Kaupallisen ilmailun vuosi 2018 oli turvallinen

airport-sign

Kaupallisen ilmailun viime vuosi (2018) sujui suomalaisten kannalta turvallisesti, jos sitä arvioidaan kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien lukumäärällä mitattuna. Viime vuonna suomalaisia ei kuollut ilmailuun liittyvissä onnettomuuksia, mutta valitettavasti kaksi ulkomaalaista kuoli Suomessa tapahtuneissa onnettomuuksissa. Ensimmäinen onnettomuus tapahtui ulkomaisessa kaupallisessa ilmakuljetuksessa ja toinen ulkomaisessa harrasteilmailussa.

Vakavien vaaratilanteiden määrä kaupallisessa ilmailussa oli viime 12 – määrä jatkoi kasvuaan ja oli huomattavasti kymmenen vuoden keskiarvon yläpuolella. Vakavissa vaaratilanteissa tapahtumatyyppinä oli ilma-alusten välinen läheltä piti -tilanne ilmassa.

Selkeä trendi Suomessa viime vuonna olivat lukuisat dronejen eli miehittämättömien ilma-alusten aiheuttamat vaaratilanteet. Niitä oli vuonna 2018 kuusi kappaletta (2 kpl v. 2017). Kaupalliset drone-toimijat toimivat kuitenkin vastuullisesti ja suurimmat haasteet liittyivät yksityisiin, säännöistä tietämättömiin lennättäjiin.

Ulkomaisessa kaupallisessa ilmakuljetuksessa Suomessa tapahtui yksi kuolemaan johtanut onnettomuus, kun Kittilässä liikesuihkukoneen ovi avautui suurella voimalla osuen koneen kapteenia päähän, joka menehtyi vammoihinsa. Lisäksi vakavia vaaratilanteita tapahtui noin neljä kertaa enemmän vuonna 2018 kuin vuonna 2017.

Yleis- ja harrasteilmailun vuosi sujui edellisvuotta turvallisemmin

Suomalaisessa yleis- ja harrasteilmailussa vuosi 2018 sujui edellisvuotta turvallisemmin. Onnettomuuksia tapahtui seitsemän, mutta niistä selvittiin ilman menehtyneitä. Edellisenä vuonna onnettomuuksissa kuoli yksi henkilö. Onnettomuuksien kokonaismäärä oli hieman kymmenen vuoden keskiarvon alapuolella.

Vuoden aikana tapahtui 18 vakavaa vaaratilannetta. Määrä on samaa luokkaa kuin edellisinä vuosina. Suurimmassa osassa onnettomuuksista syytekijänä vaikuttaisi olleen ilma-aluksen hallinnan menetys lentoonlähdön tai laskun aikana. Yksi ulkomaalainen menehtyi vuoden aikana norjalaisen gyrokopterin onnettomuudessa Kilpisjärvellä.

Muiden ilmailun osa-alueiden turvallisuustilanne 2018

Lennonjohdon aiheuttamien porrastusten alitusten määrä laski edellisvuodesta. Porrastusten alitusten määrä onkin vähentynyt jo useana vuotena peräkkäin. Lennonvarmistuksen aiheuttamien kiitotiepoikkeamien määrä sen sijaan kasvoi huomattavasti edellisvuoteen nähden. Tammikuussa Helsinki-Vantaalla tapahtunut kiitotiepoikkeama luokiteltiin vakavaksi vaaratilanteeksi, muuten kiitotiepoikkeamat eivät aiheuttaneet merkittäviä vaaratilanteita.

Maa-ajoneuvojen aiheuttamien kiitotiepoikkeamien määrä kasvoi huomattavasti vuosina 2015-2017, mutta viime vuonna määrä kääntyi laskuun.

Avoin raportointi on turvallisuuden peruspilari

Avoin havaituista poikkeamista raportointi ja raporttien oikeudenmukainen käsittely on ilmailussa aina nähty yhtenä tärkeimmistä turvallisuuden peruspilareista. Mitä herkemmin raportteja tehdään, sitä parempi kuva toiminnan kehittämiskohteista muodostuu, ja sitä tehokkaammin pystytään turvallisuutta kehittämään. Suurta raporttimäärää voi pitää yhtenä indikaattorina hyvästä turvallisuuskulttuurista.

