Huonon näkyvyyden toimintamenetelmät päivitettiin Helsinki-Vantaalla

Helsinki-Vantaan huonon näkyvyyden toimintamenetelmät ovat nyt entistä paremmat, kun yksi kentän kiitoteistä päivitettiin tarkkuuslähestymisjärjestelmän luokkaan CAT III.

CAT III –luokan kiitotie on varustettu ILS-tutkajärjestelmällä, jonka avulla lentokone pääsee laskeutumaan säällä kuin säällä. Kehittämällä toimintamenetelmiä halutaan mahdollistaa Helsinki-Vantaan käyttö entistä vaikeammissa keliolosuhteissa, jotta lentoliikenteelle ei aiheutuisi viiveitä ja turhia kustannuksia esimerkiksi varakenttien käytöstä.

Helsinki-Vantaa on kehittynyt keskeiseksi solmukohdaksi Euroopan ja Aasian välisessä liikenteessä. Kentän toimivuus kaikissa oloissa on ensiarvoisen tärkeää, jotta Suomi voi säilyttää asemansa lentoliikenteen kansainvälisessä kilpailussa, toteaa lennonvarmistuksen johtaja Raine Luojus Finaviasta.

Lentoasemalla on ollut vuositasolla huonojen keliolosuhteiden takia noin 15 tuntia tilanteita, joissa lasku ei ole onnistunut CAT II –luokassa. Kun tilanne sattuu tuloruuhka-aikaan, joutuu lentokone joko odottamaan parempaa keliä tai laskeutumaan varakentälle.

– Toimintavarmuus huonoissa näkyvyysolosuhteissa paranee, sillä CAT III on tarkoitettu operointiin alle 30 metrin ratkaisukorkeuksilla. Jos lentäjä ei siihen mennessä saa näkyviin kiitotien valoja, kone tekee ylösvedon ja jää odottamaan parempaa näkyvyyttä laskeutumiseen tai suuntaa varakentälle, kertoo Luojus.

CAT III –luokka koneen kiitotielle ohjaavassa järjestelmässä on ollut myös lentoyhtiöiden toiveena. Tilastojen mukaan Helsinki-Vantaalla ei nyt tehdyn päivityksen jälkeen pitäisi olla enää niin huonoa näkyvyystilannetta, ettei kentälle sen takia päästä laskuun.

Päivityksen kohteena oli kiitotie 3 (04 vasen) Espoon suunnasta, joka on ensisijainen lähestymissuunta pohjois- tai koillistuulen puhaltaessa.