Helikopteripataljoonalla pimeälentoja myös ensi viikolla

nh90

NH90-kuljetushelikopteri (NH) Kuva: Puolustusvoimat

Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoona järjestää pimeälentoharjoituksia ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon. Lisäksi pimeälentokoulutusta järjestetään suunnitelman mukaisesti viikolla 50.

Lentomiehistöjen pimeälentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Koulutuslennoissa käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja niiden aikana tehdään maastolaskuja. Lentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä, joiden valokeilat voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas.

Lennot keskittyvät noin 100 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Osa niistä suuntautuu eteläiselle merialueelle. Koulutusviikkoina lentotoiminta alkaa pääsääntöisesti maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Lennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, yleensä viimeistään kello 02 mennessä.

Lentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa, jota pyritään välttämään suuntaamalla toimintaa harvaan asutuille alueille. Lentokenttien lähialueilla noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Pimeälentoharjoitukset liittyvät helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä virka-apuvalmiuteen kuuluvan pelastuspäivystyksen harjoitteluun.

Lisäksi helikopterit osallistuvat loppuvuoden aikana puolustusvoimien sotaharjoituksiin, joihin liittyvä lentotoiminta voi olla ympärivuorokautista ja poiketa pimeälentokoulutuksen toiminta-alueesta.

Norwegian aloittaa suorat lennot Brasiliaan

Dreamliner Imgae for RIO

Norwegian lanseeraa suorat lennot Lontoon Gatwickin ja Rio de Janeiron välillä. Rio de Janeirosta tulee Norwegianin ensimmäinen kohde Brasiliassa. Etelä-Amerikan parempi saavutettavuus houkuttelee myös suomalaisia matkustajia, sillä Norwegianilla on useita päivittäisiä lentoja Helsinki-Vantaan lentoasemalta Lontoon Gatwickiin hyvillä vaihtoyhteyksillä sekä Buenos Airesiin että Rioon.

Norwegianin ensimmäinen lento Lontoon Gatwickin ja Rio de Janeiron välillä lennetään 31. maaliskuuta 2019. Uusi reitti liikennöidään neljä kerta viikossa ja sille on hyvät yhteydet Norwegianin Helsingistä lähtevillä lennoilla.

– Rio de Janeiron reitille on ollut kysyntää ja uskomme siihen vahvasti. Siitä syystä onkin suuri ilo lanseerata ensimmäinen reittimme Brasiliaan. Odotamme innolla sitä, että Etelä-Amerikasta tulee aiempaakin paremmin saavutettava matkustajille Euroopassa ja erityisesti sitä, että voimme tarjota brasilialaisille edullisia lentolippuja Eurooppaan, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Bjørn Kjos.

Norwegian on saanut hyvän vastaanoton Brasiliassa
– Norwegianin lennoilla Brasiliaan tulee olemaan suuri merkitys maan matkailulle. Edullisten lentolippujen suurempi tarjonta on ratkaisevaa vierailijoiden määrän kasvattamisessa, uusien työpaikkojen luomisessa ja Brasilian talouden vahvistamisessa, sanoo Brasilian turistiministeri Vinicius Lummertz.

Norwegian lentää jo tällä hetkellä suorilla lennoilla Lontoon Gatwickin ja Argentiinan pääkaupungin Buenos Airesin välillä. Suuren kysynnän ansiosta Norwegian lisää lähtöjä ja alkaa lentää Buenos Airesiin päivittäin 3. joulukuuta alkaen. Lokakuussa Norwegian aloitti Argentiinan sisäiset lennot ja vuoden loppuun mennessä Norwegian tulee liikennöimään kuutta kotimaan lentoa Buenos Airesista: Córdoba, Mendoza, Iguazú, Neuquén, Bariloche ja Salta.

Norwegian lanseerasi ensimmäiset kaukoreittinsä vuonna 2013 Tukholman ja New Yorkin sekä Oslon ja New Yorkin välillä. Sitä mukaa kun yhtiölle on toimitettu lisää uusia Boeing 787 Dreamliner -koneita, on mannertenvälisten reittien määrä noussut yli 60 reittiin. Norwegian on tällä hetkellä maailman viidenneksi suurin halpalentoyhtiö ja yhtiö kuljettaa enemmän matkustajia Euroopan ja New Yorkin välillä kuin mikään muu ei-amerikkalainen lentoyhtiö.

