Lentopaikka lisätty sisäministeriön liikkumis- ja oleskelurajoituksista annettuun asetukseen

5a944e49-e2ec-4412-b57a-730c6755ae5f-w_960

Sisäministeriön liikkumis- ja oleskelurajoituksia koskevaan asetukseen on lisätty Pyhtään kunnassa sijaitseva Redstone Aero lentopaikka.

Poliisilain nojalla annettavalla sisäministeriön asetuksella voidaan rajoittaa liikkumista tai oleskelua kohteessa tai sen ympäristössä kohteesta aiheutuvan tai siihen kohdistuvan vaaran vuoksi. Rajoitusalueella liikkuminen ja oleskelu on kielletty ilman alueen toiminnanharjoittajan antamaa lupaa. Pyhtään lentopaikalla toiminnanharjoittaja on lentopaikan pitäjä Redstone Aero Oy. Rajoituksen rikkomisesta voidaan tuomita sakkoon.

Voimassaolevassa asetuksessa liikkumis- ja oleskelurajoitusalueita on yhteensä 127. Liikkumista ja oleskelua on rajoitettu esimerkiksi lentopaikkojen, vankiloiden, kantaverkon muuntoasemien, eräiden kaivos- ja teollisuusalueiden sekä tasavallan presidentin virka- ja kesäasunnon alueilla.

Rajoitusten tarkoituksena on turvata kohteessa tapahtuvaa toimintaa tai siellä olevaa omaisuutta tai suojata ulkopuolisia ja kohteessa oleskelevia ihmisiä. Liikkumis- ja oleskelurajoitusten alaiset kohteet ovat usein turvallisuudelle hyvin vaarallisia ja niillä liikkuminen edellyttää alueen perusteellista tuntemista. Asetuksessa edellytetään, että rajoituksen alainen kohde merkitään selkeästi ja tarvittaessa aidataan käyttötarkoituksen kannalta keskeisimmät alueet.

Lapin lennoston Täppä 19 -harjoitus Oulunsalossa viikolla 45

Laplsto_Otava_HN_20191028

Harjoituksessa lennetään kymmenellä F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä. Kuva: Puolustusvoimat

Lapin lennoston johtama Täppä 19 -lentotoimintaharjoitus järjestetään 4.–8.11. Oulunsalon tukikohdasta käsin.

Lennot suuntautuvat Rovaniemi–Kajaani–Oulu väliselle alueelle sekä Perämeren alueelle. Lentotoimintaa on maanantaista torstaihin klo 9–23 välisenä aikana sekä perjantaina klo 9–13.

Harjoituksessa lennetään kymmenellä F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä. Harjoituksessa käytetään koneen omasuojaheitteisiin kuuluvia soihtuja, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä.

Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään suuntaamalla toiminta harvaan asutuille alueille. Lentoaseman lähialueella noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista. Myös matalalentoja suoritettaessa pyritään välttämään meluhaittaa. Yliäänilentoja lennetään vain meren päällä.

Täppä 19 on tärkeä harjoitus lennoston nuorimmille ohjaajille. Harjoituksessa lennetään normaaleja koulutusohjelmaan kuuluvia lentoja ja harjoitellaan toimintaa vieraalta kentältä.

Finnair ja Air Serbia codeshare-yhteistyöhön

image (1)

Finnair ja Serbian tasavallan kansallinen lentoyhtiö Air Serbia ovat sopineet codeshare-kumppanuudesta, jolla yhtiöt tarjoavat matkustajilleen entistä paremmat yhteydet Euroopassa. Uudet codeshare lennot mahdollistavat myös hyvät yhteydet Serbiasta Finnairin Aasian ja Yhdysvaltojen kohteisiin.

Uuden codeshare-sopimuksen mukaisesti Air Serbian lentokoodi JU on lisätään Finnairin lennoille Helsingin ja Wienin, Prahan, Berliinin, Kööpenhaminan, Tukholman, Göteborgin, Oslon, Riian, Tarton, Vilnan ja Tallinnan välillä. Air Serbian koodi tulee myös Finnairin kotimaan lennoille Helsingin ja Turun, Tampereen, Joensuun, Jyväskylän, Kuopion, Kajaanin, Kokkola-Pietarsaaren, Vaasan, Kemi-Tornion, Oulun, Ivalon, Kuusamon ja Rovaniemen välillä. Finnairin AY-koodi lisätään vastavuoroisesti Air Serbian lennoille Belgradin ja Helsingin välillä, sekä Belgradin ja Wienin, Prahan, Berliinin, Tiranan, Bukarestin, Sofian, Skopjen, Podgorican, Sarajevon, Tivatin, Larnacan ja Thessalonikin välillä.

