun kehittäminen on koko Suomen matkailualan yhteinen ponnistus. Teemme kumppaneidemme kanssa aktiivisesti töitä reittien kehittämiseksi ja ympärivuotinen yhteys Kittilään vuosikymmenien odotuksen jälkeen on merkittävä saavutus, Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori sanoo.

Discover Airlines (ent. Eurowings Discover) liikennöi reittiä Frankfurtin ja Kittilän välillä kahdesti viikossa 17.12. alkaen talvikaudella 2024–2025. Myös huhti-lokakuussa 2025 reittiä liikennöidään kaksi kertaa viikossa, lukuun ottamatta toukokuuta, jolloin reittiä liikennöidään kerran viikossa. Reittiä lennetään 180-paikkaisella Airbus A320−200 -lentokoneella.

Säännölliset reittilentoyhteydet ovat erittäin tärkeitä sekä Lapin että koko Suomen saavutettavuudelle. Kittilän lentoasema on yksi neljästä Lapin portistamme, joka yhdistää Suomen Lapin maailmaan. Kentältä on sujuvat jatkoyhteydet alueen suosituimpiin kohteisiin, kuten Levin ja Ylläksen hiihto- ja lomakeskuksiin. On myös hienoa, että paikalliset asukkaat voivat hyödyntää uutta reittiä nyt kesälläkin, Vuori jatkaa.

Discover Airlines on Lufthansa-konserniin kuuluva saksalainen lomalentoyhtiö. Yhtiön reittiavauksen myötä matkustajille avautuu kattavat jatkoyhteydet Lufthansan kansainväliseen reittiverkostoon. Frankfurtin lentoasema on Euroopan suurin, joten lentoyhteys Kittilän ja Frankfurtin välillä mahdollistaa laajat jatkoyhteydet ympäri maailmaa.

Lappi on tulevallakin talvikaudella kansainvälisesti erittäin haluttu matkakohde. Tällä hetkellä lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet lentävänsä jopa 55 suoraa kansainvälistä reittiyhteyttä Finavian Lapin lentoasemille Kittilässä, Ivalossa, Kuusamossa ja Rovaniemellä. Voit tutustua Lapin lentoasemiin Finavian verkkosivuilta.

Finavia on kestävän kehityksen edelläkävijä Suomessa ja toimialallaan. Finavian kaikki 20 lentoasemaa ovat hiilineutraaleja ja Lapin lentoasemat saavuttivat tänä vuonna hiilipäästöjen nettonollatason.

Yhdysvaltain ja Norjan F-35-hävittäjät osallistuvat koulutustapahtumaan Suomessa

Ilmavoimat järjestää 19.‒22.8.2024 koulutustapahtuman, jossa tutkitaan ja kehitetään liittolaisten F-35-hävittäjien yhteistoimintakykyä Maa- ja Merivoimien asejärjestelmien kanssa.

Koulutustapahtumaan osallistuu Ilmavoimien F/A-18 Hornet -hävittäjien lisäksi kaksi yhdysvaltalaista ja kaksi norjalaista F-35A Lightning II -hävittäjää sekä Maa- ja Merivoimien kalustoa. Yhdysvaltalaiset ja norjalaiset F-35-hävittäjät tukeutuvat Satakunnan lennoston Pirkkalan tukikohtaan.

‒ F-35-hävittäjät tuottavat tulevaisuudessa merkittävää uutta suorituskykyä Suomen koko puolustusjärjestelmälle. Hävittäjän tutka ja muut sensorit mahdollistavat maa- ja meritaistelun tehokkaan tukemisen ilmasta käsin, joten Ilmavoimat tekee F-35-hankkeessa tiivistä yhteistyötä muiden puolustushaarojen ja Nato-liittolaisten kanssa. Nyt järjestettävän koulutustapahtuman tavoitteena on todentaa liittolaisten F-35-hävittäjien maalinosoituskyky Maa- ja Merivoimien asejärjestelmien tulenkäytölle, kertoo Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Tommi Heikkala.

Suomalaiset F/A-18 Hornet -hävittäjät lentävät koulutustapahtuman yhteydessä yhdysvaltalaisten ja norjalaisten F-35-hävittäjien kanssa myös Fighter Integration (FI) -lentokierroksia, joiden tavoitteena on kehittää neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjien yhteistoimintaa. FI-toiminnassa pyritään optimoimaan kahden eri sukupolvia edustavan hävittäjätyypin suorituskyvyt molempien vahvuuksia hyödyntäen.