Suomessa noudatetaan raporttien käsittelyssä oikeudenmukaisen turvallisuuskulttuurin (Just Culture) periaatteita. Raporttien käsittely on tarkemmin kuvattu Suomen ilmailun turvallisuusohjelman kohdassa 2.5.

Raportointimäärissä saavutettiin viime vuonna jälleen uusi ennätys. Virastoon toimitettiin yli 9000 poikkeamailmoitusta. Määrä kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 20 prosenttia. Liikennefakta.fi -sivustolle on kerätty tarkemmat tiedot vuoden tiedoista liittyen ilmailun turvallisuuteen. www.liikennefakta.fi

Kansainvälisessä ilmailuturvallisuudessa erittäin hyvä vuosi

EASA:n mukaan vuosi 2017 oli kaupallisen ilmailun turvallisin, mutta vuoden 2018 kansainväliset onnettomuudet osoittavat, että turvallisuutta ei voi ottaa itsestään selvänä.

Ryanair aloittaa lennot Lappeenrannasta Berliiniin kesäkaudella 2019

ateenan-reitin-avauslento-16.5.2018_minna-kivisto

Ateenan reitin avauslento 16.5.2018, kuva Lappeenrannan lentokentältä, kuvaaja Minna Kivistö.

Euroopan suurin halpalentoyhtiö Ryanair aloittaa lennot Lappeenrannasta Pohjois-Saksassa sijaitsevaan Berliiniin kesäkaudella 2019. Berliini on uusi kohde Lappeenrannasta, ja sinne lennetään nykyisten Milanon Bergamon, Ateenan ja Thessalonikin reittien lisäksi.

Lennot kaikkiin neljään kohteeseen alkavat huhtikuussa (2019): Milanoon Bergamon kentälle lennetään keskiviikkoisin ja lauantaisin, Ateenaan keskiviikkoisin, Thessalonikiin torstaisin ja Berliiniin Schönefeldin kentälle maanantaisin ja perjantaisin.

Ryanairin Lappeenrannasta tarjoama kokonaispaikkamäärä kasvaa yli 100 prosenttia kesäkauteen 2018 verrattuna.

Saksan suurimman kaupungin ja pääkaupungin Berliinin alueella asuu 3,7 miljoonaa asukasta. Berliinillä on ainutlaatuinen historia, ja kaupunki tarjoaa paljon monipuolista nähtävää sekä koettavaa matkailijalle. Berliini on myös yksi dynaamisimmista talousalueista Euroopassa.

Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro kertoo, että Lappeenranta–Berliini-yhteys on ollut toivotuin uusi reitti Lappeenrannalle.

− Tämä on iso askel eteenpäin ja laajentaa edelleen erinomaista yhteistyötämme Ryanairin kanssa. Lappeenranta–Berliini-reitti on ollut tärkein toivomamme uusi reitti, ja on todella hienoa, että se nyt lähtee lentoon. Ryanairin lyömättömän edulliset hinnat tarjoavat houkuttelevan mahdollisuuden Saksasta saapuville matkustajille päästä nauttimaan kauniista Järvi-Suomesta. Saimaan upea vesistö, Järvi-Suomen helmi, alkaa parin kilometrin päästä Lappeenrannan Lentoasemalta, joten loman aloittaminen vaivattomasti ilman ruuhkia ei voisi olla tämän helpompaa, Joro arvioi.

Lappeenrannan Lentoaseman ainutlaatuinen sijainti lähellä Pietaria ja Suomen hienoimman järvialueen sydämessä mahdollistaa merkittää kasvua tulevaisuudessa.