Uusi reitti
Norwegian tulee liikennöimään Lontoon Gatwickin ja Buenos Airesin välistä yhteyttä neljä kertaa viikossa (maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin) 31. maaliskuuta 2019 alkaen. Reitti operoidaan yhtiön 787 Dreamliner -koneilla. Liput tulevat myyntiin tänään osoitteessa: www.norwegian.com

Aikataulu
Lähdöt Lontoon Gatwickistä klo 12.00 paikallista aikaa ja saapuminen Rio de Janeiroon klo 19.25 paikallista aika.
Lähdöt Rio de Janeirosta klo 22.25 paikallista aika ja saapuminen Lontoon Gatwickin klo 13.35 (+1 päivä paikallista aikaa).

Kittilän lentoaseman laajennus tuo joustavuutta joulusesonkiin – A-Insinöörit suunnitteli uuden asematason

cfinavia-kittilan-lentoaseman-laajennus-web

Kuva: Finavia oyj

Kittilän lentoaseman tänään avattu terminaalilaajennus, uusi asemataso ja rullaustie tuovat lisää joustoa Lapin matkailun ruuhkapiikkeihin. Laajennus on osa Finavian 55 miljoonan euron investointiohjelmaa Lapin lentoasemilla.

Nyt valmistunut Kittilän lentoasemalaajennuksen ensimmäinen vaihe lisää Lapin lentomatkailun tehokuutta ja sujuvuutta. 22. marraskuuta avautuneen uuden terminaaliosan lisäksi lentokentän asematasoa on laajennettu kahteen suuntaan ja seisontapaikkoja koneille on lisätty.

A-Insinöörit on vastannut Kittilän lentoaseman lentoliikennealueiden suunnittelusta Finavian kumppanina. Asematasolla voi nyt pysäköidä yhtä aikaa 12 lentokonetta, mikä edesauttaa sujuvaa koneiden lastausta ja purkua ja nopeuttaa koneiden kääntöaikoja.

”Asematasolta on aiemmin kulkenut yksi rullaustie kiitotielle. Nyt Kittilään toteutettiin toinen, lyhyt rullaustie, joka tehostaa kiitotien ja asematason käyttöä,” pääsuunnittelija Sami Ruski A-Insinööreiltä kertoo.

Kolmas rullaustie Kittilään ensi vuoden jouluksi

Vuoden kuluttua joulusesongin 2019 alla lentoasemalle valmistuu uusi, noin kilometrin mittainen rullaustie T, joka lisää kiitotien käyttöastetta edelleen.

”Laskeutuva kone pääsee siirtymään rullaustielle nopeammin riippumatta siitä, mistä suunnasta se laskeutuu, ja kiitotie vapautuu seuraavalle laskeutuvalle koneelle,” Ruski selventää.

Lentoliikennealueiden rakentamiseen liittyy erityisvaatimuksia, joiden vuoksi suunnittelussa tarvitaan tehokkuutta ja tarkkuutta.

”Lentoliikenteen ja matkustamisen kannalta on kriittistä, että liikenne jatkuu sujuvana muutostöidenkin aikana. Rakentamisen työvaiheet ja aikaikkunat on suunniteltava tarkasti yksityiskohtia myöten”, Sami Ruski toteaa.

Finavian kaksivuotinen investointiohjelma Lapin lentoasemilla on suuruudeltaan 55 miljoonaa euroa. Rakennustyöt käynnistyivät Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemilla keväällä 2018 ja ne saadaan päätökseen vuoden 2019 loppuun mennessä.

A-Insinöörit on toiminut Finavian suunnittelukumppanina Kittilän lisäksi myös mm. Ivalon ja Tampere-Pirkkalan lentoasemien asematasojen laajennuksissa sekä Helsinki-Vantaa lentoaseman nonSchengen –alueen suunnittelussa.

Kansainvälisen ilmailun avaruussääkeskuksen päämaja Helsinkiin

pexels-photo-314726

Ilmatieteen laitoksen johtama eurooppalainen PECASUS-konsortio on valittu globaaliksi ilmailun avaruussääkeskukseksi. Keskuksen päämaja sijoitetaan Ilmatieteen laitokselle Helsinkiin. Tiedot avaruussäästä parantavat ilmailun turvallisuutta.

