Lufthansa vahvistaa yhteyksiään Lappiin: Tuplamäärä lentoja ensi talvena!

100922_DUS_AIR_9201

Lapin positiiviset reittiuutiset saavat jatkoa, kun Lufthansa kaksinkertaistaa lentovuorojensa määrän Münchenistä Kittilään.

Lufthansa aloitti viikoittaiset lennot Saksan Münchenistä Kittilään viime joulukuussa. Ensi talvikaudella Lufthansa operoi myös toisen viikoittaisen lentovuoron. Lennot alkavat joulukuulla 2016 ja jatkuvat maaliskuulle 2017 asti.

– Lentovuorojen lisäys kertoo siitä, että Lapin matkailutuotteet ovat toimineet ja sana on kiirinyt eteenpäin. Otamme ilolla uudet lentovuorot vastaan, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Lufthansan lisäksi uusista Kittilän-lennoista kertoi vastikään brittiläinen Monarch, joka aloittaa ensi talvena reitit Manchesterista ja Lontoosta. Reittiavauksista ilmoitti myös Germania, joka aloittaa lennot Düsseldorfista Kittilään ja Berliinistä Rovaniemelle.

Ensi talvikaudella Kittilään on yhteensä viisi suoraa reittiä: Helsinki, München, Lontoo, Manchester, Düsseldorf. Lisäksi pohjoisesta lähtevillä on laajat yhteydet maailmalle aina Aasiaa, Afrikkaa ja Amerikkaa myöten, kun lasketaan yhteen Helsingin, Saksan ja Englannin kenttien jatkolennot.

Reittilentojen lisäksi Lappiin operoidaan talvisesonkeina valtavasti charter-lentoja useista eri maista.

– Positiivisten reittiuutisten takana on kolme tärkeää seikkaa. Ensiksikin kaiken takana on sujuva yhteistyö alueen matkailutoimijoiden ja Visit Finlandin kanssa, joiden kanssa olemme markkinoineet Lappia maailmalla. Toisekseen meillä on pohjoisessa upea luonto ja sen ympärille rakennetut ainutlaatuiset matkailutuotteet. Kolmanneksi Finavian lentoasemilla lentoyhtiöiden operointikustannukset ovat edullisemmat kuin monissa muissa talvikohteissa, luettelee Sundelin.

– Nyt meidän on vain huolehdittava siitä, että turistit viihtyvät ja jakavat positiivisia matkakertomuksia eteenpäin. Matkailutuotteidemme on oltava priimakunnossa, jotta menestys voi jatkua. Kilpailu matkakohteiden välillä on todella kovaa, Sundelin toteaa.

Finavia on panostanut Lapin matkailuun voimakkaasti viime vuosina. Finavia investoi Lapin lentoasemiin yhteensä 35 miljoonaa euroa vuosina 2014–2016. Lisäksi Finavia on lisännyt merkittävästi panostuksia Lapin markkinointiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Norwegian kasvattaa kaukolentolaivastoaan kahdella uudella Dreamlinerilla

rmnradv3sqbdtcbagsh0

Norwegian on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan se vuokraa kaksi uutta Boeing 787-9 Dreamlineria. Tämä mahdollistaa aiempaa useampien kaukoreittien avaamisen. Molempien koneiden toimitus on vuonna 2018. Uuden sopimuksen myötä Norwegianin kaukolentolaivastossa tulee olemaan 40 Dreamlineria vuoteen 2020 mennessä.

Norwegian jatkaa kansainvälistä kasvuaan. Yhtiö on allekirjoittanut AerCapin kanssa vuokrasopimuksen kahdesta uudesta Boeing 787-9 Dreamlinerista. Molempien uusien Dreamlinereiden on määrä olla käytössä vuonna 2018.

– Jotta voimme tarjota asiakkaillemme uusia reittejä ja parantaa entisestään kaukolentotoimintamme kilpailukykyä, tarvitsemme lisää uusia, polttoainetehokkaita lentokoneita. Kaukolentotoimintamme on ratkaisevaa yhtiön globaalin kasvun ja uusien työpaikkojen luomisen varmistamiseksi. Dreamliner on fantastinen lentokone, jossa on korkea matkustusmukavuus, pitkä kantama, alhainen polttoaineen kulutus sekä aiempaa alhaisemmat päästöt, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

Noin kolmen viimeisen vuoden ajan Norwegianin mannertenvälisten lentojen käyttöaste on ollut keskimäärin yli 90 prosenttia. Korkea käyttöaste osoittaa, että kiinnostus edullisille lentolipuille Euroopan ja Yhdysvaltojen sekä Euroopan ja Aasian välillä on suuri.