− Jatkamme kasvua edistävien ja asiakaspalvelua parantavien kentän palvelujen sekä helppojen kulkuyhteyksien kehittämistä edelleen. Matkustajat ovat löytäneet Lappeenrannan helppona ja edullisena väylänä Suomeen sekä Pietarin upeaan metropoliin, joka sijaitsee vain kahden tunnin päässä Lappeenrannasta, Eija Joro jatkaa.

Ryanairin Skandinavian ja Baltian myynnin ja markkinoinnin johtaja Chris Lundshøj on tyytyväinen, että Lappeenrannan reittivaihtoehtoja pystytään tulevalla kesäkaudella entisestään lisäämään.

− Olemme iloisia voidessamme avata jälleen uuden reitin Lappeenrannasta Berliiniin Schönefeldin kentälle osana kesäkauden 2019 lentotarjontaamme. Kesäkaudella tulemme nyt operoimaan Lappeenrannasta neljään kohteeseen yhteensä kuusi viikkovuoroa. Lennämme Berliiniin Schönefeldin kentälle kaksi kertaa viikossa, Milanoon Bergamon kentälle kaksi kertaa viikossa, Ateenaan kerran viikossa ja Thessalonikiin kerran viikossa., Lundshøj kertoo. Kaikki lennot alkavat huhtikuussa 2019.

– Juhlistaaksemme uutta reittiä myynnissä on tarjoushintaisia paikkoja alkaen 19.99€, matkustusaika huhtikuussa 2019. Tämä tarjous on voimassa perjantaihin (11. tammikuuta) keskiyöhön saakka. Nämä paikat tulevat olemaan kysyttyjä, joten ne kannattaa varata nopeasti sivuilta www.ryanair.com.

Markkinaoikeus antoi ratkaisun kuluttaja-asiamiehen Finnairiin kohdistamiin kieltovaatimuksiin, jotka koskevat lentojen peruutuksista maksettavia vakiokorvauksia

2337500175_e3b58eb7af_z

Kuluttaja-asiamies vaati, että markkinaoikeus kieltää Finnairia sakon uhalla lennon peruutusta koskevissa tilanteissa menettelemästä siten, että yhtiö kieltäytyy maksamasta kuluttajille EU-asetuksen perusteella määräytyvää vakiokorvausta vetoamalla lentokoneen valmistus- tai suunnitteluvirheeseen asetuksessa tarkoitettuina poikkeuksellisina olosuhteina, vaikka yhtiöllä ei ole peruutusta edeltänyttä lentokoneen valmistajan tai viranomaisen ilmoitusta piilevästä suunnittelu- tai valmistusvirheestä.

Kuluttaja-asiamies vaati lisäksi, että markkinaoikeus kieltää Finnairia sakon uhalla lennon peruutusta koskevissa tilanteissa menettelemästä asiakassuhteessa siten, että yhtiö antaa kuluttajalle harhaanjohtavaa tietoa siitä, millaisilla perusteilla yhtiön ei tarvitse maksaa asetuksen mukaista vakiokorvausta, kun lennon peruutus on yhtiön mukaan voinut johtua lentokoneen suunnittelu- tai valmistusvirheestä.

Finnair vaati hakemuksen jättämistä tutkimatta tai hylkäämistä.

Markkinaoikeuden päätös 4.1.2019

Markkinaoikeus totesi, että EU-asetuksen ((EY) N:o 261/2004) sanamuodosta, muista artikloista tai johdanto-osasta ei ilmene, että asetuksessa olisi säädetty, millä tavoin asetuksen tarkoittama poikkeuksellinen olosuhde on näytettävä toteen. Markkinaoikeus totesi, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei ilmene oikeusohjetta, jonka mukaan asetuksen tarkoittama poikkeuksellinen olosuhde olisi teknisten vikojen osalta mahdollista osoittaa vain jollain ennalta määrätyllä tavalla.

Markkinaoikeus totesi, että asetuksesta ja sitä koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei ilmene, että vapautuminen asetuksessa tarkoitetun vakiokorvauksen maksamisesta vetoamalla poikkeuksellisena olosuhteena tekniseen vikaan edellyttäisi lennon peruutusta edeltänyttä lentokoneen valmistajan tai viranomaisen ilmoitusta lentokoneen suunnittelu- tai valmistusvirheestä.