ICAO (International Civil Aviation Organization) on valinnut eurooppalaisen yhdeksän maan PECASUS-konsortion toimittamaan koko maapallon kattavia avaruussäätiedotteita siviili-ilmailun toimijoille yhdessä kahden muun toimittajan kanssa. Konsortion avaruussääkeskus perustetaan Ilmatieteen laitokselle Helsingin Kumpulaan. Avaruussäätiedotteiden jakaminen ICAOn ilmailuviestiverkon kautta aloitetaan myöhemmin sovittavana aikana.

Avaruussääpalveluita tarvitaan, koska lentokoneiden toiminnot ovat yhä riippuvaisempia satelliittipohjaisista navigointi- ja viestintämenetelmistä. Keskus välittää ilmailualan toimijoille tietoa avaruussään aiheuttamista häiriöistä satelliittipaikannuksessa ja viestiyhteyksissä sekä säteilytason muutoksista matkalentokorkeuksilla. Avaruussäätiedotteiden loppukäyttäjiä ovat matkustajalentokoneiden lentäjät ja lennonjohto.

”Ennakkotiedot avaruussäähäiriöistä parantavat ilmailun turvallisuutta. Lentojen määrä on lisääntynyt napa-alueilla, missä avaruussääilmiöt vaikuttavat niihin voimakkaimmin”, kertoo PECASUS-konsortion koordinaattori Ari-Matti Harri.

Helsinki-Vantaan asema solmukohtana vahvistuu

Avaruussääkeskus tukee Helsinki-Vantaan lentoasemaa pohjoisen napakalotin kautta kulkevan kansainvälisen lentoliikenteen solmukohtana. Napa-alueita ylittävät lentoreitit tuottavat merkittäviä säästöjä polttoainekustannuksissa, joten niiden käyttö kiinnostaa lentoyhtiöitä.

Avaruussääkeskuksen operointi ja siihen liittyvä kehitystyö hyödyntää pohjoisilla leveyspiireillä, revontulivyöhykkeen alla toimivia tutkimusinfrastruktuureita ja niihin liittyvää yritystoimintaa. Viimeaikaiset investoinnit mm. Sodankylän satelliittidatan prosessointikeskukseen saavat näin lisää potentiaalisia käyttäjiä.

”Päätös avaruussääkeskuksen perustamisesta Suomeen on osoitus erinomaisista tieteellisistä ja operatiivisista valmiuksistamme. Tämän edellytyksenä on pitkäjänteinen kansainvälinen yhteistyö, joka voimistuu nyt entisestään”, Ari-Matti Harri iloitsee.

Avaruuteen liittyvä toiminta on todennäköinen tulevaisuuden kasvuala. Avaruussääkeskus toimii astinlautana suomalaisten keskeiselle asemalle eurooppalaisessa operationaalisessa avaruussäätoiminnassa.

Ilmailun avaruussää tulee Ilmatieteen laitoksen ylläpitämän luonnononnettomuuksien varoitusjärjestelmän uudeksi osa-alueeksi. Ilmailun sääpalveluja ohjaava laatujärjestelmä ulotetaan kattamaan myös avaruussääpalvelut.

PECASUS tuottaa avaruussäätä yhdeksän maan yhteistyönä

Ilmatieteen laitos johtaa PECASUS-konsortiota, huolehtii yhteydenpidosta ICAOon ja vastaa tiedotteiden laadusta. Belgian avaruussääkeskus (STCE) koostaa tiedotteiden sisällön muiden konsortion jäsenten tuottamien havaintojen ja mallitulosten perusteella. Britannian ilmatieteen laitoksella on valmius korvata muita konsortion jäseniä häiriötilanteissa siviili-ilmailun vaatiman korkean luotettavuuden takaamiseksi. Alankomaiden ilmatieteen laitos tarkkailee palvelun luotettavuutta ja kerää palautetta asiakkailta. Muut konsortioon kuuluvat maat ovat Saksa, Puola, Itävalta, Italia ja Kypros.