“Uuden kumppanuuden myötä asiakkaamme saavat lisää yhteyksiä Air Serbian kattavaan verkostoon Euroopassa”, sanoo Finnairin kumppanuus- ja allianssiyhteistyöstä vastaava johtaja Philip Lewin. “Yhteistyö tarjoaa myös erinomaiset yhteydet Serbian ja Yhdysvaltojen ja Aasian välillä. Olemme tyytyväisiä tähän yhteistyöhön, sillä tämä tuo asiakkaillemme entistä enemmän vaihtoehtoja matkasuunnitelmiin.”

”Olemme iloisia voidessamme tarjota yhdessä Finnairin kanssa asiakkaillemme entistä enemmän valinnanvaraa ja joustavuutta matkajärjestelyissä. Uskomme, että tämä kiinnostava ja strategisesti tärkeä kumppanuus parantaa maidemme taloudellisia suhteita. Olemme iloisia saadessamme tilaisuuden isännöidä Finnairin asiakkaita lennoillamme Belgradiin ja muihin Air Serbian kohteisiin ”, kertoi Jiri Marek, Air Serbian kauppa- ja strategiajohtaja.

Finnairin asiakkaat voivat varata paikkansa codeshare-lennoille jo nyt osoitteesta www.finnair.com.

 

Norwegianilta 2,2 miljardin Norjan kruunun ennätystulos kolmannella vuosineljänneksellä

Norwegian_air_shuttle_b737-300_ln-kko_arp

Norwegianin tänään julkistama kolmannen vuosineljänneksen tulos ennen veroja (EBT) on 2,2 miljardia Norjan kruunua. Vuosineljännekselle oli tunnusomaista parantunut kannattavuus, korkeammat yksikkötuotot, alentuneet yksikkökustannukset ja kasvun hidastuminen, täysin yhtiön strategian mukaisesti. Tulos ennen veroja parani 38 prosentilla verrattuna samaan vuosineljännekseen viime vuonna.

Yksikkötuotot ja matkustajakilometrikohtaiset tuotot (yield) kasvoivat molemmat kolmella prosentilla vuosineljänneksellä. Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto nousi kahdeksalla prosentilla 14,4 miljardiin Norjan kruunuun pääasiassa mannertenvälisten reittien kasvun ohjaamana. Kaikkiaan noin 10,5 miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla kolmannella vuosineljänneksellä, laskua kolme prosenttia alhaisemmasta kapasiteetista johtuen. Käyttöaste oli 91,2 prosenttia, nousua 0,7 prosenttiyksikköä.

Norwegianin ensisijainen prioriteetti on siirtyä kasvusta kannattavuuteen useiden toimenpiteiden avulla, joita ovat muun muassa reittiverkoston optimointi ja laaja kustannussäästöohjelma. Tarjottujen henkilökilometrien määrän (ASK) kasvu on laskenut vuoden 2018 toisen vuosineljänneksen ennätyskorkeasta 48 prosentista vuoden 2019 kolmannen vuosineljänneksen kolmeen prosenttiin. Yhtiön sisäinen säästöohjelma #Fokus2019 jatkuu täydellä teholla ja sen avulla on kolmannella vuosineljänneksellä saavutettu 827 miljoonan Norjan kruunun säästöt. Yhtiö arvioi laskevansa #Fokus2019 avulla kustannuksia 2,3 miljardilla kruunulla tänä vuonna.

– Kolmannen vuosineljänneksen tulos osoittaa, että strategiamme siirtyä kasvusta kannattavuuteen kantaa. Saimme aikaan ennätystuloksen ennätyskorkeilla tuotoilla sekä alentuneet yksikkökustannukset siitä huolimatta, että meitä ovat koetelleet vaikutuspiirimme ulkopuolella olevat toiminnalliset haasteet, sanoo Norwegianin vt. konsernijohtaja ja talousjohtaja Geir Karlsen.

– Haluan kiittää kaikkia Norwegianissa myötävaikuttamisesta tähän mennessä saavutettuihin kustannussäästöihin tänä vuonna, hän jatkaa.