Koska kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksessa edellytettiin nimenomaisesti, että Finnairilla pitäisi olla valmistus- tai suunnitteluvirheestä valmistajan tai lentoturvallisuusviranomaisen ilmoitus, joka on peruutusta edeltäneeltä ajalta, markkinaoikeus katsoi, että hakemus on jo tällä perusteella hylättävä. Tämän seurauksena markkinaoikeus ei arvioinut, oliko Finnairilla ollut asetuksen tarkoittamat perusteet vapautua vakiokorvauksen maksamisesta käsiteltävässä asiassa esimerkkitapauksina esitettyjen 13 matkustajan osalta vai ei.

Markkinaoikeus totesi lisäksi, että harhaanjohtavien tietojen antamista koskeva kieltovaatimus ei erotu kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:stä ilmenevästä säännöksestä, jonka mukaan harhaanjohtavien tietojen antaminen kuluttajalle on kiellettyä. Vaatimuksessa ei ole ilmaistu lainkaan niitä konkreettisia seikkoja, joiden antamisen väitetään muodostavan kuluttajansuojalain säännösten vastaisen harhaanjohtavan menettelyn. Markkinaoikeus hylkäsi vaatimuksen.

Ratkaisu julkaistaan kokonaisuudessaan markkinaoikeuden kotisivuilla www.markkinaoikeus.fi

Norwegian lanseeraa suorat lennot Helsingistä Pisaan ja Tivatiin

q3fxfqj5clt87nyv3w8o

Norwegianin Boeing 737 MAX 8. Kuva: David Peacock

Norwegian jatkaa panostuksiaan Suomeen uusilla reiteillä. Norwegian lanseeraa kaksi uutta suoraa reittiä Helsinki-Vantaan lentoasemalta: Pisa Italiassa ja Tivat Montenegrossa.

Norwegian aloittaa huhtikuussa 2019 lentää suorilla lennoilla Helsinki-Vantaan lentoasemalta Pisaan ja Tivatiin. Uusien reittien myötä Norwegian tarjoaa lähes 40 kansainvälistä suoraan reittiä ja neljä kotimaan reittiä Helsinki-Vantaalta.

Norwegian on kasvattanut voimakkaasti kapasiteettiaan Helsinki-Vantaalla sekä lisäämällä lähtöjä olemassa olevilla reiteillä että avaamalla uusia reittejä. Tähän mennessä tänä vuonna Norwegian on avannut uudet reitit Helsingistä Krakovaan, Agadiriin, Tel Aviviin ja Gdanskiin.

– Suomalaiset matkustajat ovat erittäin kiinnostuneita matkustamaan Norwegianilla. Olemme iloisia, että he arvostavat joustavia ja edullisia lippujamme. Siksi meille onkin suuri ilo lanseerata jälleen kaksi uutta reittiä. Uusien Pisan ja Tivatin reittien myötä Suomesta lähtevillä matkustajilla on entistäkin suurempi valikoima. Toivotamme matkustajat tervetulleiksi lennoillemme uusilla, mukavilla ja polttoainetehokkailla lentokoneillamme, sanoo Norwegianin EVP Commercial Thomas Ramdahl.

Tivat on kaunis kaupunki Kotorinlahden rannalla eteläisessä Montenegrossa. Tivat tarjoaa miellyttävän Välimeren ilmaston, monia hienoja rantoja, joissa on kristallinkirkas turkoosi vesi sekä kaunista arkkitehtuuria.

Pisa on yliopistokaupunki Toscanassa Länsi-Italiassa. Kaupunki tunnetaan parhaiten kaltevasta tornistaan, mutta se tarjoaa myös muita nähtävyyksiä kuten katedraalin, Camposanton keskiaikaisen hautausmaan ja kastekappelin. Pisa on myös hyvä kohde, jos haluaa tutustua Toscanaan ja sen muihin kauniisiin kaupunkeihin kuten Firenzeen, Siennaan ja Luccaan.

