Ilmailualan Unioni IAU on jättänyt Finavialle kompromissiesityksen maahuolintapalveluja koskevaan keskinäiseen kiistaansa. Kiistan vuoksi IAU on antanut aiemmin ennakkoilmoitukset työtaistelusta ja siihen liittyvästä myötätuntotyötaistelusta Finavian ylläpitämillä lentoasemilla. Työtaistelujen toteutuessa matkatavaroiden käsittely seisahtuisi 14.-15.4. kello 6-18. Lisäksi lentoyhtiö Norwegianin maahuolintapalvelut pysähtyisivät kokonaisuudessaan Helsinki-Vantaalla. Täysin työtaistelutoimien ulkopuolella olisivat kuitenkin Finnairin, Flyben ja Blue1:n lennot.
Kompromissiratkaisuna kiistaan IAU on valmis luopumaan työllisyys- ja kasvusopimuksen mukaisista toisen sopimuskauden mukaisista palkankorotuksista maahuolintapalveluissa. Palkankorotuksista luopuminen koskisi noin 2 500 työntekijää. Vastaavasti Finavia siirtyisi noudattamaan myös halpalentoyhtiöille toimittamissaan maahuolintapalveluissa alan yleissitovaa työehtosopimusta. Finavian halpalentoyhtiöille toimittamissa maapalveluissa työskentelee noin 80 työntekijää tytäryhtiö Airpron palveluksessa.
Jos Finavia hyväksyy kompromissin, se toimisi jatkossa maahuolintapalvelujen työehtojen osalta viiden muun Suomen lentoasemilla toimivan maapalveluyrityksen tavoin. Yhtiöt eivät erottele työntekijöidensä työehtoja sen mukaan, toimittavatko ne maapalveluja halpalentoyhtiöille tai muille lentoyhtiöille. Näistä kolme suurinta toimii Helsinki-Vantaalla ja kaksi muuta maakuntalentoasemilla. Toinen maakuntalentoasemilla toimivista yleissitovaa työehtosopimusta noudattavista yrityksistä on Finvian tytäryhtiö RTG, joka työllistää 175 henkeä ja toimittaa maapalvelut Finnairille ja Flybelle.
Käytännössä kompromissi tarkoittaisi sitä, että Finavian työvoimakustannukset halpalentoyhtiöille toimitettavissa maahuolintapalveluissa nousisivat samalle tasolle muiden lentoasemilla toimivien maapalveluyritysten kanssa. Muut maahuolintapalveluja tarjoavat yritykset, jotka ovat yhtä aikaa myös Finavian asiakkaita lentoaseman käyttäjinä, hyötyisivät kompromissista kilpailutilanteen tasoittumisen lisäksi tulevaisuudessa alenevien työvoimakustannusten johdosta.
IAU:n näkemyksen mukaan Finavian toiminnan ja koko syntyneen kiistan taustalla on yhtiön johtoryhmän halu saada lentoasemien toiminta komentotaloutensa piiriin. Tässä tarkoituksessa pieni päättäjäryhmä käyttää hyödykseen Finavian asemaa lentoasemien ylläpitäjänä ja sen tytäryhtiöjärjestelyjä. Tytäryhtiöiden hallitukset muodostuvat Finavian johtoryhmän jäsenistä Finavian toimitusjohtajan toimiessa puheenjohtajana. Henkilökohtaisina kannustimina menettelylle on johtoryhmän palkkaus. Se perustuu kiinteän kuukausipalkan lisäksi taloudelliseen tulokseen sidottuun tulospalkkaukseen.
Lentoasemien turvatarkastusten osalta Finavian johtoryhmän jäsenet ovat sekä ostajan että myyjän asemassa, koska turvatarkastusten järjestämisestä päättää lentoaseman pitäjä. Vuodenvaihteessa Finavia valitsi tytäryhtiönsä Airpron lentoasemien turvatarkastuspalvelujen tuottajaksi aiemman toimijan joutuessa sanomaan irti sopimuksensa. Tämän jälkeen Finavia on alkanut suunnittelemaan palkkalistoillaan olevien lentoasemien turvatarkastajien tekevän jatkossa oman työnsä ohessa myös halpalentoyhtiöiden maahuolintapalvelut.
Turvatarkastajien tehtäviin kuuluvat matkustajien turvatarkastuksen lisäksi matkatavaroiden sekä lentoyhtiöiden ja lentokenttien henkilöstön turvatarkastukset. Maahuolintapalveluja ovat mm. matkatavaran ja rahdin lastaaminen ja purkaminen lentokoneista, lentokoneiden siirrot matkustajasilloilta sekä lähettäminen.
Käytännössä toimintojen yhdistäminen johtaisi tilanteeseen, jossa halpalentoyhtiöiden maahuolintapalveluista vastaava henkilökunta vastaisi itse myös omista turvatarkastuksistaan, lentoyhtiöiden henkilöstön turvatarkastuksista sekä käsittelemiensä matkatavaroiden ja rahdin turvatarkastuksista. IAU pitää Finavian suunnitelmia ilmailulain vastaisina ja myös turvallisuuden kannalta arveluttavina.