Norwegianin kansainvälinen läsnäolo on vahvistunut entisestään ja Yhdysvallat on nyt liikevaihdolla mitattuna yhtiön suurin markkina-alue. Sitä seuraavat Norja, Espanja ja Iso-Britannia.

Norwegian on vähentänyt matkustajakohtaisia CO2-päästöjä 30 prosentilla vuodesta 2008 lähtien. Kolmannella vuosineljänneksellä matkustajakohtaiset CO2-päästöt olivat 69 grammaa. Se on sama luku kuin samalla vuosineljänneksellä viime vuonna korvaavan vuokrakaluston käytöstä johtuen. Matkustajien ilmastovaikutukset tulevat laskemaan entisestään, kun yhtiö ottaa uusia lentokoneita käyttöön laivastossaan. Keski-iältään 3,8 vuotta oleva Norwegianin lentolaivasto on yksi nykyaikaisimmista ja polttoainetehokkaimmista lentolaivastoista maailmassa.

DHL Expressin terminaali Pirkkalassa – lähetykset saapuvat Vantaalta lentokonteissa

a916a546bbfe2b05_800x800ar

Pikakuljetukset palvelevat yritysasiakkaita sekä kasvavaa verkkokauppaa

DHL Express on ottanut käyttöön uuden terminaalin ja toimistotilat Pirkkalan Linnakalliossa. Uudesta 4000 neliömetrin suuruisesta terminaalista käsin hoidetaan Express-lähetysten nouto- ja jakelutoiminnot Pirkanmaalla sekä käsitellään koko Pohjois-Suomen alueen vienti- ja tuontilähetykset. Virallisia avajaisia vietetään torstaina 24.10. asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa.

Uutta tilaa ja kapasiteettia tarvitaan sekä yritysten välisille lähetyksille että nopeasti kasvaviin yksityisasiakkaiden tarpeisiin: verkkokaupan kasvu lisää pienten pakettien kuljetuksia. Terminaalin käsittelykapasiteetti on 5000 lähetystä tunnissa.

“Globaali pikakuljetusverkosto mahdollistaa yrityksille nopeat ovelta-ovelle-kuljetukset Suomesta kansainvälisille markkinoille. Niiden avulla esimerkiksi kotimainen verkkokauppias voi sekä tarjota nopean kuljetusvaihtoehdon että laajentaa toimintaansa suoraan uusille ulkomaisille markkina-alueille, tarvitsematta investoida varastointiin tai jakelukanaviin kohdemaassa”, sanoo DHL Express (Finland) Oy:n toimitusjohtaja Oktay Nuri.

Noin 15 miljoonan euron kokonaisinvestointi uuteen terminaaliin on merkittävä panostus sekä paikallisesti että tulevaisuuden kehitystä ajatellen. Investointi on osa laajempaa suunnitelmaa kehittää ja kasvattaa DHL Expressin verkostoa.

”Uusien ajanmukaisten tilojen sekä automaattisen lajittelujärjestelmän myötä varmistamme, että voimme entisestään kehittää palvelutasoamme myös lähetysvolyymien kasvaessa”, kertoo operatiivinen johtaja Janne Appel.

Yksityisasiakkaat suosivat pakettiautomaatteja

Verkkokaupan kasvun myötä DHL Express on viime vuosien aikana myös laajentanut merkittävästi toimitusvaihtoehtojaan. Kotiinkuljetuksen sijasta asiakas voi valita pakettinsa toimituksen johonkin yli 600 pakettiautomaatista tai palvelupisteestä.

DHL Expressin palvelut ovat lähtökohtaisesti ovelta-ovelle-kuljetuksia, mutta yhä useammin vastaanottaja haluaa mieluummin noutaa lähetyksensä pakettiautomaatista tai palvelupisteestä.  Erityisesti kansainvälisen verkkokaupan asiakkaita palvelee On Demand Delivery -palvelu, jolloin DHL Express lähettää vastaanottajalle proaktiivisesti tietoa lähetyksen etenemisestä tekstiviesteillä. Vastaanottaja voi valita tarpeisiinsa parhaiten sopivan toimitusvaihtoehdon jo siinä vaiheessa, kun lähetys on vasta lähdössä matkaan.