Uudet reitit Pisaan ja Tivatiin
Helsinki-Vantaa (HEL) – Pisa (PSA) liikennöidään kerran viikossa lauantaisin 6. huhtikuuta 2019 alkaen.

Helsinki-Vantaa (HEL) – Tivat (TIV) liikennöidään kerran viikossa tiistaisin 16. huhtikuuta 2019 alkaen.

Liput ovat nyt myynnissä osoitteessa: www.norwegian.com.

TUIn uusin Boeing 737 MAX 8 sai nimekseen “Kittilä”

f41htaxw4g1ctk6eymdu

Joka vuosi 27 miljoonaa lomailijaa matkustaa TUIn kanssa yli sataan kohteeseen ympäri maailmaa. TUIlla on pitkät yhteistyösuhteet lomakohteiden ja kohdemaiden kanssa. Nyt yhtiö haluaa korostaa näitä suhteita nimeämällä uusimmat Boeing 737 MAX 8 lentokoneet kohteiden nimillä.

Suomi on tärkeä kohdemaa TUIlle. Lapin kohteet ovat erittäin suosittuja esimerkiksi brittilomailijoiden keskuudessa. Tästä johtuen TUI on päättäny nimetä uuden lentokoneen Kittilän kaupungin mukaan. Uusia Boeing 737 MAX 8 lentokoneita on tilattu 72 kappaletta ja Kittilä on niistä järjestyksessä kuudes.

Joulupukkihan tunnetusti asuu Lapissa, joten hänet oli valittu itseoikeutetusti nimenantoseremonian kummisedäksi. Joulupukin lisäksi tilaisuudessa olivat allekirjoittamassa Finavialta Kittilän lentokentän johtaja Kimmo Liukkonen ja TUIlta Lapin seudun kohdejohtaja George Dimas. Seremoniassa oli mukana myösTUIn yhteistyökumppaneita Lapland Safarilta, sekä Lapin matkailun vaikuttajia.

Joulupukki: “ Tämä oli minulle erityinen hetki. Rakastan kotiseutuani Lappia ja sen ihmisiä. Tunnen ylpeyttä, että nyt tämä lentokone kantaa nimeä Kittilä ja toimii Lapin lähettiläänä maailmalla. Toivotan kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.”

George Dimas: “Matkailu tuo ihmisiä ja kulttuureja yhteen. Lentokoneemme ovat osa lomakokemusta ja yhdistävä elemetti eri alueiden välillä ympäri maailmaa. Lappi on yksi brittien suosikkilomakohteista talvikaudella. Meillä on erinomaiset suhteet paikallisiin hotellikumppaneihin. Yhteistyömatkanjärjestäjänä toimii Lapland Safari. Ja tietysti meillä on myös meidän oma TUIn henkilökunta kohteessa. Kaikki nämä varmistavat, että asiakkaamme voivat nauttia loistavasta lomasta tässä upeassa lomakohteessa.”

Kimmo Liukkonen: ”Nimeäminen on meille suuri kunnia. Paljon hienoja asioita tapahtuu juuri nyt täällä pohjoisessa. Kuukausi sitten avasimme Kittilän lentokentällä uuden terminaalin laajennuksen juuri ajoissa ennen historian kiireisintä lomakautta. Paljon turisteja saapuu viettämään satumaista joulua kansamme Lappiin. On ihana ajatus, että Lapin kokemus alkaa jo koneeseen nousemisesta!”

Finnair valitsi Telian kehittämään tietoliikennepalveluitaan – ”Sujuvien verkkopalvelujen ja -yhteyksien merkitys kasvaa”

airbus-2389715_1280

Finnair keskittää tietoliikennepalveluitaan Telialle. Merkittävä, monivuotinen sopimus kattaa modernit tietoliikenneratkaisut Finnairin kestävän kasvun tueksi.

Finnairin ja Telian solmima yhteistyösopimus kattaa kokonaisvaltaisen tietoliikennetoteutuksen sisältäen globaalin dataverkon ja mobiilipalvelut tietoturvaratkaisuineen.

