Finnair solmi aiesopimuksen kahden A350 -lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta

A350-900_Finnair_Dec2014

Finnair on solminut GE Capital Aviation Services Limited (“GECAS”), kanssa aiesopimuksen kahden Airbus A350-lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta. Rahoituksen kohteena ovat toimitusaikataulun mukaisessa järjestyksessä 6. ja 7. Finnairin A350-kone, joiden odotetut toimitusajankohdat ovat heinäkuussa 2016 ja helmikuussa 2017. Kaupan arvo on tämänhetkisin valuuttakurssein noin 265 miljoonaa euroa. Koneiden vuokrakausi on 12 vuotta ja vuokrakausiin liittyy jatko-optioita.

Tämänhetkisillä valuuttakursseilla laskettuna järjestelyillä odotetaan olevan Finnairin liiketulokseen noin 90 miljoonan euron nettomääräinen kertaluonteinen positiivinen vaikutus, joka käsittää myyntivoiton lisäksi valuuttasuojauksista ja ennakkomaksuihin muodostuvan valuuttakurssivoiton. Lopullinen taloudellinen vaikutus riippuu euron dollarikurssista kunkin koneen toimitushetkellä. Tulo kirjataan kunkin koneen toimitushetkellä eli tämänhetkisen odotetun toimitusaikataulun mukaan ensimmäinen arviolta vuoden 2016 kolmannella ja jälkimmäinen vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä.

Finnair on tilannut yhteensä 19 Airbus A350-900 XWB -lentokonetta Airbusilta. Finnair sai ensimmäisen A350-koneensa 7.10.2015 ja toisen 14.12.2015. Tällä hetkellä todennäköisen toimitusaikataulun mukaan Finnairilla on viisi A350-900-konetta vuoden 2016 toisen neljänneksen alussa ja seitsemän vuoden 2016 loppuun, 11 vuoden 2017 loppuun ja 19 vuoden 2023 loppuun mennessä.

Muiden A350-koneiden rahoitusjärjestelyistä tiedotetaan erikseen sitä mukaa, kun sopimuksia tehdään. Finnairin laivasto koostuu sekä omista että vuokratuista lentokoneista.

Finnair lisää syöttöliikennelaivastonsa istuinkapasiteettia

Kasvavan syöttöliikennetarpeen vuoksi Finnair on päättänyt tehostaa lähinnä Euroopassa liikennöivien Airbus-kapearunkokoneidensa tilankäyttöä. Suunnitelmien mukaan yhtiö lisää koneisiin istuimia niin, että pääsääntöisesti matkustajan käytettävissä oleva jalkatila ei muutu, jotta matkustusmukavuus säilyisi ennallaan. Sen sijaan tilankäyttöä parannettaisiin muuttamalla säilytys- ja teknisiä tiloja koneiden etu- ja takaosassa.

Investoinnin arvo on yhteensä noin 40 miljoonaa euroa, ja se koskee 22 Airbus-kapearunkokonetta Finnairin laivastossa. Muutos ei koske viittä A321ER-konetta, joiden matkustamot ovat jo suunnitelman mukaiset ja joissa on 209 istuinta. Matkustamomuutosten arvioidaan kestävän noin kaksi viikkoa konetta kohti vuoden 2017 aikana. Uudistuksella lisätään konetyypistä riippuen 6–13 istuinpaikkaa, jolloin Finnairin Airbus-kapearunkolaivaston matkustajakapasiteetti tarjotuilla henkilökilometreillä mitattuna kasvaa lähes 4 prosenttia.

Finnair on aiemmin kertonut tarvitsevansa lisää Euroopan syöttöliikenteen kapasiteettia kaukoliikennekapasiteettinsa kasvun vuoksi. Lisäkapasiteetti hankitaan pääasiassa kasvattamalla keskimääräistä kapearunkokoneen kokoa lähivuosien aikana

Airbusin A320neo-lentokone saa EASAn ja FAA:n tyyppihyväksynnän

a1ac93fbed574239_800x800ar

Airbusin uusi A320neo-lentokone on eilen saanut tyyppihyväksynnän Euroopan lentoturvallisuusviranomaiselta (EASA) sekä Yhdysvaltain ilmailuviranomaiselta (FAA). Hyväksytyssä mallissa on Pratt & Whitneyn Pure Power PW1100G-JM -moottorit.

