Uusi lentoyhtiö aloitti lennot Helsingistä – Kreikan pienet lomasaaret nyt entistä paremmin suomalaisten ulottuvilla

print_Q5873MESYN

Aegean Airlines liikennöi jatkossa Helsingistä Ateenaan kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin

Matkailijat pääsevät jatkossa lentämään Suomesta yhä helpommin Kreikan lomasaarille Aegean Airlinesin aloitettua kesäkuun alussa suoran reittilennon Helsingistä Ateenaan. Omatoimimatkailun suosion kasvaessa lomasaarten jatkoyhteydet sulavasti mahdollistava uusi reitti on tervetullut lisä Helsinki-Vantaan lentotarjontaan.

Kreikka on ollut suomalaisten suosikkilomakohde jo vuosikymmeniä. Uuden reittilennon myötä Välimeren pienet saaret, yhteensä 34 kohdetta, avautuvat uudella tavalla matkailijoille. Kesäkuun 1. päivänä aloittanut Aegean liikennöi jatkossa Helsingistä kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja perjantaisin Ateenaan, josta tarjolla ovat yhteydet muualle Kreikkaan sekä Lähi-Itään.

– Aikaisemmin Kreikkaan on ollut tarjolla pääasiassa pakettimatkalaisille tuttuja matkatoimistojen charter-lentoja. Omatoimimatkailun nouseva trendi vaikuttaa vahvasti ilmailualaan ja onkin hienoa, että uuden reittilennon myötä suomalaiset voivat nyt entistä vapaammin valita haluamansa lomakohteen Kreikan tarjonnasta, Key Account and Business Development Manager Mikko Komi Finavialta toteaa.

Kreikkalaisen Star Alliance Member -lentoyhtiön vuosi on alkanut vauhdikkaasti merkittävillä investoinneilla kalustoon ja reittiverkoston laajentamiseen. Entistä monipuolisempi lentotarjonta yhdistettynä edullisiin hintoihin on kasvattanut lentoyhtiön kansainvälistä lentoliikennettä yli 20 prosenttia alkuvuodesta.

– Tämä on osoitus Kreikan turismin ja ilmailualan virkistymisestä, joka heijastuu pitkällä tähtäimellä positiivisesti maan taloudelliseen kokonaistilanteeseen, Aegeanin toimitusjohtaja Dimitris Gerogiannis sanoo.

print_uyEO8E5gjf

Kreikkalainen Aegean Airlines aloitti suoran reittilennon Helsingistä Ateenaan 1. kesäkuuta

print_DQGEvc5yU1

Aegean Airlines keskittyy korkealuokkaiseen palveluun kaikilla lennoillaan

Matkustajien odotukset korkealla: “kreikkalaista vieraanvaraisuutta” jo koneessa

Ilmailualaa on pitkään leimannut kiristyvä kilpailutilanne, jonka myötä myös matkustaja on saanut tottua siihen, että tarjoilu lennolla on pääasiassa nykyään maksullista. Viidesti Euroopan alueen parhaimmaksi valittu, Aegean Airlines takaa, että matkustajan elämyksellinen loma alkaa jo lentokoneessa. Ateenan kautta Santorinin saarelle Aegeanin ensimmäisellä lennolla matkustivat myös Vili Tella 31 ja Taru Virtanen 30.

– Kyllä se lomafiilistä lisää, että palvelu koneessa on hyvää ja saa lennon aikana esimerkiksi lämpimän aterian, Tella toteaa.

Santorinille toista kertaa matkustavat, logistiikka-alalla itsekin työskentelevät, Tella ja Virtanen arvostavat myös entistä sujuvampaa yhteyttä suosikkisaarelleen. Vaihto Ateenasta Santorinin koneeseen on muutaman tunnin sisällä ja lentoyhtiö pitää huolen siitä, että matkatavarat seuraavat kohteeseen.

– Viime kerralla jouduimme lentämään kolmella eri yhtiöllä. Kentällä koneesta toiseen kiiruhtaminen ja matkatavaroiden huolehtiminen lennolta toiselle oli melko stressaavaa,
Virtanen muistelee.

