Norwegianin lentäjä- ja matkustamohenkilöstöyhtiöt Ruotsissa ja Tanskassa hakeutuvat konkurssiin

Norwegian_737-800

Covid-19 on vaikuttanut siihen, että maa toisensa jälkeen on sulkenut rajansa. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että edellytykset matkustamiselle ovat kadonneet. Norwegianille tämä on tarkoittanut, että lähes koko lentotoiminta on keskeytynyt, mutta suuret henkilöstökustannukset ovat säilyneet. Lentäjät ja matkustamohenkilöstö ovat pääosin Norwegian-konsernin eri tytäryhtiöiden palveluksessa. Huolimatta toimenpiteistä, joita yhtiö on tehnyt kustannusten vähentämiseksi, tytäryhtiöiden hallituksille ei valitettavasti jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin jättää konkurssihakemukset.

Neljän Norwegianin tytäryhtiön, Pilot Services Sweden AB:n, Norwegian Pilot Services Denmark ApS:n, Norwegian Cabin Services Denmark ApS:n ja Norwegian Air Resources Denmark LH ApS:n, hallitukset tekivät tänään maanantaina päätökset hakeutumisesta konkurssiin. Norjassa on mahdollista lomauttaa henkilöstöä, mikä merkitsee, että valtio vastaa palkkakustannuksista lomautusaikana. Valitettavasti vastaavaa lomautusmahdollisuutta ei ole Ruotsissa ja Tanskassa, mikä tarkoittaa, että kustannukset säilyvät, vaikka lentäjät ja matkustamohenkilöstö eivät ole töissä.

Tilanne ei vaikuta Norwegianin Ruotsissa olevaan tytäryhtiöön, Norwegian Air Swedeniin (NSE). Norwegianilla on 54 Ruotsiin rekisteröityä lentokonetta ja lentotoimilupa Ruotsissa. Koronasta johtuen Norwegian ei ole operoinut lentoja Ruotsissa ja Tanskassa useiden viime viikkojen aikana.

– Kriisi koettelee ilmailualaa pahemmin kuin koskaan aiemmin ja olemme tehneet kaiken, mitä voimme, jotta olisimme voineet välttää sen, mitä tytäryhtiöillemme Ruotsissa ja Tanskassa tapahtuu nyt. Kilpailijoidemme tapaan olemme pyytäneet Ruotsin ja Tanskan valtioiden tukea. Ensimmäinen muodollinen hakemus Ruotsin viranomaisille jätettiin kuukausi sitten, mutta vielä ei ole esitetty konkreettisia ehdotuksia likviditeettitoimenpiteiksi. Meillä ei ole aikaa odottaa, sillä yhtiö on akuutissa kriisissä. Lentäjämme ja matkustamohenkilöstömme ovat toimintamme ydin ja he ovat tehneet loistavaa työtä. Tämä oli raskas päätös ja pahoittelen syvästi seurauksia, joita tästä aiheutuu niille, joita asia koskee. Työskentelemme vuorokauden ympäri viedäksemme meidät tämän kriisin läpi ja lentääksemme jälleen vahvempana ja parempana Norwegianina kuin koskaan aikaisemmin sekä yhtiönä, joka voi tarjota töitä lentävälle henkilöstölle tulevaisuudessa, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram.

Huolimatta toimenpiteistä, joita yhtiö on jo tehnyt, Ruotsin ja Tanskan valtioiden merkittävän tuen puuttuminen ei antanut muuta vaihtoehtoa. Alla olevien Norwegian-konsernin yritysten hallitukset ovat tänään maanantaina 2. huhtikuuta päättäneet hakeutua konkurssiin:

  • Pilot Services Sweden AB
  • Norwegian Pilot Services Denmark ApS
  • Norwegian Cabin Services Denmark ApS
  • Norwegian Air Resources Denmark LH ApS

Koska tarve lentäjille ja matkustamohenkilöstölle on tällä hetkellä käytännössä katsoen olematon, Norwegian on myös irtisanonut sopimukset miehistöpalveluita Norwegianille tarjoavien OSM Aviationin ja Rishwortin kanssa. Näillä yhtiöillä on lentohenkilöstöä Ruotsissa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Konkurssiin hakeutuvat yhtiöt ja irtisanottavat sopimukset koskevat 1 571 lentäjää ja 3 134 matkustamohenkilöstön jäsentä Ruotsissa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Vaikutukset eivät koske noin 700 lentäjää ja 1 300 matkustamohenkilöstön jäsentä Norjassa, Ranskassa ja Italiassa.

Kyseessä olevien maiden konkurssituomioistuimet ja konkurssinhoitajat jatkavat konkurssiin hakeutuvien tytäryhtiöiden asioiden käsittelyä.