Koulutustapahtuman lentotoiminta suuntautuu Pirkkalan tukikohdasta Keski-Suomessa ja Suomenlahdella sijaitseville harjoitusalueille.

Rajavartiolaitoksen monitoimilentokoneiden toimittajaksi on valittu Sierra Nevada Corporation

Rajavartiolaitoksen Dornier 228 -valvontalentokoneet ovat tulossa elinkaarensa päähän. Koneet korvataan kahdella uudella monitoimilentokoneella, joiden toimittaja on nyt valittu. Valvontalentokoneet toimittaa yhdysvaltalainen Sierra Nevada Corporation.

Rajavartiolaitoksen seuraavien monitoimilentokoneiden toimittajaksi on valittu Sierra Nevada Corporation. Hankintaan kuuluu kaksi Bombardierin Challenger 650 -liikelentokoneeseen pohjautuvaa ilma-alusratkaisua, jotka Sierra Nevada Corporation modifioi Rajavartiolaitoksen operatiivisiin tarpeisiin soveltuviksi. Toimitussopimus allekirjoitettiin Helsingissä 27.6.2024. Koneet on tarkoitus saada käyttöön vuosien 2026 ja 2027 aikana.

Tarjouskilpailun viimeisessä vaiheessa tarjouksen jätti määräaikaan mennessä kaksi Prime-kandidaattia. MVX-hankkeen tarjouskilpailun arvioinnissa Sierra Nevada Corporationin ratkaisu täytti Rajavartiolaitoksen asettamat suorituskykyvaatimukset. Valinta perustui toimittajan kokemukseen ja osoitettuun kykyyn toteuttaa monimutkaisia ilma-alusten modifiointeja sekä kykyyn toimittaa koneet määräajassa.

”Uudet valvontalentokoneet lisäävät Suomen suorituskykyä rajaturvallisuus- ja meriturvallisuustehtävissä merkittävästi, mikä on tärkeää vaikeasti ennakoitavassa turvallisuusympäristössämme ”, toteaa Rajavartiolaitoksen esikunnan raja- ja meriosaston päällikkö, kenraalimajuri Matti Sarasmaa.

MVX-hankkeen johtaja, prikaatikenraali Jari Tolppanen on luottavainen, kun hanke etenee tuotantovaiheeseen. ”Asetetut suorituskykytavoitteet saavutetaan määrärahojen puitteissa. Sopimus on tasapainoinen. Sierra Nevada Corporation on erittäin kyvykäs ja kokenut valvontalentokonetoimittaja”, toteaa Tolppanen.

Uudet CL650-koneet maalataan sinivalkoisiksi, ja ne saavat rekisteritunnuksikseen OH-MVX ja OH-MVY.

Moderni, kustannustehokas suorituskyky

Rajavartiolaitoksen Dornier 228 -valvontalentokoneet lähestyvät käyttöikänsä loppua. Nyt hankittavilla uusilla ilma-aluksilla paitsi korvataan käytöstä poistuvat koneet, myös saavutetaan merkittäviä parannuksia Rajavartiolaitoksen käytössä olevaan suorituskykyyn. Uusilla koneilla saadaan merkittävä parannus toiminta-aikaan sekä suurempi kuljetuskapasiteetti. Lisäksi koneet varustetaan kehittyneillä teknisillä järjestelmillä ja moderneilla valvontasensoreilla. Uudet koneet takaavat korkealuokkaisen toimintakyvyn ja ne on suunniteltu suoriutumaan lukuisista eri tehtävistä ja olosuhteista.

”Rajavartiolaitos on saamassa käyttöönsä kyvykkyyden, jonka suorituskyky ja laaja sensorivalikoima on kansainvälisestikin vertailtuna huippuluokkaa. Kyseessä on maailmanluokan monitoimilentokone, joka kykenee operoimaan Rajavartiolaitoksen vaativassa tehtäväkentässä”, toteaa MVX-hankkeen päällikkö, everstiluutnantti Kenneth Rosenqvist.

Rajavartiolaitos evaluoi itse hankittavat laitteet ja järjestelmät mittavassa arviointivaiheessa vuonna 2023. Näin hankkeessa on voitu varmistua siitä, että hankittava kokonaisuus täyttää vaatimukset ja soveltuu käyttötarkoitukseensa.