PECASUS-konsortion verkkosivusto (englanniksi): http://www.pecasus.eu

Suomen lennonvalvonta-alueen virallinen lentosääpalvelu: http://www.ilmailusaa.fi

Kittilän lentoaseman laajennus avataan: Turisteille sujuvuutta ja elämyksiä

medium__DSF1592

Kuva: Eventphoto.fi / Petri Teppo

Finavian 55 miljoonan euron investointiohjelma Lapin lentoasemilla saavuttaa merkittävän virstanpylvään ensi viikolla, kun Kittilän lentoaseman palvelutaso nousee juuri sopivasti ennätysvilkkaan joulusesongin kynnyksellä.

– Finavialle on tärkeää, että voimme lentoasemillamme tarjota sekä kansainvälisille että suomalaisille matkustajille poikkeuksellisen laadukkaan asiakaskokemuksen. Haluamme palvella asiakkaitamme ilolla ja tunteella sekä tarjota heille viihtyisät ja toimivat tilat, jotta matkustaminen sujuisi mukavasti ja mutkattomasti, sanoo Finavian liiketoimintajohtaja Jani Jolkkonen.

Ensimmäisenä Finavian investointiohjelmasta valmistuvat Kittilän lentoaseman laajennukset. Uutta, avaraa matkustajatilaa avataan 22. marraskuuta, jolloin 1 500 neliön suuruinen laajennusosa otetaan lähtevien matkustajien käyttöön.

Alueella avaa ovensa Lapland Hotelsin operoima kahvila-ravintola, joka tarjoaa niin lappilaisia herkkuja kuin kansainvälisiä makujakin. Monipuoliselta listalta löytyy esimerkiksi poroa, suomalaisia marjoja, salaattia, hampurilaisia ja lasten annoksia. Kahvila-ravintolasta saa mukaansa myös pohjoisen tuliaisia ja matkamuistoja.

Finavia on panostanut myös terminaalin odotustilojen sisustukseen. Matkustajien ihasteltavaksi tulevat muun muassa viherseinä ja Lapin kaunista luontoa jättimaisematapettina. Lapsiperheiden keidas on nykyaikainen leikkipaikka, jossa voi odotella lentoa kaikessa rauhassa interaktiivisia pelejä pelaten.

Jolkkonen kertoo, että viihtyisien terminaalitilojen lisäksi marraskuussa ovat valmistuneet lentokoneiden seisontapaikat ja lyhyt rullaustie. Ne nopeuttavat koneiden kääntöaikoja ja tuovat tehokkuutta ja sujuvuutta lentoyhtiöille.

– Kittilässä voi nyt pysäköidä yhtä aikaa 12 lentokonetta, mikä edesauttaa nopeaa ja sujuvaa koneiden lastausta ja purkua. Lyhyt rullaustie G tehostaa muun muassa kiitotien käyttöä.

Kittilän terminaalilaajennuksen toinen osa avataan sekin piakkoin. Parin kuukauden kuluttua otetaan käyttöön lisää tilaa 500 neliömetrin verran. Alueelle avataan reilunkokoinen passintarkastus saapuville matkustajille.

Laajennustyöt jatkuvat vielä Kittilässä. Lentoasemalle rakennetaan uusi noin kilometrin pituinen rullaustie. Se nostaa kiitotien käyttöasetta merkittävästi. Rullaustie T valmistuu vuoden 2019 joulusesonkiin.

Jani Jolkkonen on tyytyväinen, että Kittilän lentoaseman rakennusurakka on pysynyt aikataulussaan huolimatta siitä, että se oli poikkeuksellisen tiukka.

Kittilän lentoaseman terminaalilaajennuksen ovat suunnitelleet oululaiset Arkkitehtitoimisto Karsikas ja Alt Arkkitehdit. Urakoitsijana toimii Rakennus-Bergman Pellosta. Asematasolaajennuksen on suunnitellut A-insinöörit ja rakennusurakasta vastaavat YIT ja Destia.

Finavian kaksivuotinen investointiohjelma Lapin lentoasemilla on suuruudeltaan 55 miljoonaa euroa. Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemille tehdään tuntuvat laajennukset ja palveluja lisätään vastaamaan voimakkaasti kasvavia matkustajamääriä. Rakennustyöt käynnistyivät kaikilla lentoasemilla keväällä 2018 ja saadaan päätökseen vuoden 2019 loppuun mennessä.