Air Aegean pähkinänkuoressa

• Kreikkalainen, vahvassa kasvussa oleva lentoyhtiö, joka keskittyy korkealuokkaiseen palveluun kaikilla lennoillaan.
• Toiminut ilmailualalla 16 vuotta ja palkittu viidesti parhaana eurooppalaisena lentoyhtiönä. Star Alliancen jäsen vuodesta 2010.
• Vuonna 2015 Aegean lentää sataan kansainväliseen kohteeseen 42:ssa eri maassa. Näistä 16 on uusia kohteita kymmenessä maassa.
• Aegean kattaa kaikki Kreikan kohteet.

Vaasan lentoaseman kiitotieremontin aikana lentoon Kokkola-Pietarsaaresta

Kokkola-Pietarsaaren lentoyhteydet Helsinkiin ja Tukholmaan ovat kesän ajan helposti myös vaasalaisten ulottuvilla. Vaasan oma lentoasema on suljettuna 22.6.-26.7.2015 kiitotieremontin vuoksi, mutta lentämään pääsee sujuvasti naapurikentältä.

Siirtyminen Kokkola-Pietarsaareen on helppoa, kun matkustajille on tarjolla Vaasan linja-autoasemalta bussikuljetus Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalle. Bussiyhteys palvelee illan Finnairin lentoa Helsinkiin sekä Next Jetin lentoa Tukholman Arlandaan. Bussiaikataulussa on huomioitu lentoyhtiön määrittelemä vähimmäisaika lähtöselvityksen tekemiseen.

Kuljetuksen hinta on 19 euroa ja lipun voi ostaa kuljettajalta. Reitin liikennöinnistä vastaa Tapio Lae Oy. Reittiä liikennöidään Vaasasta Kokkola-Pietarsaareen 22.6.-24.7. välisenä aikana.

Kuljetuksen aikataulu :

klo 17.30 Vaasan linja-autoasema- Kokkola-Pietarsaaren lentoasema

klo n. 20.00-20.30 Kokkola-Pietarsaaren lentoasema (lähtö koneiden saapumisen jälkeen) – Vaasan linja-autoasema

Joensuun lentoaseman uudistustyöt alkavat maanantaina

Finavia Oyj aloittaa maanantaina 8.6. Joensuun lentoaseman uudistustyöt, joilla sujuvoitetaan matkustajien liikkumista ja parannetaan viihtyvyyttä terminaalissa.

Viihtyvyyttä ja yleisilmettä terminaalissa parannetaan sisustusteknisin ratkaisuin ja ravintola-alueelle tuodaan uudet kalusteet ja palveluratkaisut. Sisustusratkaisuihin haetaan seudun hengen mukaisesti metsän läheisyyttä ja tuntumaa.

– Meidän tavoitteenamme on, että matkalle lähteminen ja paluu sujuvat Joensuun lentoasemalta mutkattomasti ja viihtyisästi. Olemme hakeneet sisustusratkaisuihin metsähenkisyyttä, joka jättää rauhoittavan muistijäljen matkustajien mieliin, kertoo Finavia Oyj:n Itä-Suomen aluejohtaja Raija Niskanen .

Lennoilta saapuvien matkustajien toimintoja sujuvoitetaan mm. korvaamalla nykyinen matkatavarahihna matkalaukkukarusellilla ja uudistamalla saniteettitiloja.

Lennoille lähteville matkustajille uudistus tulee näkymään mm. turvatarkastuspisteen ilmeen kohotuksella ja pysäköintialueen uudistamisella.

Uudistushankkeen suunnittelu on aloitettu vuoden alussa ja työt alkavat terminaalissa matkatavarahihnan uudistuksella. Perusparannustöitä tehdään lentoasemalla kesän aikana ja töitä pyritään ajoittamaan niin, että ne häiritsevät lentomatkustajia mahdollisimman vähän.

Sisustuksen suunnittelusta vastaa Archeus Oy, arkkitehti Sanna Pääkkönen. Investoinnin arvo Joensuun lentoasemalla on n. 0,6 milj. euroa.

Finavian investointiohjelma vuonna 2015

Finavialla on käynnissä lentoasemaverkostossaan mittava investointiohjelma vuosille 2013–2015.

Vuonna 2015 verkostolentoasemilla tehdään investointeja noin 25 miljoonalla eurolla ja niiden arvioitu työllisyysvaikutus on 350 henkilötyövuotta. Koko investointiohjelma tuo maakuntien keskeisten lentoasemien ympäristöön työtä lähes 1 700 henkilötyövuoden verran.

