Ivalon lentoasemalla tapahtuu: terminaalin laajennustyöt jatkuvat ja kiitotie remontoidaan kesällä

medium_ivalo_terminaali_ulkoa_eps

Finavia Oyj:n toukokuussa aloittamat Ivalon lentoaseman mittavat laajennus- ja kunnostustyöt etenevät suunnitelmien mukaan. Kesällä vuorossa ovat terminaalin laajennustyöt sekä kolmen viikon kiitotieremontti elokuussa. Sujuvan matkustamisen takaamiseksi kaikki lennot operoidaan kiitotieremontin ajan Kittilän lentoasemalta. Finavia on järjestänyt matkustajille maksuttoman bussikuljetuksen Ivalosta Kittilään ja takaisin.

Finavian tämän vuoden merkittävin verkostolentoasemainvestointi etenee aikataulussa. Ivalon lentoaseman liikennealueen maarakennustyöt ovat jo pitkällä, ja terminaalin laajennustyöt on aloitettu. Laajennustöitä jatketaan läpi kesän, ja lisäksi elokuussa uusitaan kiitotien, rullausteiden ja asematason päällysteet.

”Haluamme olla mukana edistämässä Lapin matkailua. Kunnostustöiden kautta valmistaudumme kasvavaan lentoliikennemäärään ja voimme parantaa matkustuskokemusta entisestään”, Finavian Lapin aluejohtajaMartti Oinas iloitsee. ”Vaikka remontit tuovat mukanaan pieniä väliaikaisjärjestelyjä, teemme kaikkemme, että matkustajiemme on mahdollisimman helppo ja mukava liikkua myös muutostöiden aikana.”

Terminaalin laajennustöiden on tarkoitus valmistua kevätkauden 2015 aikana. Tämän jälkeen aloitetaan nykyisen terminaalialueen kunnostustyöt. Kaikki terminaalityöt pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lentoasema suljettu 4.–24.8. – matkustajille bussikuljetus Kittilään

Lentoturvallisuuden ylläpitämiseksi kiitotielle, rullausteille ja asematasolle tehdään elokuussa uudet päällysteet. Ivalon lentoasema suljetaan päällystetöiden ajaksi 4.–24.8. Lentoasema avataan matkustajille jälleen maanantaina 25.8.

Lentoaseman ollessa suljettuna kaikki lennot operoidaan Kittilän lentoaseman kautta. Finavia järjestää kaikille matkustajille maksuttoman bussikuljetuksen Ivalosta Kittilään ja Kittilästä Ivaloon. Bussimatkalle ei tarvitse hankkia erillistä lippua – riittää, kun mukana on matkustuspäivän lentolippu välille Helsinki–Kittilä tai Kittilä–Helsinki.

Ivalosta Kittilään: Bussi lähtee Ivalon lentoasemalta 4 tuntia 45 minuuttia ennen koneen lähtöaikaa Kittilästä. Bussi on perillä Kittilän lentoasemalla tunti ennen koneen lähtöaikaa. Kittilästä on lentoyhteydet Helsinkiin.

Kittilästä Ivaloon: Bussi lähtee Kittilän lentoasemalta Ivalon lentoasemalle, kun kaikki matkustajat ja matkatavarat on saatu koneesta kyytiin.

Bussit pysähtyvät Saariselällä Riekonlinnan hotellilla, Tunturihotellilla ja Kylpylähotellilla. Lisäksi kyytiin pääsee Kakslauttasen eli nelostien bussipysäkiltä. Myös Sodankylässä voi nousta kyytiin tai jäädä kyydistä pois. Bussi ei pysähdy Kiilopäällä.

Bussin ajoaika on noin 3 tuntia 45 minuuttia. Molemmilla matkoilla pysähdytään 15 minuutiksi Sodankylässä Nesteen huoltoasemalle, missä voi jaloitella, käydä wc:ssä tai ostaa virvokkeita. Busseja liikennöi Lapin Tunturiliikenne Oy.

Kunnostustyöt osa Finavian laajaa kehitysohjelmaa

Ivalon lentoaseman lisäksi Finavian verkostolentoasemainvestointien kohteina ovat tänä vuonna Tampere, Turku ja Rovaniemi. Lisäksi lukuisilla lentoasemilla tehdään pienempiä muutoksia viihtyvyyden ja palvelutarjonnan parantamiseksi. Verkostolentoasemiin investoidaan kuluvana vuonna noin 35 miljoonaa euroa. Ivalon osuus on tästä 13,5 miljoonaa euroa.

Finavia pahoittelee kunnostustöistä matkustajilleen ja yhteistyökumppaneilleen mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lue lisää Ivalon lentoaseman kunnostustöistä 
Lue lisää Finavian verkostolentoasemien investointiohjelmasta