Kittilän lentoaseman laajennus lyhyesti

  •  Investointi            20 miljoonaa euroa
  •  Matkustajatilat     + 2 000 m2 (+ 20 %)
  •  Seisontapaikat    + 6 kpl (yhteensä 12 kpl)
  •  Rullaustiet           + 2 kpl (lyhyt G ja pitkä T, yhteispituus 1400 m)
  •  Palvelut               kahvila-ravintola, lasten leikkipaikka, passintarkastus

Kohti nollapäästöisiä lentokenttiä — Neste MY uusiutuva diesel käyttöön Lapin lentoasemilla

93865804e6d7c445_800x800ar

Kuva: Finavia

Finavia ottaa jätteistä ja tähteistä valmistetun Neste MY uusiutuva diesel™ -polttoaineen käyttöönsä Rovaniemen, Kuusamon, Ivalon ja Kittilän lentoasemien ajoneuvoissa. Siirtyminen uusiutuvaan polttoaineeseen on osa Finavian tavoitetta tehdä lentoasemistaan hiilineutraaleja vuoteen 2020 mennessä.

“Finavian toiminta Helsinki-Vantaan lentoasemalla on jo hiilineutraalia. Seuraavaksi tähtäimessämme on saavuttaa hiilineutraliteetti Lapin lentoasemilla. Neste MY uusiutuva diesel on ajoneuvojen polttoaineena tärkeä osa ilmasto-ohjelmaamme. Se sopii käyttöömme erinomaisesti, sillä uusiutuvalla polttoaineella voidaan saavuttaa jopa 90 prosenttia pienemmät kasvihuonekaasupäästöt perinteiseen fossiiliseen dieseliin verrattuna”, kertoo Finavian kestävän kehityksen johtaja Mikko Viinikainen.

Finavia vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjä jo 610 tonnia

Neste MY uusiutuva diesel on ollut Helsinki-Vantaan lentoasemalla esimerkiksi lentoasemabussien käytössä jo yli vuoden. Sinä aikana tuote on auttanut Finaviaa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä jo 610 tonnia. Vähennys vastaa 110 maailmanympärimatkaa dieselhenkilöautolla.

“Finavia on kansainvälisessäkin mittakaavassa edelläkävijä, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet päästöjen vähentämisessä. Olemme todella iloisia, että pääsemme syventämään yhteistyötä Finavian kanssa, ja että voimme osaltamme auttaa Finaviaa sen tavoitteiden saavuttamisessa. Dieselkäyttöiset ajoneuvot voivat siirtyä käyttämään sitä sellaisenaan ilman muutoksia ajoneuvoihin tai moottoreihin. Myös omat lentokoneiden tankkausajoneuvomme ovat liikkuneet jo vuosia Neste MY uusiutuvalla dieselillä. Tuote on erinomainen valinta myös pohjoisen vaativiin oloihin, sillä sen kylmäkestävyys on talvilaatuisena -34 °C”, kertoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen Suomen toiminnoista vastaava johtaja Sam Holmberg.

“Tällä hetkellä Neste MY uusiutuvaa dieseliä saa yhteensä 13 kevyen liikenteen ja 13 raskaan liikenteen Neste Truck -asemalta Etelä-Suomen alueelta sekä Jyväskylästä ja Seinäjoelta. Meillä on suunnitelmissa laajentaa sen saatavuutta myös Pohjois-Suomeen jo lähitulevaisuudessa”, Holmberg valottaa.

Turun ja Kaunasin välinen lentoyhteys avattiin tänään

wizz-air-a3215b13415346374d1684f0968c9664e7cb_7aaa4cf5

Wizz Airin operoimat suorat lennot Turusta Liettuan Kaunasiin käynnistyivät tänään. Uuden reittiyhteyden ensimmäinen lento nousi Turun kentältä klo 9.50. Uutta reittiä lennetään kahdesti viikossa, lähdöt ovat Turusta aina maanantaisin ja perjantaisin.

Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen ja Turun lentoaseman päällikkö Juha Aaltonen katkaisivat kentällä juhlavasti nauhan reitin aloittamisen kunniaksi.