Hankinnan kustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 163 miljoonaa euroa. Eduskunta osoitti rahoituksen hankintaan vuonna 2023 talousarviossa. Rahoitus kattaa kaksi ilma-alusta järjestelmineen sekä tarvittavan henkilöstön koulutuksen, käyttöönoton teknisen tuen sekä varaosia. Tarjouskilpailu monine eri vaiheineen osoitti Sierra Nevada Corporationin tarjoaman ratkaisun olevan kustannustehokas ja kyvykäs.

Koneet jatkossakin muiden viranomaisten tukena

Rajavartiolaitoksen lentokoneiden tärkeimpiä tehtäviä ovat maa- ja merirajojen valvonta, etsintä ja pelastus, Itämerellä liikkuvien alusten tunnistaminen sekä merellisten ympäristövahinkojen havaitseminen ja niiden torjuntaoperaatioiden johtaminen.

Lentokoneilla myös tuetaan muita viranomaisia Itämeren tilan ja tilanteen seurannassa sekä Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonnassa. Koneisiin integroidaan Puolustusvoimien järjestelmiä sekä sosiaali- ja terveysministeriön potilaskuljetuskyky. Lisäksi lentokoneilla voidaan osallistua myös kansainväliseen yhteistyöhön.

Uudet lentokoneet parantavat merkittävästi Suomen rajaturvallisuutta. Rajavartiolaitoksen operatiivisiin tarpeisiin ja toimintaympäristön olosuhteisiin mukautettu moderni järjestelmäkokonaisuus on muuntautumiskykyinen ja ketterä. MVX-kokonaisuus on strateginen suorituskyky Rajavartiolaitokselle ja koko suomalaiselle yhteiskunnalle seuraavaksi 30 vuodeksi.

Monivaiheinen hanke on yhdistelmä historiaa ja tulevaisuutta

MVX-hanke käynnistyi esiselvityksillä vuonna 2019. Hanke sai rahoituspäätöksen 2022. Alun perin tarjouskilpailuun kutsuttiin yhdeksän toimittajaa. Hankkeen edetessä prime-kandidaattien määrä karsiutui alustavien tarjottujen ratkaisuiden perusteella yhdeksästä neljään. Rajavartiolaitos asiantuntijoineen evaluoi tarjotut ratkaisut ja järjestelmät, ja tulosten perusteella tarjouskilpailun viimeiseen vaiheeseen kutsuttiin kaksi konetoimittajaa. Viimeisen neuvotteluvaiheen ja kokonaisharkinnan jälkeen konetoimittajaksi valittiin Sierra Nevada Corporation.

Rajavartiolaitoksen ilma-alukset on vuosien saatossa rekisteröity lähes poikkeuksetta aakkosjärjestyksessä. Ensimmäinen valvontalentokone, VL Sääski II, oli tunnukseltaan OH-MVA. Nykyiset Dornierit ovat rekisteritunnuksiltaan OH-MVN ja OH-MVO. Koska uudet suihkumoottorilliset Challenger-koneet edustavat suurta edistysaskelta ja uutta aikakautta Rajavartiolaitoksen ilmailussa, on myös rekisteritunnuksissa päätetty ottaa aiempaa suurempi loikka eteenpäin. Niinpä ensimmäinen käyttöön otettava uusi kone saa rekisteritunnuksen OH-MVX ja sen sisarkone tunnuksen OH-MVY.

Iso-Britannian helikoptereita osallistuu Utin jääkärirykmentin lentotoimintaan

Iso-Britannian lento-osastoon kuuluu kolme AH-64E Apache-taisteluhelikopteria Kuva: Tim Felce (Airwolfhound) – commons file, CC BY-SA 4.0,

Iso-Britannian maavoimien helikopteriosasto osallistuu Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan lentotoimintaan 29. huhtikuuta – 1. kesäkuuta 2024 järjestettävässä harjoituksessa.

Utin jääkärirykmentin harjoitukseen osallistuvaan Iso-Britannian lento-osastoon kuuluu kolme AH-64E Apache-taisteluhelikopteria sekä lentotoiminnan vaatimaa henkilöstöä, yhteensä alle 100 henkilöä.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää yhteensopivuutta ja yhteistoimintaa Suomen ja Iso-Britannian helikopteriosastojen välillä, sekä harjoituttaa joukko-osastoja yhteistoimintaan helikoptereiden kanssa Maavoimien kevään kokonaisharjoitteluun liittyen.

Helikopteripataljoonasta harjoitukseen osallistuu NH90- ja MD500-helikoptereita.