Norwegianilla on tällä hetkellä laivastossaan kahdeksan 787-8 Dreamlineria ja yksi 787-9 Dreamliner. Norwegianin kaukolentolaivastossa tulee olemaan 40 Dreamlineria vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2015 International Council on Clean Transportation listasi Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla.

Finavia peruskorjaa Helsinki-Vantaan rullausteitä kesällä 2016

Finavia peruskorjaa tulevana kesänä lentoaseman rullausteitä ja etäjäänpoistoaluetta. Huhtikuussa 2016 käynnistyvien töiden arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2016. Korjaustöillä ei ole vaikutusta lentoaseman operatiiviseen toimintaan tai lentoliikenteen kapasiteettiin.

–        Peruskorjaukset valmistavat Helsinki-Vantaata kasvavaan lentoliikenteen määrään ja varmistavat lentoaseman sujuvan ja turvallisen lentoliikenteen. Finavian käynnissä olevan mittavan laajennushankkeen myötä valmistaudumme palvelemaan 20 miljoonaa matkustajaa vuonna 2020. Infrastruktuurin on oltava kilpailukykyisessä ja kustannustehokkaassa kunnossa nykyisille ja uusille lentoyhtiöasiakkaillemme, Finavian tekninen johtaja Henri Hansson sanoo.

Finavia tekee peruskorjauksia lentoaseman rullausteillä Z ja W sekä etäjäänpoistoalueella 6. Rullausteitä ja etäjäänpoistoaluetta jyrsitään ja ne päällystetään uudelleen. Lisäksi sähkö- ja valojärjestelmiä uusitaan ja viemäreitä korjataan.

–        Rullaustie W:n sekä etäjäänpoistoalue 6:n korjattavat osuudet ovat nyt ensimmäistä kertaa työn alla 14 vuotta valmistumisensa jälkeen. Rullaustietä Z on viimeksi korjattu kevyesti vuonna 2007. Peruskorjauksen tavoitteena on jatkaa rullausteiden käyttöikää jopa 15 vuodella, Helsinki-Vantaan lentoaseman apulaisjohtajaHeini Noronen-Juhola Finaviasta sanoo.

Samaan aikaan Finavia suorittaa kiitoteiden 04R-15 eli kiitoteiden 1 ja 2 välisellä risteysalueella kesällä 2015 toteutetun remontin viimeisteleviä töitä.

Rullausteiden ja etäjäänpoistoalueen peruskorjaukset toteutetaan vaiheittain. Huhtikuussa 2016 käynnistyvät työt kestävät noin puoli vuotta. Investoinnin arvo on lähes 17 miljoonaa euroa. Päällystysurakan toteuttaa Lemminkäinen Infra Oy.

Ei vaikutuksia lentoliikenteen kapasiteettiin

Korjaustöillä ei ole vaikutusta Helsinki-Vantaan operatiiviseen toimintaan tai lentoliikenteen kapasiteettiin. Kaikki lennot pystytään operoimaan normaaliin tapaan.

Myös vaikutukset kiitoteiden käyttöön ovat vähäisiä. Rullausteillä ja etäjäänpoistoalueella tehtävät työt eivät vaikuta kiitoteiden käyttöön lainkaan.

Kiitoteiden 04R-15 risteyskohdassa suoritettavat viimeistelevät työt suoritetaan touko-kesäkuun vaihteessa yöaikaan. Kaksi viikkoa kestävien töiden aikana lentoonlähtöihin ja laskeutumisiin on käytössä kiitotie 3. Työt eivät vaikuta lentoliikenteen sujuvuuteen, mutta lentokonemelua voi esiintyä yöaikaan normaalia enemmän Keravan suunnalla, erityisesti Keravan keskustan alueella.

Finnair lisää lentoja Lappiin ruskasesongin aikaan

Finnair lentää 1.‒25.9.2016 yhteensä 28 edestakaista lisälentoa Lappiin.

‒ Kysyntä Lapin lennoille ruskasesongin aikaan on ollut hyvää ja olemme iloisia voidessamme vastata tähän kysyntään lisälennoilla myös tänä vuonna. Lapin luonto on ruskasesongin aikaan upeimmillaan ja on hienoa, että yhä useammat suomalaiset ja ulkomaalaiset turistit pääsevät nauttimaan siitä, Finnairin Suomen-myynnistä vastaava Rolf Backman toteaa.