– Koska uuden yhteyden avaus on aina merkittävää koko lentoaseman kehitykselle ja toiminnalle, Finnavia ja Turun kaupunki halusivat  tarjota kaikille ensimmäisen vuoron matkustajille kakkukahvit terminaalissa, iloitsi Juha Aaltonen.

Turun alueella toimiva Naantalin Matkakauppa on reagoinut uuteen yhteyteen ripeästi ja tarjoaa jo valmiiksi räätälöityjä matkapaketteja Kaunasiin matkaaville.

Kaunas tarjoaa elämyksiä matkailijoille

Kaunas on yli 310 000 asukkaallaan Liettuan toiseksi suurin kaupunki ja maan entinen pääkaupunki. Se sijaitsee Liettuan keskiosassa, maan kahden suurimman joen Niemenin ja Nerisin yhtymäkohdassa ja Via Baltican varrella. Matkaa maan nykyiseen pääkaupunkiin Vilnaan on noin 100 kilometriä. Kaunas tulee olemaan Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2022.

Kaunasia kutsutaan usein “opiskelijoiden kaupungiksi”, sillä yli 25 000 henkeä opiskelee kaupungin yliopistossa. Kaupungissa sijaitsee muun muassa Baltian maiden suurin teknillinen yliopisto, jossa opiskelee lähes 12 000 opiskelijaa. Kaunas on myös vanha Hansakaupunki, josta löytyy merkintä arabialaisesta kartasta jo 1140-luvulta. Historiallinen vanha kaupunki on yksi sen lukuisista nähtävyyksistä.

Turusta pääsee joustavasti maailmalle

Turun lentoaseman kasvu on tällä hetkellä vakaalla ja kestävällä tasolla. Kuluvan vuoden aikana matkustajamäärät ovat kasvaneet 11 prosenttia ja uusi yhteys tulee kasvattamaan niittä entisestään. Turun lentokenttä onkin Suomen toiseksi vilkkain lentokenttä, kun tarkastellaan kansainvälisten matkustajien määrää.

Turusta voi tällä hetkellä lentää joustavasti lukuisiin kohteisiin maailmassa. Tukholman, Riian ja Helsingin kenttien kautta aukeaa kattava jatkoyhteysverkosto, ja suoria yhteyksiä on niiden lisäksi Gdanskin ja Kaunasin kentille.

Turun kentän vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti ruuhkattomuus sekä se, että kentän läpikulkuajat ovat erittäin nopeat, jolloin matkalle lähtö on vaivatonta ja stressitöntä. Lentoasema on käyttäjiään lähellä, jolloin matkustajat välttyvät pitkältä, usein pimeässä ja huonoissa keliolosuhteissa tapahtuvasta siirtymäajosta Helsinki-Vantaalle.

– Matkalle lähtijän kannattaa aina ennen matkalle lähtöään tarkistaa Turun kentän tarjoamat vaihtoehdot, sillä Turku on usein koko matkaketjua ajatellen huokein ja mukavin vaihtoehto, korostaa Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Kolmannen hakukierroksen lentokenttäavustukset myönnetty

airport-sign

Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt vuoden 2018 kolmannen hakukierroksen lentokenttäavustukset, jotka kohdennettiin pääkaupunkiseudun lähellä sijaitseville kentille. Avustussumma on yhteensä kaksi miljoonaa euroa.

Kohdennus pääkaupunkiseudulle perustuu eduskunnan lausumaan, jossa edellytetään korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamista, jotta Malmin lentokentän ilmailutoimintoja voitaisiin jatkaa hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä. Malmin lentokenttä sulkeutuu näillä näkymin vuoden 2019 lopussa.

Valtionavustusta myönnetään Hyvinkään Ilmailukerho ry:lle (210 000 e), Kiikala-Säätiölle (600 000 e), Päijät-Hämeen lentokenttäsäätiölle (120 000 e), Nummelan lentokenttäyhdistys ry:lle (200 000 e), Pyhtäälle Redstone Aero Oy:lle (400 000 e) ja Räyskälä-Säätiölle (470 000 e) heidän ylläpitämiensä lentopaikkojen investointihankkeisiin.

Kyseessä on harkinnanvarainen avustus, joka on tarkoitettu ammatillisen yleisilmailun toimintaedellytysten tukemiseen. Nyt myönnetystä kahden miljoonan euron lisärahoituksesta päätettiin vuoden 2018 ensimmäisen lisätalousarvion yhteydessä.