Utin jääkärirykmentin harjoituksen helikopteritoiminta painottuu Etelä-Suomeen, mutta lentotoimintaa saattaa olla myös muualla Suomessa. Tavoitteena on harjoitella vaihtelevissa maasto- ja valaistusolosuhteissa, kaikkina vuorokauden aikoina.

Lentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa.

Harjoitus on osa vuodelle 2024 hyväksyttyä Puolustusvoimien kansainvälistä harjoitusyhteistyötä.

Taivaalla viipyilevä kone kuvaa rakennukset ja tiet – Maanmittauslaitoksen ilmakuvaus- ja laserkeilauskausi käynnistyi

Maanmittauslaitos

Keväällä taivaalla saattaa nähdä edestakaisin pidemmän aikaa lentelevän lentokoneen. Todennäköisesti kone suorittaa ilmakuvausta: Maanmittauslaitoksen ilmakuvaus- ja laserkeilauskausi on käynnistynyt. Kuvauskoneen voi nähdä lentävän taivaalla mm. Merikarvialla, Ilomantsissa, ja Sodankylässä.

Ensimmäisenä kuvauskoneet voi bongata Inkoon ja Kotkan alueilla. Kevätkauden kuvausten käynnistyminen edellyttää, että lumet ovat sulaneet, että ilmakuvauksissa ja laserkeilauksissa päästään havaitsemaan paljasta maanpintaa. Tämän takia kuvaukset aloitetaan etelästä. Kaikki kuvauspaikat ja kuvausten etenemisen voi katsoa Tuotannon tilannekartasta.

Tänä vuonna ilmakuvataan 128 000 km², josta Maanmittauslaitos kuvaa itse puolet ja alihankkijoina toimivat ilmakuvauskonsultit AVT Airborne Sensing GmbH ja Field Finland Oy puolet. Ilmakuvausta varten suoritetaan kuvausalueilla signalointi eli maastoon viedään valkoisia rasteja, joita kutsutaan signaaleiksi.

Tänä vuonna laserkeilataan 62 000 km², joista Maanmittauslaitos keilaa itse kymmenesosan. 90 % keilauksista tekevät Maanmittauslaitoksen toimeksiantona Leica Geosystems Technology AS, BSF Swissphoto AG ja Field Finland Oy.

– Edellinen kausi oli haastava mm. sääolosuhteiden ja lentokonerikkojen takia. Viime vuonna kuvaamatta ja keilaamatta jääneet alueet kuvataan ja keilataan tänä vuonna, sanoo kartastopäällikkö Juha Kareinen Maanmittauslaitokselta.

Välttämätöntä tietoa yhteiskunnallisten toimintojen takaamiseksi

Ilmakuva- ja laserkeilausaineistot ovat kriittisen tärkeitä useille yhteiskunnan toiminnoille. Aineistoja tarvitsevat ja sen keräämistä rahoittavat Suomen metsäkeskus, Metsähallitus, Ruokavirasto ja Suomen ympäristökeskus. Ilmakuva-aineistoja hyödynnetään esimerkiksi EU:n peltovalvonnassa.

Suomen maapinta-alasta laserkeilataan vuosittain pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta noin kuudesosa ja ilmakuvataan kolmannes kansallisen laserkeilaus- ja ilmakuvausohjelman mukaisesti.

–  Nyt käynnistyi viides vuosi kuudesta tällä ohjelmalla. Vuonna 2026 käynnistyviä uusia ilmakuvaus- ja laserkeilausohjelmia suunnitellaan parhaillaan, Kareinen kertoo.

Ilmakuvat julkaistaan avoimena aineistona

Kuvausten jälkeen aineistot käsitellään julkaisukelpoiseksi. Loppuvuoteen mennessä koko aineisto on asiakkaiden käytettävissä. Aineistoja voi katsella kuka tahansa Karttapaikalla. Karttapaikka on kaikille avoin verkkopalvelu, jossa voi katsella karttoja ja ilmakuvia. Palvelussa voi myös ostaa painettuja karttoja ja tulosteita.

Vuosittain kerätyn laserkeilausaineiston tarkkuus rajoittaa aineiston saatavuutta. Aineiston käyttöön saaminen edellyttää käyttölupaa ja käyttäjän tunnistautumista. Alkuperäisestä laserkeilausaineistosta tehdään pistetiheydeltään harvennettu versio, joka on kaikkien saatavilla avoimena datana. Lue lisää laserkeilausaineistojen hankinnasta.