Maailman talousfoorumi (WEF) on arvioinut, että Suomen lentoasemaverkosto on maailman 5. paras: http://www.finavia.fi/fi/tiedottaminen/ajankohtaista/2014/maailman-talousfoorumin-raportti-suomessa-lentoliikenteen-infrastruktuuri-on-maailman-karkea/

Finavia tukee lentoliikennettä edullisilla lentoasemamaksuilla sekä antamalla alennuksia uusille reiteille :http://www.finavia.fi/fi/lentoyhtioille/liikennemaksut/

Norwegianilla hyvä liikenteen kasvu ja korkea käyttöaste toukokuussa

q661sqhgvnyyofdqf1cn

Kaikkiaan lähes 2,4 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla toukokuussa 2015. Kasvua viime vuoden toukokuuhun verrattuna oli 13 prosenttia. Käyttöaste oli 84,9 prosenttia, kasvua 7,9 prosenttiyksikköä verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Vahvaa kasvua pitää kuitenkin tarkastella viime vuoden toukokuun heikkoja liikennelukuja vastaan.

Kaikkiaan 2 376 151 matkustajaa lensi Norwegianilla toukokuussa. Tämä on 272 674 matkustajaa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Myytyjen henkilökilometrien määrään (RPK) kasvoi 19 prosenttia samalla, kun tarjottujen henkilökilometrien määrä (ASK) nousi 8 prosenttia toukokuussa. Käyttöaste oli erittäin korkea, lähes 85 prosenttia. Voimakasta kasvua pitää kuitenkin tarkastella viime vuoden heikkoja liikennelukuja vastaan, jolloin ammattiyhdistysliike Paratin matkustamohenkilökunta oli lakossa. Nyt matkustajat ovat joka tapauksessa palanneet myös aiemmin tänä vuonna olleen lentäjälakon jälkeen, jolla oli voimakas negatiivinen vaikutus varauksiin.

– On ilahduttavaa, että liikenneluvut ovat hyvät, vaikkakin erityisen voimakasta kasvua pitää tarkastella viime vuoden toukokuun heikkoja liikennelukuja vastaan. Siitä huolimatta liikenneluvut osoittavat, että yhä useampi matkustaja valitsee Norwegianin. Kesän varaustilanne on niin ikään hyvä, mihin vaikuttavat panostuksemme Euroopan markkinoille sekä Norwegianin hyvä kasvu kaukoliikenteessä, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegian lensi toukokuussa 99,8 prosenttia suunnitelluista lennoistaan ja näistä 85,2 prosenttia lähti aikataulun mukaisesti.

MATKATOIMISTOALA HUOLISSAAN LUFTHANSAN LIPPUJEN HINNANKOROTUKSEN VAIKUTUKSISTA ASIAKKAISIIN

Lufthansa Photo

  • pelkona myös lentohintojen vertailtavuuden heikkeneminen

Lufthansa Groupin (Lufthansa, Austrian Airlines, Brussels Airlines and SWISS) eilen julkaisema tieto uuden lisämaksun käyttöönotosta lentovarauksissa hämmentää matkatoimistoalaa. Lisämaksu koskee kyseisten yhtiöiden lentovarauksia, jotka tehdään matkatoimistojen käyttämien kansainvälisten varausjärjestelmien kautta. Uusi 16 euron lisämaksu / varaus tullaan tiedon mukaan ottamaan käyttöön maailmanlaajuisesti vuoden 2015 syyskuun alusta lukien. Syyksi lisämaksun perimiselle Lufthansa Group ilmoittaa kohonneet jakelukustannukset.

Yli kaksi kolmasosaa Suomessa myydyistä lentolipuista myydään matkatoimistojen kautta. Tätä myyntikanavaa arvostetaan asiakkaille neutraalina kauppapaikkana, jossa asiakas voi vaivatta verrata eri lentoyhtiöiden lentoaikatauluja ja hintoja ja löytää itselleen sopivimman matkavaihtoehdon yhä monimutkaisemmaksi käyvässä lisämaksujen viidakossa.

Lufthansa Groupin pyrkimys ohjata lentolippukauppaa suoraan lentoyhtiöiden omille nettisivuille, joissa lisämaksua ei peritä, on huolestuttanut niin vapaa-ajan- kuin liikematkustuksen parissa työskentelevät matkatoimistoammattilaiset. Lentolippujen vertailtavuuden lisäksi tämän uuden ’direct connect’ -mallin uskotaan edellyttävän merkittäviä ja kalliita muutoksia matkatoimistojen ja sitä kautta asiakkaiden hintoihin.