Hyvinkään Ilmailukerho ry:lle, Kiikala-Säätiölle, Redstone Aero Oy:lle, Räyskälä-Säätiölle ja Nummelan lentokenttäyhdistys ry:lle myönnetyistä valtionavustuksista tulee vielä tehdä komission ryhmäpoikkeusasetuksen mukainen tuki-ilmoitus komissiolle.

Kielteisen päätöksen saivat valtionavustusta hakeneet Forssan Seudun Ilmailuyhdistys ry, Imatran lentokentän kannatusyhdistys ry, Kuhmon kaupunki, Malmin lentokenttäyhdistys ry, Mikkeli kaupunki, Mänttä-Vilppulan kaupunki, Turun Lentokerho ry, Piikajärven Ilmailuyhdistys ry, Ummeljoen kevytlentopaikka ja Jettison Oy.

Utin jääkärirykmentin meritoimintaharjoitus Suomenlahdella

md500

Kuva: Puolustusvoimat

Utin jääkärirykmentti järjestää Shark 18 -meritoimintaharjoituksen Suomenlahdella 5. – 16. marraskuuta. Kaksi viikkoa kestävä harjoitus toteutetaan Turun länsipuolelta Porvoon edustalle ulottuvalla rannikko- ja merialueella. Harjoitukseen osallistuu ruotsalainen lento-osasto.

Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoona ylläpitää ympärivuorokautista päivystysvalmiutta muiden viranomaisten tukemiseksi. Virka-apuvalmiuteen kuuluvat myös meripelastustehtävät.

Shark 18 -harjoituksen tärkeimpänä tavoitteena on kouluttaa Helikopteripataljoonan lentomiehistöille meripelastustoimintaa sekä toimintaa merellisissä olosuhteissa. Harjoitukseen osallistuu Utin jääkärirykmentistä lähes 200 henkilöä. Harjoitusjoukon pääkalustona ovat NH90- ja MD500-helikopterit.

Ruotsalaiseen lento-osastoon kuuluu noin 20 henkilöä ja yksi NH90-helikopteri.

Harjoitukseen liittyvää lentotoimintaa on kaikkina vuorokaudenaikoina. Harjoittelu tapahtuu osittain yhteistyössä muiden viranomaisten ja yhteistoimintaosapuolien kanssa.

Finnair avaa uusia kohteita kesälle 2019: Porto, Bologna ja Bordeaux

A319

Finnair vahvistaa kesän 2019 reittitarjontaansa ja avaa kolme uutta reittiä – Bologna, Bordeaux ja Porto – kesäkaudelle 2019. Uudet lennot tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet viikonloppumatkoille tai pidemmällekin lomalle. Lisäksi Finnair lisää yhden viikkovuoron Alanya-Gazipasaan, Palma de Mallorcaan, Splitiin ja Tel Aviviin kesän suosituimmille lomaviikoille.

Finnair lentää Italian Bolognaan jopa kolmesti viikossa 10.4.-18.10.2019. Bologna tunnetaan laajasta ruoka- ja viinitarjonnastaan, ja sieltä on erinomaiset yhteydet Pohjois-Italian muihin kohteisiin.

Finnair lentää Ranskan Bordeaux’hon 11.-14.9.2019 kahdesti viikossa. Myös Bordeaux tunnetaan viini- ja ruokakaupunkina, ja sen kaunis historiallinen keskusta on UNESCON maailmanperintökohde.

Portugalin Portoon Finnair lentää kahdesti viikossa 21.6.-12.8.2019. Pohjois-Portugalin rannikolla sijaitseva Porto on Portugalin toiseksi suurin kaupunki, ja se tunnetaan kauniista historiallisesta keskustastaan, upeista rannoista sekä portviinistä.

Finnair lentää kaikki kolme uutta reittiä A319-koneilla.

“Nämä kolme kohdetta lähialueineen tarjoavat upeat mahdollisuudet lomailuun, ja ovat erityisen houkuttelevia ruuasta ja viinistä kiinnostuneille asiakkaillemme”, sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Juha Järvinen.

Finnairin aiemmista kesäkohteista Kroatian Pula ja Ranskan Biarritz eivät ole kesän 2019 valikoimassa.