Ympäristö huomioidaan kiinteistöissä ja kuljetuksissa

Deutsche Post DHL Groupin maailmanlaajuinen ympäristönsuojelutavoite on vähentää kaikki logistiikan päästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä. Tärkeitä osatekijöitä tämän tavoitteen saavuttamisessa ovat mm. kuljetusten ja kiinteistöjen hiilijalanjäljen pienentäminen. DHL Expressin uuden Pirkkalan kiinteistön ympäristöystävällisyys on huomioitu erityisesti energiaratkaisuissa: lämmöntuotantoon käytetään maalämpöä, ja lisäsähköä tuotetaan aurinkoenergialla. Kehittynyt kiinteistöautomaatiojärjestelmä, rakennusosien hyvä lämmöneristyskyky sekä LED-valaistus ovat energiatehokkuuden osatekijöitä. Myös valmiudet sähköautoille – sekä tuotantokäyttöön että henkilöstölle – on huomioitu.

DHL Express tarjoaa asiakkailleen myös helpon ja selkeän tavan kompensoida lähetystensä hiilidioksidipäästöt globaalisti valittujen ympäristöprojektien kautta. Palvelun voi ottaa yksittäiselle lähetykselle tai tehdä vuosisopimuksen ja saada sertifikaatin, josta ilmenevät yrityksen kuljetuksista kompensoidut hiilidioksidipäästöt vuositasolla.

DHL Express on Deutsche Post DHL Groupin liiketoimintayksikkö, joka on erikoistunut maailmanlaajuisiin lentopikakuljetuksiin. DHL Express kuljettaa kiireellisiä asiakirjoja ja paketteja luotettavasti ja nopeasti ovelta ovelle yli 220 maassa ja alueella. DHL Expressin Helsinki-Vantaan terminaalin sekä Euroopan päälajittelukeskuksen Leipzigin väliset päivittäiset lennot tuonnissa ja viennissä luovat yhteydet DHL:n maailmanlaajuiseen verkostoon. Lisäksi DHL Expressillä on omat terminaalit Tampereella (Pirkkalassa) ja Turussa.

IAU ilmoitti tukilakosta lentopostiin – Palta toivoo tilanteeseen malttia ja osapuolille neuvottelurauhaa

aircraft-airplane-aviate-728824

Kuva: Juhasz Imre

Ilmailualan Unioni IAU on jättänyt tänään ilmoituksen tukilakosta Postin työehtoja koskevassa työkiistassa. IAU:n työtaistelun on ilmoitettu alkavan 11.11.2019 kello 6:00 ja päättyvän 24.11.2019 kello 24:00, mikäli Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU ry:n aiemmin ilmoittama työnseisaus toteutuu ja Posti Oy käyttää työnseisauksen aikana ulkopuolista työvoimaa työnseisauksen piiriin kuuluvissa työtehtävissä. Toteutuessaan IAU:n ilmoittamat tukitoimet kohdistuisivat postin käsittelyyn lentoasemilla.

Palta pitää tukilakkouhkaa valitettavana. Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto painottaa, että sovinto Postin työehtoja koskevassa kiistassa pitää löytää neuvotellen, ei painostamalla.

– Neuvottelut Paltan ja PAU:n välillä ovat käynnissä ja prosessi valtakunnansovittelijan kanssa on vasta alussa. Tilanteeseen ei tarvita uusia hämmentäjiä. Nyt olisi aika keskittyä etsimään tosissaan yhteistä ratkaisua turhien painostustoimien sijaan, Aarto toteaa.

– Toivon kaikilta osapuolilta malttia ja vastuullisuutta. Lakkoilu ei edistä vaikean tilanteen ratkeamista.

Paltan ja PAU:n neuvottelut Postin työehtosopimuksesta jatkuvat maanantaina valtakunnansovittelijan toimistolla. Voimassa oleva työehtosopimus päättyy lokakuun lopussa.

Uusi järjestelmä nopeuttaa avunsaantia – FinnHEMSin lääkärihelikopterit paikantavat potilaat entistä tarkemmin

a63a3f06cb486e27_800x800ar

FinnHEMSin lääkäri- ja lääkintähelikoptereiden kiireellinen toiminta ja paikannustarkkuus tehostuvat. Rovaniemeläinen ohjelmistotoimisto Mapitare Oy on räätälöinyt viranomaisille reaaliaikaisen järjestelmän, joka nopeuttaa avunsaantia. Järjestelmä toimii Android- ja iOS-laitteissa.

FinnHEMSillä on kuusi tukikohtaa Suomessa, joista pohjoisin on Rovaniemellä ja eteläisin Vantaalla. Tavoitteena on, että 70 prosenttia suomalaisista saisi tarvitessaan avun puolessa tunnissa hälytyksen antamisesta. Mapitaren järjestelmällä apu saadaan aiempaa tarkemmin ja nopeammin juuri oikeaan paikkaan.