A320neo-kone läpäisi tiukan testiohjelman. Runkoa ja järjestelmiä testattiin olosuhteissa, jotka ylittivät selvästi koneen normaalit toimintarajat lentokelpoisuuden todentamiseksi.

Kolmella testikoneella lennettiin 1070 tuntia noin 350 lennolla. Näistä testitunneista 300 lennettiin yhdellä lentokoneella samalla tavalla kuin lentoyhtiö lentäisi konetta. Näin varmistettiin, että lentokone on valmis lentoyhtiöiden liikennöintiin.

8ade2cf0fa4898ad_800x800ar

Pratt & Whitneyn moottoreita käyttävä A320neo on ensimmäinen tyyppihyväksytty NEO-perheen versio. CFM:n moottoreita käyttävä versio sertifioidaan tulevina kuukausina. Sitä seuraavat A321neo- ja A319neo-versiot.

A320neo-perheen koneissa käytetään uusinta tekniikkaa, kuten uuden sukupolven moottoreita ja Sharklet-kärkisiipiä, jotka yhdessä vähentävät polttoaineen kulutusta yli 15 %.

Airbus on saanut yli 4 300 tilausta A320neo-perheen koneista yli 75 asiakkaalta ohjelman vuonna 2010 tapahtuneen julkistuksen jälkeen. Koneperhe on saanut noin 60 %:n osuuden markkinoista.

CAS tilaa 30 A330-perheeseen ja 100 A320-perheeseen kuuluvaa lentokonetta Airbusilta

csm_A330-200_PW_AIRBUS_V10_300dpi_1056d2ef02

China Aviation Supplies Holding Company (CAS) on vahvistanut kesäkuussa 2015 tekemänsä tilauksen 30:sta A330-perheeseen kuuluvasta lentokoneesta. Lisäksi CAS tilasi Airbusilta 100 A320-perheeseen kuuluvaa lentokonetta.

“CAS on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. Olemme kiitollisia heidän Airbusia ja sen monipuolista A330-perhettä ja suosittua A320-perhettä kohtaan osoittamastaan luottamuksesta”, sanoo Airbusin pääjohtaja Fabrice Bregier .

“Nyt vahvistetun tilauksen myötä CAS:in A330-koneiden tilaukset nousevat tänä vuonna 75 koneeseen. A330-koneiden vahva kysyntä Kiinassa vaikutti merkittävästi päätökseemme perustaa A330-koneiden kokoonpanolinja ja toimituskeskus A320-linjan viereen Tianjiniin. A320-koneiden kokoonpanolinja ja toimituskeskus on jo koonnut ja toimittanut 240 Airbusin kapearunkokonetta.”

Airbusin globaalin markkinaennusteen mukaan (Global Market Forecast, GMF) Kiinan matkustajaliikenne kasvaa eniten maailmassa. Kiinan kotimaan lentoliikenne nousee seuraavan kymmenen vuoden aikana maailmantilastoissa ykkössijalle ja nelinkertaistuu seuraavan 20 vuoden aikana. Airbusin ennusteen mukaan Kiinassa on kysyntää 5 400 uudelle matkustaja- ja rahtikoneelle. Näistä 1 700 on laajarunkokoneita, esimerkiksi A330-, A350- ja A380-koneita.

Kiinalaisten lentoyhtiöiden käytössä on tällä hetkellä yli 1 200 Airbusin valmistamaa lentokonetta: yli 1 000 A320 -perheen koneetta, yli 160 A330-perheen konetta ja viisi A380 konetta sekä Airbusin rahti- ja liikelentokoneita.

Airbusin A330 on yksi maailman suosituimmista laajarunkokoneista kautta aikojen. Sitä on tilattu yli 1 500 kappaletta. Parhaillaan niitä on yli 100 lentoyhtiön käytössä yhteensä yli 1 200 konetta. Airbus investoi vuosittain satoja miljoonia euroja A330-lentokoneperheen kehittämiseen ja viimeisimpien innovaatioiden hyödyntämiseen niissä. A330-koneet ovat Airbusin laajarunkokoneita, kuten myös A350 XWB- ja kaksikerroksiset A380-koneet.