“Digitaaliset palvelut ovat Finnairille keskeisiä niin asiakaskokemuksessa kuin henkilöstön työn helpottamisessa, ja siksi sujuvien verkkopalvelujen ja -yhteyksien merkitys kasvaa entisestään. Telian kanssa solmittu yhteistyösopimus ja tulevat palvelut parantavat työntekijäkokemusta ja tietoliikenneverkkoamme kokonaisuutena. Lisäksi saamme palveluita keskittämällä selvää säästöä, mikä tukee Finnairin kestävän kasvun rakentamista”, sanoo Finnairin IT:stä vastaava johtaja Petteri Skaffari.

“On hienoa, että Finnair on valinnut meidät kumppanikseen. Pystymme vastaamaan Finnairin kriittisiin tietoliikennetarpeisiin luotettavilla ja kattavilla palveluratkaisuillamme”, sanoo Telia Finlandin yritysliiketoiminnasta vastaava johtaja Jari Rapo.

Finnairin kotikenttä Helsinki-Vantaa on nyt myös maailman ensimmäinen 5G-lentoasema, kun Telia ja Finavia käynnistivät lentoasemalla avattua 5G-verkkoa hyödyntävän robottihankkeen. Hankkeessa kokeillaan 5G:n hyödyntämistä lentoaseman toiminnoissa ja uudenlaisten elämysten tuomisessa matkustajille.

 

Helsinki-Vantaa teki jälleen ennätyksen: tänään ylitettiin 20 miljoonan matkustajan raja

medium_Finavia-Paloautot-photo_Ville_Vappula_85X6841-Hires

Kuva: Ville Vappula

Vuoden 20. miljoonas matkustaja kulki Helsinki-Vantaan läpi tänään. Historiallinen rajapyykki on viime vuosien ennätyksellisen kasvun huipentuma. Käynnissä olevalla miljardin euron kehitysohjelmalla lentoasema valmistautuu palvelemaan jopa 30 miljoonaa vuosittaista matkustajaa.  

Lentomatkustus Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta on ollut viime vuodet kiivaassa kasvussa. Tänään ylitettiin historiallinen rajapyykki, kun lentoaseman kautta kulki 20. miljoonas matkustaja vuoden 2018 alusta laskettuna.

– Tämä on tietysti hieno hetki Helsinki-Vantaalle ja koko suomalaiselle lentoliikennealalle, sanoo Helsinki-Vantaan johtaja Joni Sundelin.

– Matkustajamäärien kasvu on ollut jopa nopeampaa, kuin osasimme muutama vuosi sitten ennustaa. Silloin puhuttiin 20 miljoonasta vuonna 2020, mutta raja ylitettiinkin jo tänä vuonna.

Vuoden loppuun mennessä Helsinki-Vantaalle odotetaan lähemmäs 21 miljoonaa matkustajaa, kun edellisvuonna lentoaseman läpi kulki 18,9 miljoonaa matkustajaa.

Sundelin kertoo, että Helsinki-Vantaan kasvussa otetaan huomioon vastuullisuus.

– Teemme omalta osaltamme parhaamme, että lentoliikenne voi kasvaa vastuullisesti. Helsinki-Vantaa on jo hiilineutraali lentoasema: käytämme uusiutuvaa energiaa ja polttoaineita, ja kompensoimme loput ilmastopäästöistä.

Helsinki-Vantaan historiallinen 20. miljoonas matkustaja on Pia Inhilä, joka on tänään lähdössä Finnairin lennolla Shanghaihin

Kansainvälinen vaihtoliikenne kasvaa nopeasti

Matkustajamäärien kasvussa näkyvät niin kansainvälisen vaihtoliikenteen kasvu, Suomen kasvava vetovoima matkailukohteena kuin suomalaisten lisääntynyt lentomatkustaminen.

– Kaikki osa-alueet ovat kasvaneet. Suurin osa liikenteen volyymista tulee edelleen Euroopasta, mutta ennakoitua nopeampaa on ollut erityisesti Aasian vaihtoliikenteen kasvu.