On hyvin todennäköistä että uusi varauskanava aiheuttaa muutosvaatimuksia myös yritysten matkahallintojärjestelmiin.

Suomen matkatoimistoalan liitto (SMAL) seuraa tiiviisti asian käsittelyä sekä kansallisesti että Euroopan tasolla. Lentojen hintavertailun heikentymiseen johtava trendi sotii selvästi vastaan myös EU:n pyrkimyksiä matkustajan oikeuksien parantamisesta. Matkatoimistoalalla toivotaankin, että viimeistä sanaa uuden lisämaksun käyttöönotossa ei vielä ole sanottu.

Elena Stenholm nimitetty kaupalliseksi johtajaksi Helsinki-Vantaalle

VTM Elena Stenholm on nimitetty 1.6. 2015 alkaen Helsinki-Vantaan lentoaseman kaupalliseksi johtajaksi.

Elena Stenholmin vastuulla on Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajille tuotettavan kaupallisen palvelutarjoaman kokonaisvaltainen kehittäminen ja johtaminen sekä tiivis yhteistyö kentän kaupallisten toimijoiden kanssa.

Finavian rooli lentoaseman omistajana ja vuokranantajana vahvistuu, kun Stenholm tuo Finavialle vahvaa osaamista erityisesti kauppapaikan kehittämisessä. Stenholm on työskennellyt aikaisemmin mm. Cityconilla, Keskossa ja Anttilassa erilaisissa johtotehtävissä.

– Helsinki-Vantaan lentoasema on liikepaikkana ja kaupallisena ympäristönä ainutlaatuinen. Olen iloinen päästessäni johtamaan ja kehittämään näitä merkittäviä toimintoja ja asiakaskokemusta kokonaisuudessan, sanoo Stenholm.

ISS:ltä Finnairille ulkoalueiden kunnossapito-, turvallisuus-, siivous- ja postituspalvelut

Finnair ja ISS Palvelut ovat allekirjoittaneet 18. toukokuuta 2015 puitesopimuksen turvallisuus-, siivous- ja postituspalveluista sekä ulkoalueiden kunnossapidosta pääasiassa Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella. 

Finnairin tarjouskilpailun taustalla on palvelutuotannon kehittäminen vastaamaan Finnairin kasvutavoitteita, luomaan kilpailukykyä kannattavan toiminnan varmistamiseksi ja vastaamaan toimintaympäristön muutoksia Helsinki-Vantaan kehittyessä tulevina vuosina.

– Olemme erittäin tyytyväisiä uuden sopimuksen myötä jatkoa saaneesta kumppanuudestamme. Yhteistyömme ISS Palveluiden kanssa on viime vuosina kehittynyt vahvasti muun muassa turvallisuuspuolella. Nyt solmitussa laajassa sopimuksessa on sovittu tehokkaampien toimintamallien ja -tapojen käyttöönotosta sekä toimintojen jatkuvasta tehostamisesta. ISS Palvelut valikoitui kumppaniksemme muun muassa siksi, että yhteinen tavoitteemme on kehittää toimintaa joustavammaksi ja taloudellisemmaksi kaikilla sopimuksen osa-alueilla, kertoo sopimuksesta vastaava apulaisjohtaja Pekka Kuosmanen Finnair Oyj:n Facility Teamista.

– Kokonaisvaltainen palvelutarjontamme tukee ja helpottaa Finnairin päivittäistä työtä ja varmistaa operaatioiden sujuvuutta ilman häiriöitä. Pitkäaikainen yhteistyömme on kartuttanut Finnairin liiketoimintaan, lentokenttä-alueen operaatioihin ja kiinteistöihin liittyvää tietoamme ja osaamistamme. Kokemuksemme edesauttaa meitä tuottamaan Finnairille korkealaatuisen, kehittyvän kokonaispalveluratkaisun, joka tukee kustannustehokkaasti yhtiön kasvutavoitteita, asiakkuusjohtaja Tomi Viitanen ISS Palveluista toteaa.

Sopimus astuu voimaan 1. kesäkuuta ja se työllistää noin 130 ISS:läistä.