A330-perheen koneiseen mahtuu 250–440 matkustaja. Se on yksi maailman tehokkaimmista lentokonemalleista, ja käyttökustannukset ovat luokkansa edullisimmat. Maailman lentokentillä nousee tai laskeutuu A330-perheeseen kuuluva lentokone joka 20. sekunti.

A320-perheen koneisiin mahtuu 100–240 matkustajaa. A320-perheen koneet kattavat kaikki kapearunkokoneiden käyttötarpeet. Airbus on myynyt yli 12 200 A320-perheeseen kuuluvaa lentokonetta. Se on toimittanut yli 6 700 A320-konetta yli 300 lentoyhtiölle ympäri maailmaa.

 

Singapore Airlines valitsi Airbusin uuden, erittäin pitkille reiteille suunnitellun A350-900-lentokonemallin

864b6ec5b890a692_800x800ar

Singapore Airlines (SIA) on valinnut Airbusin juuri julkaistun erittäin pitkille lennoille tarkoitetun A350-900-lentokonemallin välilaskuttomille reiteille Yhdysvaltoihin. Lentoyhtiön nykyistä 63 A350-900-koneen tilausta on muutettu niin, että seitsemän koneista toimitetaan Ultra-Long Range -versioina.

Lentoyhtiö tilasi samalla neljä A350-900-konetta lisää. Näin yhtiön sitovat tilaukset A350 XWB -perheen koneista nousivat 67:ään.

Välilaskuttomille Yhdysvaltain-lennoille optimoitu A350-900 ULR pystyy lentämään jopa 19 tuntia putkeen. Koneen polttoainejärjestelmää muokataan niin, että kone voi kuljettaa enemmän polttoainetta kuin perusmalli. Samalla nostetaan suurinta mahdollista lentoonlähtöpainoa (MTOW) sekä parannetaan koneen aerodynaamisia ominaisuuksia.

SIA:n New Yorkin -lennoista tulee maailman pisin kaupallinen reitti, jonka lentoajan arvioitaan nousevan jopa 19 tuntiin. Matkaa kertyy 8 700 merimailia eli yli 16 000 kilometriä.

”Asiakkaamme ovat pyytäneet meitä aloittamaan uudelleen välilaskuttomat lennot Singaporen ja Yhdysvaltain välillä. Airbus on pystynyt tarjoamaan meille lentokoneen, jonka avulla voimme tehdä tämän kaupallisesti kestävällä tavalla”, sanoo Singapore Airlinesin pääjohtaja Goh Choon Phong.

“Pyrimme vastaamaan asiakkaidemme odotuksiin ja ylittämään ne pysymällä alamme tuote- ja palveluinnovaatioiden kärjessä.”

Täysin uusi A350 XWB otettiin kaupalliseen käyttöön aiemmin tänä vuonna. Ensimmäisten A350-900ULR-koneiden toimitusten arvioidaan käynnistyvän vuonna 2018.

A350 XWB -koneiden aerodynaamisten ominaisuuksien, hiilikuiturungon ja -siipien sekä polttoainetehokkaiden Rolls-Royce Trent XWB -moottorien ansiosta polttoaineen kulutusta ja siten myös päästöjä on saatu leikattua 25 prosenttia.

Tähän mennessä Airbus on saanut 783 sitovaa tilausta A350 XWB -koneista 41 asiakkaalta. Singapore Airlines on suurin A350 XWB -asiakas Itä-Aasiassa. Sen tilaamista 67 A350 XWB -koneesta toimitetaan ensimmäiset vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä.

Finnairista tulee ensimmäinen eurooppalainen Airbusin A350 XWB -lentokoneen käyttäjä

b225183934a4b193_800x800ar

Finnair on vastaanottanut Toulousessa ensimmäisen A350 XWB -lentokoneensa, joita lentoyhtiö on tilannut kaikkiaan 19. Finnair on ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka lentää täysin uudella A350 XWB:llä. Vain kaksi lentoyhtiötä on saanut uuden konemallin käyttöön tätä aiemmin.

Uudessa koneessa on 297 istuinta kolmessa luokassa: 46 business-luokassa, 43 economy comfort -luokassa ja 208 turistiluokassa.