Mapitare perustuu luotettavaan ja tarkkaan karttateknologiaan, jota on testattu laajasti Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Kartta-aineisto ladataan puhelimen muistiin, ja se toimii heikoissakin puhelin- ja datayhteyksissä.

Vastaava ensihoitaja Tero Karvinen FinnHEMS 51:stä Rovaniemeltä on aloittanut oman työuransa lääkintähelikopterissa aikana, jolloin paikannus perustui vielä paperikarttoihin ja kompassiin.

Karvisen mukaan Mapitare on toistaiseksi toimivin järjestelmä, johon on merkitty kaikki helikoptereita palvelevat tiedot. Lentoturvallisuus on kohentunut erityisesti huonoissa olosuhteissa ja silloin, kun lennetään matalalla.

– Korkeat mastot, voima- ja sähkölinjat hälyttävät päätelaitteen tai puhelimen näytöllä siinä vaiheessa, kun niitä lähestytään. Karttaohjelmaan on merkitty myös omat laskupaikat, P-paikat ja levähdyspaikat, joista tiedetään, että ne ovat myös talvella aurattuna.

Ohjelmistoa on kehitetty ja testattu FinnHEMSin tarpeisiin.

– Karttajärjestelmiin erikoistuneiden huippuosaajien kanssa oli helppo tehdä sellainen työkalu, jota me oikeasti helikopterissa tarvitsemme. Karttaohjelma on päätelaitteiden ja työpuhelimien muistissa, joten se ei vaadi nettiyhteyksiä ja eikä kaadu kesken käytön. Lisäksi maastokarttojen tarkkuustaso on vihdoinkin meille riittävä.

Tero Karvinen kertoo, että näitä tietoja lääkäri- ja lääkintähelikoptereissa hyödynnetään päivittäin, kun henkilöstö suunnittelee lentoreittejä ja laskeutumispaikkoja. Ohjelma suunnittelee parhaan mahdollisen reitin oikeaan osoitteeseen.

Hätäkeskus hälyttää Rovaniemen FinnHEMSin yksikön tehtäville keskimäärin viisi kertaa vuorokaudessa ja reilut 1800 kertaa vuodessa.  Yleisimmin lääkintähelikopteri kohtaa potilaan aivohalvauksen, rintakivun tai hengitysvaikeuksien vuoksi.

– Ehkä paras asia uudessa järjestelmässä on se, että me näemme kaikki muut ensihoidon, pelastustoimen ja 3-sektorin yksiköt kartalla liikkuvina yksikköinä reaaliajassa. Jos pelastustoimi on odottamassa meitä alas, me näemme, missä yksikkö on tulossa.

Mittakaavarajattomien karttojen päälle tuodaan ensimmäistä kertaa viranomaisten Virve-laitteiden, kolmannen sektorin ja yritysten reaaliaikaiset paikkatiedot yhtä aikaa. Lapin suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris on FinnHEMSin järjestelmässä mukana.

– Maastopelastustehtävissä, kuten kelkka- tai mönkijäonnettomuuksissa näemme, missä pelastustoimi liikkuu. Voimme myös hyödyntää esimerkiksi Lapin Safarien oppaiden apua tehtävillä.

Joskus ensihoitoyksikkö ajaa kiireellisissä ensihoitotehtävissä osan matkaa kohti Rovaniemeä ja lääkintähelikopteri ottaa kesken matkaa potilaan maakunnasta nopeampaan kuljetukseen.

– Jos ensihoitoyksikkö on tulossa Rovaniemelle satojen kilometrien päästä, meidän on helppo suunnitella kohtaamista, kun näemme, missä ensihoitoyksikkö on tulossa ja missä on hyvä laskupaikka.

Kun Mapitaren karttaohjelma on ladattuna koko henkilöstön puhelimiin ja päätelaitteisiin, yhden laitteen rikkoutuminen tai virran loppuminen siitä kesken pelastustehtävän ei aiheuta ongelmia.

– Lisäksi jos joskus henkilökunta hajaantuu, paikkatieto on aina varma. Joskus ensihoitaja lähtee saattajaksi ensihoitoyksikköön ja helikopteri palaa Rovaniemelle, Tero Karvinen toteaa.