Helsinki-Vantaalla kansainvälisen liikenteen kasvu on jatkunut vahvempana kuin muilla pohjoismaisilla päälentoasemilla.

– Olemme tällä hetkellä yksi Euroopan nopeimmin kasvavista lentoliikennehubeista. Asemamme vaihtoliikenteen solmukohtana Euroopan ja Aasian välillä on vahvistunut.

Finaviassa tehdään lujasti töitä uusien reittien ja lentoyhtiöiden saamiseksi lentoasemille. Tänä vuonna suurimmat lentoyhtiöasiakkaat Finnair ja Norwegian ovat molemmat lisänneet tarjontaansa huomattavasti. Lisäksi lentoasema on saanut uusia lentoyhtiöasiakkaita, kuten FlyDubain, joka aloitti päivittäisen reittiliikenteen Helsinkiin.

– Toivon mukaan myös ensi vuonna saamme uusia lentoyhtiöavauksia, Sundelin toteaa.

– Odotamme Helsinki-Vantaan kasvun jatkuvan edelleen vahvana, mutta tulevina vuosina kasvuvauhti lienee hieman hillitympää.

Helsinki-Vantaalla luvassa hurja kehitysvuosi 2019

Hurja kasvutahti on Helsinki-Vantaalle positiivinen asia, mutta matkustajamäärien nopea kasvu on asettanut myös haasteita lentoaseman kapasiteetille. Siksi Finavia aloitti jo vuonna 2014 yhteensä miljardin euron arvoisen kehitysohjelman, jossa Helsinki-Vantaa valmistautuu palvelemaan jopa 30 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

– Ensi vuosi on kehitysohjelmassa todella valtava. Avaamme helmikuussa kaukoliikenteen uuden sydämen, Aukion, ja myöhemmin länsisiiven sekä rajatarkastuksen ja terminaali 1:n laajennukset, Sundelin kertoo.

Alkuvuodesta aloitetaan myös terminaali 2:n uuden sisäänkäynnin sekä tulo- ja lähtöaulojen rakentaminen. Rakennustyöt tulevat vaikuttamaan matkustajien reitteihin lentoasemalle saapuessa ja lähtiessä.

– Lentoaseman uudet tilat ja koko Helsinki-Vantaan matkustajakokemus tulevat olemaan maailmanluokkaa. Haasteenamme on kuitenkin pitää asiakastyytyväisyys hyvällä tasolla rakennustöiden aikana, Sundelin sanoo.

Lue lisää Helsinki-Vantaan kehitysohjelmasta.

Sotaharjoitus tuo helikopterit Helsinkiin ja lähialueille

Pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla on 11. – 14. joulukuuta Utin jääkärirykmentin harjoitukseen liittyvää helikopteritoimintaa.

Maavoimien NH90- ja MD500-helikopterit toimivat harjoitukseen liittyen Helsingin alueella sekä valtatien 25 ja kantatien 55 muodostaman väylän sisäpuolella.

Utin jääkärirykmentin harjoitukseen osallistuu varusmiehiä ja palkattua henkilöstöä, yhteensä noin 150 henkeä.

Norwegian solmii sopimuksen AVTECHin kanssa vähentääkseen päästöjä ja edistääkseen kestäviä lentoja

David Peacock 787LNH 2534-2534

Norwegian jatkaa työtä entistä kestävämpien lentojen puolesta. Yhtiö on allekirjoittanut tänään kolmevuotisen sopimuksen AVTECH Sweden AB:n kanssa. Sopimus perustuu aiempaan menestyksekkääseen testihankkeeseen, jonka tuloksena polttoaineen kulutus väheni 22 kiloa lentoa kohti. Se vastaa vuositasolla 16 000 tonnin vähennystä CO2-päästöissä tai vastaavasti 5 000 tonnia alempaa polttoaineen kulutusta Norwegianin lennoilla vuosittain.