Finnair lentää syyskuussa Kittilään yhdeksän ja Ivaloon kahdeksantoista edestakaista lentoa jo aikaisemmin aikatauluun kuuluneiden lentojen lisäksi. Lennot lennetään pääosin Airbus A320 -konetyypillä. Tarkemmat tiedot lentojen päivistä ja lähtöajoista löytyvät Finnairin internet-sivuilta www.finnair.fi

Helsinki-Vantaa nousi lentoasemien kärkeen: Pohjois-Euroopan paras kenttä

medium_Skytrax_2016

Matkustajat ovat valinneet Finavian operoiman Helsinki-Vantaan lentoaseman parhaaksi pohjoiseurooppalaiseksi kentäksi. Tunnustus perustuu Skytraxin kansainväliseen lentokenttätutkimukseen, johon osallistui yli 13 miljoonaa lentomatkustajaa.

– Helsinki-Vantaa on jo lähes 20 vuoden ajan kuulunut lentokenttien parhaimmistoon. Skytraxin palkinto on osoitus siitä, että lentoaseman toiminta ja palvelut ovat korkealla tasolla, iloitsee lentoasemanjohtaja Ville Haapasaari Finaviasta.

Finavian tavoitteena on, että Helsinki-Vantaan asema Euroopan suosituimpien vaihtokenttien joukossa vahvistuu edelleen, kun lentoasema valmistautuu palvelemaan 20 miljoonaa matkustajaa vuoteen 2020 mennessä. Käynnissä oleva 900 miljoonan euron kehitysohjelma tähtää Helsinki-Vantaan vahvuuksien säilyttämiseen. Lyhyet vaihtoajat, ystävällinen henkilökunta ja maailmanluokan palvelut säilyvät myös matkustajamäärien kasvaessa.

Haapasaari kiittää lämpimästi koko lentoaseman henkilöstöä. Hänen mukaansa palkinto perustuu kentällä eri yrityksissä työskentelevien noin 15 000 työntekijän tekemään hyvään työhön. He huolehtivat vuorokauden ympäri siitä, että asiakkaat saavat ystävällistä palvelua, kentän toiminta on sujuvaa ja palvelut pelaavat kaikissa tilanteissa.

Yli kolmannes haluaa elämyksiä ja itsensä hemmottelua

Kansainvälisten lentokenttävertailujen lisäksi monipuoliset asiakastutkimukset ovat merkittävä osa Finavian lentoasemien kehittämistyötä. Viime vuonna Helsinki-Vantaalla tehtiin jopa kahdeksaa erilaista tutkimusta.

Tietoa kerättiin muun muassa kyselytutkimuksilla terminaalissa, syvähaastatteluilla, mystery shoppingilla ja reaaliaikaisesti toimivilla tiedonkeruulaitteilla. Tietoa hankitaan esimerkiksi matkakohteista ja siitä millaisia matkustajat ovat. Lisäksi tutkitaan matkustuksen kehittymistä, matkustajien käyttäytymistä, tyytyväisyyttä ja tarpeita lentoasemalla.

– Tutkimusten perusteella matkustajat jakaantuvat neljään ryhmään: elämyksistä ja itsensä hemmottelusta kiinnostuneisiin asiakkaisiin (34 %), nopeaa ja tehokasta palvelua arvostaviin matkustajiin (26 %), rutiinimatkustajiin (22 %) sekä tuttuutta ja selkeyttä arvostaviin turvallisuushakuisiin matkustajiin (18 %), sanoo Haapasaari.

Eri matkustajatutkimusten tulosten perusteella kohderyhmien tarpeet otetaan huomioon palveluita kehitettäessä.

– Tänä vuonna kartoitamme usein matkustavien eli niin sanottujen frequent flyerien toiveita ja tarpeita. Frequent flyereita Helsinki-Vantaan matkustajista on 33 prosenttia, Haapasaari toteaa.

Finavia tutkii myös matkustajien kaupallista käyttäytymistä. Näin on saatu selville, että käyttäytymisessä on isoja eroja kansallisuuksittain. Tyypillisesti suurimpia ostoksia Helsinki-Vantaalla tekevät kiinalaiset ja venäläiset matkustajat.

Taustatietoa Skytraxin tutkimuksesta

Skytraxin tutkimuksessa matkustajat äänestävät mielestään parasta lentokenttää. He arvioivat lentoasemien palveluiden toimivuutta ja laatua lähes 40:n eri mittarin perusteella aina lähtöselvityksestä lähtöportille asti. Arvioitavia osa-alueita ovat esimerkiksi turvatarkastus, jatkolennot, passintarkastus ja ostokset.

Skytrax on riippumaton ja voittoa tuottamaton organisaatio, joka on vuodesta 1999 alkaen tehnyt kansainvälisten lentokenttien vertailututkimusta (World Airport Survey). Organisaatio ei saa toimintaansa ulkopuolista rahoitusta tai mitään maksuja lentokentiltä tai muilta tahoilta. Palkinto perustuu matkustajien antamiin arvioihin.