Ei vielä käytössä naapurimaissa

Mapitaren kartat ulottuvat myös yli valtakunnan rajan Ruotsiin ja Norjaan. Aineisto kattaa kokonaisuudessaan Suomen, Ruotsin ja Norjan maa- ja vesialueet. Pohjana käytetään eri viranomaisten lähdeaineistoja ja sisältöä päivitetään säännöllisesti.

FinnHEMS tekee tehtävillään yhteistyötä molempiin maihin, joissa vastaavia ohjelmistoja ei toistaiseksi ole esimerkiksi poliisilla ja pelastuslaitoksella käytettävissä.

– Meitä helpottaa jo se, että karttapohjat ovat olemassa, kun viemme potilaita esimerkiksi Norjan Tromssaan, Tero Karvinen sanoo.

Suomen, Norjan ja Ruotsin rajaseudun sairaanhoitopiirit ovat sopineet kalottialueen yhteistyöstä, jonka kautta pyritään paremmin turvaamaan raja-alueella asuvien ihmisten ja turistien avunsaanti. Sama ohjelmisto tehostaisi kaikkien viranomaisten toimintaa raja-alueen pelastustoimissa.

Move Again Friend, Etelä-Sudanin avustuslentokone, rauhannobelisti Denis Mukwege ja Lento elämään Malmin lentokentällä

1-etela-cc-88-sudanin-avustuslentokone-cessna-grand-caravan-c208b

Etelä-Sudanin avustuslentokone C208B Cessna Grand Caravan, kuva MAF Suomi

Lauantaina 26.10.2019 Malmin lentokentälle saapuu lentokone, joka on matkalla Etelä-Sudaniin avustustyöhön. Cessna Grand Caravan C208B lentokone voidaan varustaa 9-12 paikkaiseksi ja sillä on mahdollista kuljettaa avustustyöntekijöitä ja avustustarvikkeita noin yhdin tonnin  verran 4 lentotunnin päähän, mikä vastaa noin 1100 kilometriä. Suomessa tämä tarkoittaisi lentoa Helsingistä Enontekiölle. Etelä-Sudanin olosuhteissa tällä MAF:n laivastoon liitettävällä lentokoneella on suuri merkitys, sillä maan tiestö on laajalti kehittymätön ja maantieliikkuminen on erittäin turvatonta. Kone täydentää MAF:n laivostoa Etelä-Sudanissa, missä on entuudestaan  4 Cessna Grand Caravania ja yksi Cessna 182 -lentokone. Etelä-Sudan kärisii pitkään jatkuneen sodan ja kuivuuden aiheuttamista vakavista ongelmista. Uusimman Unicefin raportin mukaan maan sisäisiä pakolaisia on 1,8 miljoonaa ja 2,3 miljoonaa sudanilaista elää pakolaisena naapurimaissa. Akuutista ruoan puutteesta tai nälänhädästä kärsii 6,3 miljoonaa sudanilaista. Tätä hätää Malmin lentokentälle saapuva lentokone lähtee helpottamaan.

Rauhannobelisti Denis Mukwege saapuu MAF:n avustuslentokoneella

MAF:n avustuslentokoneen saapuminen on historiallinen hetki, sillä lopettamisuhan alla oleva Malmin lentoasema saa vielä kerran olla yhteyksien luojana. Ruotsista Malmille MAF:n avustuslentokoneella saapuu Suomeen myös arvovieras rauhannobelisti Dr. Denis Mukwege. Tohtori Denis Mukwege palkittiin Noblin rauhanpalkinnolla vuonna 2018 Kongon sodissa hyväksikäytettyjen ja raiskattujen naisten auttamiseksi tehdystä työstä. Tohtori Mukwege on henkilökuntansa kanssa hoitanut ja auttanut tuhansia potilaita Bukavuun vuonna 1999 perustetussa Panzin sairaalassa.

Tohtori Mukwege, joka saapuu Suomeen Fida Internationalin kutsumana, käyttää äärimäisissä ja turvattomissa oloissa tekemässään työssään myös MAF:n lentopalveluita,  MAF on toiminut Kongossa vuodesta 1961 auttaen avustusjärjestöjä, sairaaloita ja kirkkoja. Kun tiet ovat turvattomia tai ne ovat huonossa kunnossa, lento pienkoneella on usein ainut keino viedä apu eristyksissä oleville ihmisille. Pienkoneen ääni on näissä oloissa toivon ääni.

