Flybe parantaa Maarianhaminan-reitin aikatauluja

olaskadn1cm0vmeksqdq

Maarianhaminan ja Helsingin välisen lentoreitin aikataulut muuttuvat 3. marraskuuta. Aikataulumuutokseen päädyttiin ahvenanmaalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta.

Uusi aikataulu mahdollistaa pidemmän työpäivän Ahvenanmaalta pääkaupunkiseudulle matkustaville. Aamulento Helsinkiin lähtee jatkossa aiempaa varhaisemmin ja alkuillan lento takaisin Maarianhaminaan aiempaa myöhemmin. Aikataulu on suunniteltu niin, että se palvelee myös Helsingistä Ahvenanmaalle suuntaavia.

”Reitin matkustajamäärät ovat kasvaneet hienosti koko kesä- ja syyskauden ajan. Reitille tarvitaan kuitenkin edelleen lisää matkustajia. Pyrimme tekemään kaiken mahdollisen saariyhteisön toimivan lentoliikenteen varmistamisen eteen. Toivottavasti saamme tällä parannuksella myös alueen liikematkustajat käyttämään alueelle tärkeää lentoyhteyttä entistä enemmän”, toteaa Flyben myyntipäällikkö Elina Boman. 

Liikennöinti Maarianhaminan ja Helsingin välisellä reitillä on sujunut erinomaisesti vuoden 2014 aikana. Lennot on lennetty 99,9 prosentin varmuudella ja 88 prosentin täsmällisyydellä, eli ne ovat lähteneet 15 minuutin sisällä aikataulun osoittamasta ajasta.

Uusi aikataulu

3. marraskuuta alkaen Maarianhaminasta Helsinkiin:

Lähtee 08.55, saapuu 09.45 (ma–to)

Lähtee 17.35, saapuu 18.25 (ma–pe)

Lähtee 18.45, saapuu 19.35 (su)

Helsingistä Maarianhaminaan

Lähtee 07.40, saapuu 08.35 (ma–to)

Lähtee 16.20, saapuu 17.15 (ma–pe)

Lähtee 17.30, saapuu 18.25 (su)

Vanha aikataulu

Maarianhaminasta Helsinkiin
Lähtee 09.55, saapuu 10.45 (ma–to)

Lähtee 16.35, saapuu 17.25 (ma–pe)

Lähtee 18.45, saapuu 19.35 (su)

Helsingistä Maarianhaminaan

Lähtee 08.40, saapuu 09.35 (ma–to)

Lähtee 15.20, saapuu 16.15 (ma–pe)

Lähtee 17.30, saapuu 18.25 (su)

Uuden aikataulun mukaiset lennot ovat varattavissa Flyben uusituilla verkkosivuilla osoitteessawww.flybe.fi.