Finnair aloittaa kaupalliset lennot A350 XWB:llä myöhemmin tällä viikolla. Euroopan kiertue alkaa Amsterdamin- ja Oslon-lennoilla 9.10.2014. Marraskuun 21. päivästä lähtien alkavat lennot Helsingin ja Shanghain välillä.

Uusi lentokone täydentää Finnairin pelkästään Airbus-koneista koostuvaa laivastoa, jossa on tällä hetkellä 30 A320-perheen konetta ja 15 A330- ja A340-konetta.

“Finnairilla on pitkä ja menestyksekäs suhde Airbusin kanssa, ja A350 vie yhteistyömme uudelle tasolle. Tämä lentokoneen on lentämisen tulevaisuutta ja tarjoaa matkustajillemme täysin uuden ja entistä paremman matkustuskokemuksen”, sanoo Finnairin pääjohtaja Pekka Vauramo.

”Airbusissa olemme ylpeitä siitä, että Finnairista, yhdestä maailman pisimpään toimineista ja arvostetuimmista lentoyhtiöistä, tulee ensimmäinen eurooppalainen A350 XWB-yhtiö. Lentokoneemme verraton polttoainetehokkuus ja matkustusmukavuus tekevät siitä täydellisen valinnan Finnairin kasvulle Aasiassa”, sanoo Airbusin pääjohtaja Fabrice Brégier.

Uuden sukupolven A350 XWB -lentokone on uusi jäsen Airbusin laajarunkokoneiden perheessä. Koneen aerodynamiikka, hiilikuiturunko ja -siivet sekä uudet Rolls-Royce Trent XWB -moottorit merkitsevät merkittävää, 25 prosentin vähennystä polttoaineen kulutuksessa ja samalla päästöissä. Myös koneen ylläpitokustannukset pienenevät.

Matkustajille A350 XWB tarkoittaa entistä mukavampaa lentämistä. Leveän matkustamon ansiosta kaikilla matkustajilla on 18 tuuman eli yli 45 senttimetrin levyiset istuimet.

Tähän mennessä Airbus on saanut 783 sitovaa tilausta A350 XWB -koneista 41 asiakkaalta. Se on jo nyt yksi menestyksekkäimmistä laajarunkokoneista koskaan.

Toimitusseremoniaa voi seurata verkossa http://www.a350xwb.com/delivery/finnair/ ja www.youtube.com/user/airbussekä Twitterissä #A350Finnair.

Helsinki-Vantaasta Euroopan ensimmäinen A350-koneen kotikenttä

06airbus6

Helsinki-Vantaasta tulee 7. lokakuuta 2015 ensimmäinen eurooppalainen lentoasema, joka toimii Airbus A350 XWB -koneen kotikenttänä. Uusi konetyyppi vauhdittaa lentoaseman tulevaisuuden kasvua.

– A350:n saapuminen on meille hieno avaus, sillä olemme ensimmäinen eurooppalainen lentoasema, joka toimii kyseisen konetyypin kotikenttänä, Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari Finaviasta kertoo.

Lentoasema on valmis lähes 300-paikkaisen konetyypin vastaanottamiseen. Kahta vanhinta matkustajasiltaa on hieman uudistettu, mutta muita muutostöitä ei ole jouduttu tekemään.

– Uudet konetyypit eivät juuri aiheuta haasteita tai muutostöitä, sillä pidämme lentoasemasta jatkuvasti huolta ja kehitämme sitä koko ajan. Kaikki on valmista pelastusvalmiutta myöten, joten nyt vain odottelemme innoissamme koneen saapumista, Helsinki-Vantaan apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola Finaviasta sanoo.

Airbus A350 on vieraillut Helsinki-Vantaalla kerran aikaisemmin, kesällä 2014. Nyt konetyyppi pysäköidään ensimmäistä kertaa matkustajasiltaan. Samalla kyseessä on suurin Airbus-malli, joka pysäköidään siltaan Helsinki-Vantaalla.

– Jokaisen koneen pitää pystyä pysäköimään turvallisuussääntöjen mukaan. Monet pysäköintiin liittyvät asiat ovat hyvin tarkasti määriteltyjä. Kun esimerkiksi uusi konetyyppi kiinnittyy matkustajasiltaan ensimmäistä kertaa, sen telakoinnin opastusjärjestelmä tulee aina kalibroida erikseen. Tämä on äärimmäisen tarkkaa työtä , Noronen-Juhola kertoo.