Lento elämään -kirja

Lento elämään -kirja kertoo lentäjä Janne Ropposen seikkailuista neljällä eri mantereella, elämästä ja lentämisestä. Romantiikan ystävät löytävät kirjasta myös pari rakkaustarinaa. Kirjan lukija pääsee ihmetellemään monia maailmalla vastaantulleita mielenkiintoisia juttuja. Kirjailija Paavo Rauskasen kirjoittamassa teoksessa on kaikkiaan 335 sivua ja yli 80 valokuvaa sekä liiteosa “Kartat ja lentotekniset liitteet”. Alla on kirjan takakannen teksti, josta saa vähän esimakua kirjasta.

Lentokone kiiti kolmensadan kilometrin tuntinopeudella kauniiden maisemien yllä kohti Entebbeä. Vajaan tunnin kuluttua oltaisiin perillä ja potilas voitaisiin siirtää sairaalaan. Yhtäkkiä…

JANNE ROPPONEN innostui lentämisestä nuorena kauppatieteiden opiskelijana. Suunnitelmat muuttuivat ja hän kouluttautui ammattilentäjäksi. Avustuslentäminen ja kaukaisten lähimmäisten auttaminen ovat antaneet tohtoriksi väitelleelle Jannelle enemmän sisältöä kuin ura tutkimustyön tai matkapuhelinjärjestelmien parissa. Työ MAFin lentäjänä on vienyt Jannen perheineen tropiikin kuumuuteen ja puuttomien arojen kylmyyteen. Kirjaa voi tilata kirjakaupoista tai MAF Suomen toimistolta (lahjat@maf.fi tai puh. 0504483275).

Move Again Friend – Liikutaan taas yhdessä

Move Again Friend on MAF Suomen uusi kutsukampanja, jolla kannustetaan suomalaisia liikkumaan aktiivisesti ja tempaisemaan yhdessä MAF:n avustuslentotoiminnan hyväksi. Ajatus on yksinkertainen. Samalla, kun liikut yhdessä kotona, koulussa ja työpaikalla, voit myös tutustua MAF:n kehittyvien maiden vaikeakulkuisilla ja turvattomilla alueilla asuvien ihmisten auttamiseksi tehtävään työhön. Kampanjan tarkoitus on tarjota vuosittain uusi mielenkiintoinen kannustin kutsua ja haastaa mukaan liikkumaan yhdessä. Samalla, kun liikut ja kohennat kuntoasi, voit myös saada MAF:n koneet liikkumaan kehittyvissä maissa. Lisätietoa www.maf.fi/move

Norwegian ja JetBlue sopivat yhteistyön aloittamisesta

image (2)

Norwegian ja yhdysvaltalainen lentoyhtiö JetBlue ovat tehneet sopimuksen yhteistyön aloittamisesta. Yhteistyön myötä molempien halpalentoyhtiöiden asiakkaat voivat varata helposti yhdellä varauksella jatkoyhteydellisiä lentoja molempien lentoyhtiöiden reittiverkostossa.

JetBluella on laaja reittiverkosto Yhdysvalloissa, Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa, kun taas Norwegianilla on lukuisia transatlanttisia reittejä ja laaja reittiverkosto Euroopassa. Yhteistyö mahdollistaa, että asiakkaat voivat varata jatkoyhteksiä sisältäviä lentomatkoja yhdellä varauksella molempien yhtiöiden reittiverkostossa. Tavoitteena on, että molempien yhtiöiden jatkoyhteydellisiä lentoja voi varata kummankin yhtiön verkkosivustoilta.

– Yhteistyö tulee tuomaan matkustajille aiempaakin enemmän valinnanmahdollisuuksia. JetBlue on suurin lentoyhtiö useissa Yhdysvaltojen tukikohdissamme, kuten New Yorkissa ja Fort Lauderdalessa, mikä tulee mahdollistamaan sekä meidän että JetBluen asiakkaille pääsyn laajaan reittiverkostoon molemmin puolin Atlanttia. JetBlue on ihanteellinen yhteistyökumppani meille, koska yhtiöllä on laaja läsnäolo Yhdysvalloissa, Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa, sanoo Norwegianin vt. konsernijohtaja ja talousjohtaja Geir Karlsen.

Kolmessa solmukohdassa, New Yorkin JFK:llä, Bostonissa ja Fort Lauderdalessa, Norwegianin matkustajat saavat pääsyn 60 Yhdysvaltojen sisäiseen reittiin samoin kuin 40 reittiin Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa. JetBluen asiakkaat voivat lentää Norwegianin yli 20 reitillä Eurooppaan.