Kesäkuun 2015 ja helmikuun 2016 välillä kyselyyn vastasi 13,25 miljoonaa henkilöä, jotka edustivat 106 eri kansallisuutta. Tutkimuksessa oli mukana 550 lentoasemaa eri puolilta maailmaa .

Maailman parhaaksi kentäksi valittiin Singapore Changi ja Euroopan parhaaksi Münchenin lentoasema. Helsinki-Vantaa on Pohjois-Euroopan paras lentoasema.

Helsinki-Vantaan palkinnot

Skytraxin World Airport Awards -verkkosivut

Rajavartiolaitoksen lentomelutiedote 16.3-17.3.

41ec955aacbd40a5bdffe5b6219436539bb9aedb

Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue harjoittelee uusilla H215 (AS332L1e) Meripelastushelikoptereilla Pääkaupunkiseudun merialueella maalis-toukokuun välisenä aikana. Harjoitusten tavoitteena on saada uusi helikopteri päivystyskäyttöön kesäkuun alussa. Harjoitukset pyritään järjestämään siten, että niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa. Koska kyseessä on kuitenkin helikopteri, jolla tullaan tekemään vaativia meripelastustehtäviä kaikissa olosuhteissa, joudumme harjoittelemaan sillä sekä valoisalla että pimeällä.

Vartiolentolaivue pahoittelee aiheuttamaamme haittaa.

Viikon 11 lentomeluajat ovat:

16.3. klo 13.00-01.00

17.3. klo 16.00-01.00

Muutoksista lentomelua aiheuttavista ajoista tiedotetaan Vartiolentolaivueen Twitter-tilillä @rajaHeko sekä Rajavartiolaitoksen Facebook-sivuilla www.facebook.com/rajavartiolaitos.

Helsinki-Malmin lentoasema on yksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta 2016

22820150904_64996a35d0_z

Photo: Tuomas Kuosmanen

Haag / Luxemburg 16.3.2016 – Ererouykin arkeologinen kohde ja Ani Pemzan kylä Armeniassa, Tallinnan Patarein merilinnoitus Virossa, Helsinki-Malmin lentoasema Suomessa, Colbertin kääntösilta Dieppessä Ranskassa, Kampos Khioksella Kreikassa, Pyhän Antonius Padovalaisen luostari Extremadurassa Espanjassa sekä Hasankeyfin muinaiskaupunki ympäristöineen Turkissa on nimetty Euroopan seitsemäksi uhanalaisimmaksi kultturiperintökohteeksi 2016. Euroopan johtava kulttuuriperintöorganisaatio Europa Nostra ja Euroopan investointipankin instituutti (EIBI) tiedottivat valinnasta tänään Venetsiassa Ateneo Venetossa.

Nämä Euroopan kulttuuriperinnön helmet ovat vakavassa vaarassa, jotkut resurssien tai asiantuntemuksen puutteessa, toiset laiminlyönnin tai piittaamattoman suunnittelun vuoksi. Siksi tarvitaan nopeita toimia. Kohteisiin järjestetään asiantuntijavierailuja, ja niille esitetään toteuttamiskelpoiset toimenpidesuunnitelmat vuoden loppuun mennessä. Seitsemän uhanalaisinta -ohjelmaa tukee Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma osana Europa Nostran Mainstreaming Heritage -verkostoitumisprojektia.

Europa Nostra ja Euroopan investointipankin instituutti seurasivat kansainvälisen asiantuntijapaneelin vahvaa suositusta ja päättivät ensimmäistä kertaa Seitsemän uhanalaisinta -ohjelman perustamisen jälkeen (2013) valita seitsemän kohteen lisäksi mukaan kulttuuriaarteen, joka on niin tärkeä Euroopalle ja maailmalle, että vaatii oman kategoriansa: Venetsian laguuni Italiassa.

Maestro Plácido Domingo, Europa Nostran puheenjohtaja: “Tämä lista nostaa esiin harvinaislaatuisia Euroopan kulttuurin- ja luonnonperinnön kohteita, jotka ovat vaarassa kadota ikiajoiksi. Paikalliset yhteisöt ovat lujasti mukana yrittämässä pelastaa tätä yhteisen tarinamme todistusaineistoa, mutta tarvitsevat laajaa tukea. Vetoan Europa Nostran puolesta kansallisiin ja eurooppalaisiin asianosaisiin, sekä julkisiin että yksityisiin, jotta he yhdistäisivät voimansa kanssamme näiden kohteiden tulevaisuuden varmistamiseksi. Yhteisen perintömme pelastaminen tuo lukemattomia sosiaalisia ja taloudellisia etuja, ei vain kyseisille seuduille ja valtioille, vaan Euroopalle kokonaisuudessaan. EU:n instituutiot ovat kasvavassa määrin tiedostaneet tämän, mikä käy selkeästi ilmi tuoreesta raportista ‘Cultural Heritage Counts for Europe’”.