Sopimuksen myötä Norwegianin lentäjät voivat käyttää AVTECHin kehittyneitä säätietoja (Aventus NowCast™ ja Aventus Air™). Kun tiedot tuodaan lentokoneen järjestelmään, voivat lentäjät optimoida lentoreitin siten, että polttoaineen kulutus ja ympäristöön vaikuttavat päästöt vähenevät.

Testihanke, jossa Norwegian ja AVTECH Sweden AB analysoivat laajasti 29 000 lentoa, osoitti, että polttoaineen kulutus väheni 22 kiloa lentoa kohden. Tämä vastaa noin 16 000 tonnin vuosittaista hiilidioksidipäästöjen vähennystä eli 5 000 tonnin vähennystä polttoaineen kulutuksessa Norwegianin lennoilla vuosittain. Ruotsin energiavirasto on hankkeen osarahoittaja ja hankeraportin julkaisija.

– Kunnianhimoinen tavoitteemme on jatkaa päästöjen vähentämistä polttoainetehokkailla lentokoneilla yhdessä tulevaisuuden innovatiivisen teknologian kanssa. Olemme siitä syystä erityisen iloisia, että olemme solmineet sopimuksen AVTECHin kanssa. Se on menestyksekkään testihankkeen ansiota ja jälleen yksi tärkeä askel työssämme kohti aiempaa kestävämpiä lentoja, sanoo Norwegianin lentotoimintojen johtaja Tomas Hesthammer.

– Yhteistyömme Norwegianin kanssa on osoittanut kaikki ne hyödyt, joita teknologiallamme voidaan saada aikaan. Olemme iloisia, että olemme sopineet kaupallisen sopimuksen lentoyhtiön kanssa, joka on jo nyt nykyaikaisen ja polttoainetehokkaan lentolaivastonsa ansiosta vähentänyt päästöjä merkittävästi. AVTECHin ainutlaatuisen sääpalvelun avulla polttoaineen kulutus ja päästöt vähenevät entisestään, sanoo AVTECH Sweden AB:n markkinointijohtaja Sören Skog.

Aventus-järjestelmä asennetaan standardoituna ja pysyvästi Norwegianin kaikkiin lyhyen ja pitkän matkan koneisiin (Boeing 737 ja Boeing 787 Dreamliner).

Norwegianin työ kestävämpien lentojen puolesta
Norwegian työskentelee aktiivisesti vähentääkseen lentojen ympäristövaikutuksia. Polttoaineen kulutuksen vähentäminen on ratkaisevaa päästöjen vähentämiseksi. Ennen kuin biopolttoaineet tulevat kaupalliseen käyttöön ja laajaan tuotantoon, ovat uudet lentokoneet tärkein toimenpide. Norwegian lentää yhdellä maailman nuorimmista ja nykyaikaisimmista lentolaivastoista ja on tämän avulla vähentänyt päästöjä 30 prosentilla vuodesta 2008 lähtien.

Tämän vuoden syyskuussa arvostettu ympäristöinstituutti ICCT (International Council on Clean Transportation) nimesi Nowegianin toisen kerran polttoainetehokkaimmaksi transatlanttiseksi lentoyhtiöksi maailmassa. Lue lisää Norwegianin työstä päästöjen vähentämiseksi täältä.

:ITSENÄISYYSPÄIVÄ: Ilmavoimille kävi harvinainen virhe ja ylilento epäonnistui

ILMAVE_HN kaupungin yllä_20121127

Kuva: Ilmavoimat

Ilmavoimien Hornet-osaston ylilento Mikkelin valtakunnalliseen itsenäisyyspäivän paraatiin epäonnistui. Syynä oli osaston johtajan inhimillinen virhe.

Lentäessään konetta Hornet-parven johtaja oli vahingossa siirtänyt koordinaattipistettä sivuun kohteesta, minne lento suuntautui. Koneen laitteet olivat kunnossa ja lennon valmistelu oli tehty huolellisesti. Osaston johtaja ei nähnyt kohdealuetta visuaalisesti, koska matalalta paistanut aurinko häikäisi näkyvyyden. Muutoin ulkoisilla tekijöillä ei ollut tapahtumaan vaikutusta.