– Yhteistyö antaa matkustajille saumattomat jatkoyhteydet JetBluen laajassa reittiverkostossa Yhdysvalloissa, Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa yhdessä Norwegianin mielenkiintoisten Euroopan kohteiden kanssa. Norwegian ja JetBlue jakavat vision siitä, että lisääntyvä kilpailu ja halvat hinnat ovat hyväksi asiakkaille, erityisesti transatlanttisilla reiteillä, joita hallitsevat huippukorkeat hinnat, verkostolentoyhtiöt ja allianssit, sanoo JetBluen konsernijohtaja Robin Hayes.

Matkustajat voivat varata jatkoyhteydellisiä lentolippuja Norwegianin ja JetBluen verkkosivustoilla vuoden 2020 ensimmäisellä vuosipuoliskolta lähtien. Matkustajat voivat myös lähtöselvittää matkatavaransa koko matkalle.

Lisätietoja JetBluesta:
JetBlue on yksi suurimmista halpalentoyhtiöistä Yhdysvalloissa. Yhtiö kuljettaa joka vuosi yli 42 miljoonaa matkustajaa yli sataan kohteeseen Yhdysvalloissa, Karibialla ja Latinalaisessa Amerikassa. Yhtiön palveluksessa on yli 22 000 työntekijää. Yhtiö on voittanut useita asiakastunnustuksia ja se tarjoaa ilmaisen Wi-Fin lennoillaan.

Finavian sisukas työ tuotti tulosta: Ryanair jatkaa lentämistä Tampereelta

RAexterior-8908-compressed-for-web

Tampere-Pirkkalan asema keskeisenä lentokenttänä on jatkossakin hyvä. Halpalentoyhtiö Ryanair on ilmoittanut jatkavansa keväällä lentoja Tampere-Pirkkalan ja Budapestin välillä.

– On upeaa, että Ryanairin lennot Tampereelta jatkuvat. Olemme yhteistyössä seutukunnan kanssa tehneet paljon töitä saadaksemme Ryanairin jatkamaan Tampereen ja Budapestin välisiä lentoja. Työstämme edelleen myös paljon kaivattuja lisäyhteyksiä heidän kanssaan. Suora, säännöllinen lentoyhteys Budapestiin on merkittävä asia sekä kaupunkilomista nauttiville että talouselämälle Pirkanmaan alueella, sanoo Finavian aluejohtaja ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman päällikkö Mari Nurminen.

– Ryanairin jatkaminen täällä on positiivinen viesti ja se kertoo siitä, että kysyntää riittää, Nurminen jatkaa.

Tampereen ja Unkarin Budapestin välisiä lentoja operoidaan kaksi kertaa viikossa. Lähtöajat Tampereelta ovat keskiviikkona kello 22.05 ja sunnuntaina kello 16.25. Paluulennot Budapestista saapuvat Tampere-Pirkkalan lentoasemalle keskiviikkoisin kello 21.40 ja sunnuntaisin kello 20.00.

Budapestin-lennot käynnistyvät 29. maaliskuuta 2020. Lentoja voi jo nyt varata Ryanairin verkkosivuilta.

Finavia jatkaa neuvotteluja Ryanairin ja muiden lentoyhtiöiden kanssa uusien reittien avaamiseksi. Tampere-Pirkkala on tärkeä lentokenttä Helsinki-Vantaan ja Turun lentoasemien ohella, ja sieltä on erinomaiset reittiliikenteen yhteydet paitsi Helsinkiin myös Tukholmaan ja Riikaan. Tampere-Pirkkalan lentoasema tarjoaa hyvin myös valinnan varaa valmismatkakohteisiin.

– Olemme panostaneet Tampere-Pirkkalan lentoaseman kehittämiseen lähivuosina yli 20 miljoonaa euroa. Viime vuonna valmistuneen lentoliikennealueen kehittämisen ja perusparannuksen ansiosta lentokenttämme on hyvässä iskussa, sillä myös terminaalien asiakastiloja ja palveluita parannettiin muutama vuosi sitten. Marraskuussa otamme käyttöön uudet lentomenetelmät, jotka hyödyntävät satelliittipohjaista navigointijärjestelmää. Sen ansiosta laskeutuminen on entistä sujuvampaa myös huonoissa sääolosuhteissa kuten sumussa ja lumisateessa, Nurminen kertoo.