PIENI ILMALIIKENNEONNETTOMUUS MALMIN LENTOASEMALLA

Hätäkeskus sai klo 14.16 ilmoituksen Malmin lentoasemalla tapahtuneesta ilmaliikenneonnettomuudesta.

Paikalle lähetettiin useita partioita sekä pelastuslaitoksen yksiköitä. Kohdealue eristettiin onnettomuustutkinnan turvaamiseksi.

Kyseessä oli kaksipaikkainen pienkone, joka moottorivian takia joutui suorittamaan hätälaskeutumisen Malmin lentokenttäalueen ulkopuolelle. Lentäjä oli yksin koneessa ja hän sai onnettomuudessa lieviä vammoja.

Victoria´s Secretin myymälä Helsinki-Vantaalle

victoria_s_secretin_myymala_helsinki_vantaalle_articleimage_2010

Alusvaate- ja kosmetiikkabrändi Victoria´s Secret avaa ensimmäisen Suomen-myymälänsä Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Myymälä avataan tulevana kesänä.

Victoria´s Secret -myymälään Helsinki-Vantaalle tulee kosmetiikkaa ja tuoksuja, asusteita, huiveja, aurinkolaseja ja alusvaatteita.

”Isot, kansainväliset yritykset ovat alkaneet pitää Helsinki-Vantaata kiinnostavana kauppapaikkana”, sanoo Finavian Helsinki-Vantaan kaupallisesta liiketoiminnasta vastaava Jukka Isomäki.

Helsinki-Vantaa käy läpi melkoista mylläystä. Lentoasemalla avautuu noin 70 uutta tai uudistunutta myymälää ja ravintolaa. Viimeiset uudistukset terminaali 2:ssa valmistuvat 2015 loppuun mennessä. Sen jälkeen vuorossa on terminaali 1.

Yhdysvaltalaisbrändi on jo ollut osittain Suomessa – sillä on ennestään myymälä Viking Grace-laivalla.

Finnmatkat myi lentokoneet ennätystäyteen huhtikuussa

TUIFly Nordic

Suomen suurin matkanjärjestäjä teki kaikkien aikojen ennätyksen lentojen myynnissä viime kuussa. Finnmatkojen lomalentojen täyttöaste oli huhtikuussa 99,8 prosenttia.

Kovin montaa paikkaa ei jäänyt myymättä: tarkalleen niitä oli huhtikuussa Finnmatkojen lomalennoilla kaikkiaan vain 20.

– Kun ottaa huomioon, että kaikkiaan kapasiteettimme huhtikuussa oli runsaat 10 000 paikkaa, niin käytännössä nyt olemme haamurajalla. Teknisten syiden takia pystymme tuskin enää tämän tarkemmin lentopaikkoja täyttämään, Finnmatkojen maajohtaja Tiina Sirén toteaa.

Lentojen täyttöasteprosentti oli huhtikuussa 99,8. Keskimäärin Finnmatkojen lomalennot saatiin menneen talvikauden aikana täyteen 99,7 prosentin tarkkuudella, mikä on yhtiön pohjoismaisen emokonsernin TUI Nordicinkin paras tulos.

Koneiden erinomaiseen täyttöön vaikuttavat paitsi koko alan kapasiteetin sopeuttaminen vastaamaan yleistä taloustilannetta, myös lomamatkakysynnän ja äkkilähtömyynnin selvä piristyminen.

– Asiakkaat ovat myös selvästi huomanneet, että moniin paikkoihin pääsee suorilla lomalennoilla paljon helpommin ja edullisemmin kuin reittilennoilla. Lopulta asiakas tekee itse päätöksen, valitseeko pelkät lennot vai koko valmismatkapaketin, Tiina Sirén valottaa.

Täysien koneiden lennättäminen on myös ympäristölle ystävällisin tapa lentää: loma- eli tilauslento kuormittaa ympäristöä vähiten, kun lasketaan polttoaineenkulutusta matkustajaa kohti. Korkean täyttöasteen lisäksi matkustajakohtaista ympäristökuormitusta helpottaa se, että lomalennoilla käytettävissä koneissa on usein enemmän istuimia kuin reittilennoilla. Myös uudenaikainen konekanta ja suorat lennot ilman välilaskuja vähentävät polttoaineen käyttöä ja siten myös lentämisen ympäristövaikutuksia.