Airbus A350 XWB vastaanotetaan Helsinki-Vantaalla 7. lokakuuta perinteisten seremonioiden mukaisesti niin sanotulla vesitervehdyksellä. Lentoaseman paloautojen vesitykit tekevät korkean kaaren, jonka alitse kone kulkee rullaustiellä.

A350 vauhdittaa Helsinki-Vantaan kasvua

Finavialla on käynnissä Helsinki-Vantaan mittava kehitysohjelma, jonka tarkoituksena on valmistaa lentoasemaa palvelemaan 20 miljoonaa vuosittaista matkustajaa vuonna 2020.

– Aasian ja Euroopan välisen lentoliikenteen ennustetaan tulevina vuosina kasvavan voimakkaasti. Helsinki-Vantaan toimintoja ja palveluita on kehitettävä entistäkin paremmiksi, jotta pysymme mukana jatkuvasti kiristyvässä kilpailussa, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen kertoo.

Airbus A350 XWB:n operointi Helsinki-Vantaalta vauhdittaa lentoaseman kehitystä kansainvälisenä vaihtolentoasemana.

– Koneen saapuminen on hieno esimerkki siitä, että kehitysohjelmamme etenee oikeaan suuntaan. Vaikka konkreettinen lentoaseman laajennustyö on vasta alkamassa, olemme jo nyt valmiita vastaanottamaan uusia, isoja konetyyppejä, Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo.

Mitä isommasta konetyypistä on kysymys, sitä enemmän se tuo mukanaan matkustajia.

– Tämä on luonnollisestikin tärkeää Suomen lentoasemaverkostolle, mutta samalla se luo uusia kasvumahdollisuuksia koko Suomen matkailuelinkeinolle, Savolainen lisää.

Vuoden 2016 alussa käynnistyvän Helsinki-Vantaan terminaalilaajennuksen lisäksi mittavia uudistustöitä tehdään muun muassa lentokoneiden pysäköinti- ja rullausalueella. Laajarunkokoneita, kuten Airbus A350 XWB, varten rakennetaan kahdeksan uutta siltapaikkaa, minkä kaksinkertaistaa paikkojen määrän. Siltapaikkojen ansiosta matkustajien bussikuljetukset lentokoneeseen vähenevät.

Bongaa A350 ja varaudu ruuhkiin

Odotettu Airbus A350 XWB:n ensilaskeutuminen Helsinki-Vantaalle saa konespottaajat liikkeelle. Lentoaseman lähistöllä kannattaa varautua 7. lokakuuta liikenneruuhkiin.

Finavia tiedottaa koneen laskeutumissuunnasta ja parhaista koneen katselupaikoista verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan heti, kun koneen laskeutumiseen käytettävä kiitotie tarkentuu. Kiitotien valitsemiseen vaikuttavat muun muassa laskeutumishetkellä vallitsevat tuulet ja muut sääolosuhteet.

Finavia pyytää konebongaajia ja muuta yleisöä pysäköimään autonsa liikennesääntöjen mukaisesti, jotta ne eivät tuki muuta liikennettä katselupaikkojen läheisyydessä.

Seuraa koneen saapumista, saapumisaikaa ja laskeutumiseen käytettävää kiitotietä Twitterissä hashtageilla #helsinkiairport, #A350 ja #A350Finnair.

Airbusin uuden Beluga XL -kuljetuskoneen suunnittelu siirtyy yksityiskohtien vaiheeseen

ba8ccdf0db2e8d0d_800x800ar

Airbusin Beluga-kuljetuskoneen päivitysohjelma on päässyt konseptivaiheen loppuun. Arvioinnissa Beluga XL -suunnitelma todettiin niin kypsäksi, että se siirtyy seuraavaan, yksityiskohtaiseen suunnitteluvaiheeseen.

Suunnitelmien jäädyttämiseen on päästy alle vuodessa ohjelman julkistuksesta. Uusi ja innovatiivinen tapa työskennellä toimittajien kanssa on mahdollistanut tämän.

“Työskentelemällä yhdessä täysin yhtenäisenä tiiminä yhdessä paikassa olemme maksimoineet tehokkuutemme. Olemme ottaneet merkittävän askeleen kohti tuotannon aloittamista vuonna 2017”, sanoo Beluga XL -ohjelman johtaja Bertrand George.

