Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT antoi 7.2.2022 Finnairin matkustamohenkilöstöä koskevan lakkovaroituksen. Työnseisauksen on ilmoitettu alkavan 22.2.2022 klo 05:00 ja päättyvän 8.3.2022 klo 05:00.
Palvelualojen työnantajat Palta ja AKT ovat joulukuusta lähtien tuloksetta neuvotelleet Finnarin matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen uusimisesta. Työehtosopimuksen edellinen sopimuskausi päättyi 31.1.2022.
− Tilanne on valitettava ja AKT pahoittelee matkustajille koituvaa haittaa. Finnairin vaatimat leikkaukset palkkaukseen ja työehtoihin ovat kuitenkin niin kohtuuttomia, ettei niihin voida suostua. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa jäljellä kuin puolustaa jäsenistöä työtaistelulla, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
AKT:n omat esitykset on pidetty maltillisina. Työt tulee voida tehdä työajalla ja palkallaan pitää tulla toimeen. AKT on myös vaihtoehtona esittänyt, että työehtosopimusta jatketaan entisin ehdoin, mutta sekään ei työnantajalle ole käynyt. Heikennyksiä vaaditaan joka tapauksessa.
Liitossa ymmärretään, että korona-pandemia on koetellut lentoyhtiöitä varsin kovasti, mutta työntekijät ovat jo kantaneet oman osuutensa mm. lomautusten muodossa. Osa matkustamohenkilökunnasta on edelleen määräaikaisesti lomautettuna.
− AKT toivoo, että sopimukseen päästään ennen työtaistelun alkua. Kyse on siitä, millaista henkilöstöpolitiikkaa Finnair haluaa harjoittaa. Me olemme oman osamme kantaneet lukuisten säästötoimenpiteiden muodossa, sanoo Kokko.
PALTA: AKT:n työtaistelu heijastaa täydellistä piittaamattomuutta alan selviytymiskamppailusta ja yhtiön vaikeasta tilanteesta koronan keskellä. Lentoliikenne on eniten koronasta kärsineiden alojen joukossa ja selvää on, että poikkeuksellisesta ajasta toipuminen kestää vielä pitkään. Työtaistelutoimenpiteiden sijaan kysymykset tulisi ratkaista neuvottelupöydässä, neuvottelujohtaja Pasi Vuorio Paltasta sanoo.
Juuri hiihtolomien ajankohtaan ajoitettu lakko osoittaa Paltan mukaan ikävää laskelmointia, josta lomalle matkustaville aiheutuu turhaa haittaa ja epävarmuutta.
”Toivomme ratkaisun löytyvän tulevassa sovitteluprosessissa, jotta lakolta vältyttäisiin”, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt. ”Ilmoitetun lakon ajankohta on erityisen ikävä, koska se osuu keskelle vilkkainta hiihtolomakautta, jolloin monet perheet matkustavat talvilomille. Teemme kaikkemme, että lakolta vältyttäisiin ja löytäisimme yhteisen ratkaisun”.
”Olemme esittäneet tasapainoista mallia, joka huomioisi sekä Finnairin taloudellisen tilanteen että työntekijöiden tarpeet ja olisi samalla kustannusneutraali”, sanoo Jaakko Schildt.
Finnair on raportoinut lähes miljardin euron tappiot pandemian aikana, ja pandemian aikana otettu velka rasittaa yhtiön taloutta vielä vuosia. Muiden henkilöstöryhmien kanssa Finnair on löytänyt tähän taloudelliseen tilanteeseen soveltuvat ratkaisut eri keskusteluissa.
”Tällä hetkellä Finnairin lentomäärä on noin puolet pandemiaa edeltävästä ajasta, joten toipumisemme on vasta alussa”, sanoo Jaakko Schildt. ”Toivomme, että pääsemme sovittelussa yhteiseen ratkaisuun, ja asiakkaamme voisivat rauhassa suunnitella hiihtolomiaan.”
Mahdollisen lakon vaikutuksista lentoihin ei tässä vaiheessa ole tietoa. Jos lentoja jouduttaisiin perumaan, Finnair viestii siitä suoraan asiakkaille.