Valtiontuet: Komissiolta jatkoaikaa alueellisten lentoasemien toimintatuelle

Euroopan komissio on pidentänyt mahdollisuutta myöntää toimintatukea tietyille alueellisille lentoasemille 4. huhtikuuta 2027 saakka. Tukimahdollisuus perustuu komission vuonna 2014 antamiin suuntaviivoihin, jotka koskevat valtiontukea lentoasemille ja lentoyhtiöille. Suuntaviivoihin ei tehdä muita muutoksia.

Vuonna 2014 annetut lentoasemien ja lentoyhtiöiden valtiontuen suuntaviivat antavat EU-maille tietyin edellytyksin mahdollisuuden myöntää toimintatukea alueellisille lentoasemille, joiden matkustajamäärä on alle kolme miljoonaa matkustajaa vuodessa. Tarkoituksena on kuitenkin, että kyseisten lentoasemien oma toiminta tulee tietyllä aikavälillä kattamaan kustannukset. Suuntaviivoissa asetetaan kymmenen vuoden siirtymäkausi, jonka aikana tällainen tuki voidaan katsoa sisämarkkinoille soveltuvaksi. Siirtymäkauden oli määrä päättyä 4. huhtikuuta 2024.

Suuntaviivojen mukaan EU-maat voivat lisäksi myöntää toimintatukea avokätisemmin (eli korkeammalla tuki-intensiteetillä) lentoasemille, joiden vuotuinen matkustajamäärä on enintään 700 000 matkustajaa ja joiden on muita vaikeampaa päästä kustannuskattavuuteen. Tätä alun perin viideksi vuodeksi kaavailtua mahdollisuutta jatkettiin vuonna 2018 siirtymäkauden loppuun eli huhtikuuhun 2024.

Vuoden 2014 jälkeen Euroopan ilmailuala on joutunut vakavaan kriisiin covid-19-pandemian sekä sen leviämisen ehkäisemiseksi käyttöön otettujen terveys- ja matkustusrajoitusten vuoksi. Myös energiakriisi, joka seurasi Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämää hyökkäyssotaa, on vaikeuttanut alan tilannetta entisestään varsinkin kasvattamalla merkittävästi lentoasemien energiakustannuksia. Etenkin alueellisten lentoasemien tulot ovat supistuneet ja kustannukset nousseet, mikä on vaikuttanut kielteisesti niiden kannattavuuteen. Tämä voisi johtaa tiettyjen alueellisten lentoasemien sulkemiseen, mikä puolestaan voisi vaikuttaa kielteisesti liikenneyhteyksiin eri puolilla EU:ta.

Näiden poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi komissio on päättänyt pidentää kolmella vuodella siirtymäkautta, jonka aikana EU-maat voivat myöntää tukea alueellisten lentoasemien toimintakustannusten kattamiseen. Siirtymäkausi jatkuu nyt 4. huhtikuuta 2027 saakka. Näin EU-maat voivat tukea alueellisia lentoasemia, jotta niistä tulisi kustannuskattavia ja kannattavia. Myös vuotuiselta matkustajamäärältään enintään 700 000 matkustajan lentoasemia koskevaa erityisjärjestelyä jatketaan 4. huhtikuuta 2027 saakka.

Komissio julkaisi vuonna 2022 kannanottopyynnön, jossa pyydettiin kommentoimaan komission aikomusta puuttua alueellisten lentoasemien tilanteeseen. Useimmat vastanneista korostivat, että jatkoaika on tarpeen, jotta voidaan kompensoida koronaviruspandemian vaikutusta alueellisten lentoasemien kykyyn päästä kustannuskattavuuteen.  Kannanottopyyntöön saadut vastaukset löytyvät täältä.

Komissio järjesti toukokuun 2023 ja kesäkuun 2023 välisenä aikana julkisen kuulemisen, jossa pyydettiin esittämään näkemyksiä komission ehdotusluonnoksesta, jolla jatketaan lentoasemien ja lentoyhtiöiden valtiontuen vuoden 2014 suuntaviivojen voimassaoloaikaa.