Beluga XL -ohjelma julkistettiin marraskuussa 2014. Kuljetuskoneen päivitys on tarpeen A350 XWB -koneiden ja muiden lentokoneiden tuotannon kasvun takia. Beluga-koneilla kuljetetaan Airbusin koneiden osia eri tuotantolaitoksilta yhtiön loppukokoonpanolinjoille Toulousessa, Hampurissa ja Sevillassa.

Viiden Beluga XL -koneen laivasto lisää Airbusin kuljetuskapasiteettia 30 %. Ensimmäinen XL tulee käyttöön vuonna 2019.

Beluga XL -malli pohjautuu A330-200-rahtikoneeseen. Koneissa käytetään Rolls Royce Trent 700 -moottoreita.

Beluga XL lyhyesti

Lentokoneen mitat:

Kokonaispituus                            63,1 m
Korkeus                                       18,9 m
Rungon läpimitta                         8,8 m
Siipiväli (geometrinen)                60,3 m
Siipien pinta-ala                           361,6 m 2
Kantama                                     2200 merimailia maksimihyötykuormalla (53 tonnia)
Maksimilentoonlähtöpaino          227 tonnia

Finnairin ensimmäinen A350 XWB teki ensilentonsa

8cc1937f4aa38e2f_800x800ar

Finnair ottaa A350 XWB -lentokoneen käyttöön ensimmäisenä eurooppalaisena lentoyhtiönä ja kolmantena lentoyhtiönä maailmassa. Finnair on ostanut kaikkiaan 19 A350 XWB -konetta, joilla se lentää tärkeimpiin kaukokohteisiinsa. Ensimmäisenä lennetään Helsingistä Shanghaihin.

Hiilikuiturunkoinen ja -siipinen A350 XWB on uusin lisäys Airbusin laajarunkokoneiden tuotelinjaan. Sen polttoaineen kulutusta on saatu pienennettyä 25 prosenttia. Kolmeen eri versioon mahtuu 276‒369 matkustajaa. Airbus on saanut A350 XWB -koneesta 782 tilausta 40 eri asiakkaalta (tilanne elokuussa 2015).

Airbus avaa tuotantolaitoksensa Yhdysvalloissa

800x600_1442252522_Airbus_US_manufacturing_facility_opening_ceremony_1

Airbusin ensimmäinen tuotantolaitos Yhdysvalloissa otettiin virallisesti käyttöön Mobilessa, Alabamassa. Tehtaassa kootaan A320-perheen lentokoneita, ja siellä työskentelee yli 250 työntekijää.

“Lentokoneiden tuotanto Mobilessa merkitsee kahta asiaa: Airbusista on tullut ensimmäinen aidosti globaali lentokonevalmistaja ja Airbus on nyt myös amerikkalainen valmistaja”, Airbusin pääjohtaja Fabrice Brégier sanoo.

“Tuotantolaitos Yhdysvalloissa on tärkeä askel Airbusin strategiassa. Sen avulla voimme kasvattaa jo entisestään vahvaa läsnäoloamme Amerikassa, joka on suurin kapearunkokoneiden markkina maailmassa. Olemme myös entistä lähempänä yhdysvaltalaisia asiakkaitamme ja avaintoimittajiamme. Samalla tuotantokapasiteettimme kasvu mahdollistaa tuotannon joustavan lisäämisen. Kasvun turvin pystymme vastaamaan globaaliin kysyntään.”

Airbus julkisti suunnitelmansa yhdysvaltalaisesta tuotantolaitoksesta vuonna 2012. Rakennustyöt alkoivat seuraavana vuonna. Ensimmäinen Yhdysvalloissa valmistettu A321-kone valmistuu aikataulun mukaan ensi keväänä. Vuoteen 2018 mennessä laitos valmistaa 40–50 kapearunkokonetta vuodessa.

Airbusin markkinaennusteen mukaan pelkästään Pohjois-Amerikassa tarvitaan seuraavan 20 vuoden aikana kaikkiaan noin 4 700 kapearunkokonetta.

Alabaman-laitoksen lisäksi Airbus kokoaa lentokoneita Hampurissa, Tianjinissa ja Toulousessa.

 

http://www.airbus.com/company/americas/us/alabama/