Euroopan koulutuksesta, kulttuurista, nuorisoasioista ja urheilusta vastaava komissaari Tibor Navracsics otti kantaa Seitsemän uhanalaisinta 2016 -julkistukseen: “Kulttuuriperintömme on kiinteä osa sitä, keitä olemme ihmisinä. Emme saa pitää sitä itsestäänselvyytenä. Meidän on päinvastoin vaalittava ja suojeltava sitä pitääksemme sen elävänä. Tästä syystä EU työskentelee alueiden ja kaupunkien kanssa auttaakseen niitä säilyttämään kulttuuriperintökohteensa. Päämäärämme on mahdollistaa paikallisille yhteisöille kulttuuriperintönsä löytäminen ja kokeminen ja antaa niille sananvaltaa sen kehittämisessä ja hoitamisessa. Tämä on erinomainen tapa saattaa ihmisiä yhteen, rakentaa avoimia ja suvaitsevaisia yhteisöjä – tänä päivänä se on tärkeämpää kuin koskaan.”

“Hyvin hoidetut kulttuuriperintö- ja luonnonperintöprojektit voivat tuoda tärkeän taloudellisen ja sosiaalisen lisän seudulliseen kehitykseen ja urbaaniin uudistumiseen kaikkialla Euroopassa. Tästä syystä Euroopan investointipankin instituutti ja Euroopan komissio ottavat aktiivisesti osaa Seitsemän uhanalaisinta -ohjelmaan”, totesi Francisco de Paula Coelho, Euroopan investointipankin instituutin dekaani.

Europa Nostra ja Euroopan investointipankin instituutti vierailevat yhdessä hakijoiden ja muiden yhteistyökumppanien kanssa seitsemässä valitussa kohteessa ja tapaavat keskeisiä asianosaisia tulevina kuukausina. Kulttuuriperinnön ja rahoitusalan asiantuntijat tarjoavat teknisiä neuvoja, selvittävät mahdollisia rahoituslähteitä ja mobilisoivat laajamittaista tukea. Asiantuntijalähetystöjen tulokset ja suositukset julkaistaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Seitsemän uhanalaisinta kulttuuriperintökohdetta valitsi Europa Nostran hallitus 14 kohteen listalta, jonka historian, arkeologian, arkkitehtuurin, projektianalyysin ja rahoitusalan asiantuntijoista koostuva paneeli valikoi syksyllä. Hakemuksia lähettivät kaikkialta Euroopasta kansalaisyhdistykset tai julkisyhteisöt, jotka kuuluvat Europa Nostran laajaan jäsen- ja tukiyhteisöjen verkostoon.

Europa Nostra käynnisti Seitsemän uhanalaisinta -ohjelman tammikuussa 2013 perustajakumppaninaan Euroopan investointipankin instituutti ja liitännäiskumppaninaan Euroopan neuvoston kehityspankki. Sen innoittajana oli US National Trust for Historic Preservation -järjestön menestyksekäs samantyyppinen projekti. Seitsemän uhanalaisinta ei ole rahoitusohjelma. Sen päämääränä on olla katalyyttinä toiminnalle ja edistää esimerkin voimaa.

Ensimmäinen Seitsemän uhanalaisinta -luettelo julkistettiin kesäkuussa 2013 Ateenassa ja toinen toukokuussa 2014 Wienissä Europa Nostran näissä kaupungeissa järjestämissä European Heritage Congress -kulttuuriperintötapahtumissa.


Icelandair avaa uuden ympärivuotisen Chicago-reitin huomenna 16. maaliskuuta. Reitti lennetään neljästi viikossa.

kgsojx3xcw1aprl3aevq

Yhtiö palaa nyt uudelleen Chicagoon, jonne se lensi 15 vuoden ajan 1973-1988. Icelandair on Pohjois-Amerikan lentojen pioneeri ja yhtiö perustettiin jo 1937. Kohteita Atlantin toisella puolella on 16 kun myös Montreal reitti avataan toukukuussa.

Yhtiö tarjoaa nopeimmat yhden pysähdyksen yhteydet kaikkiin kohteisiin, ja matkustajat voivat halutessaan tehdä nopean koneen-vaihdon tai samalla lentohinnalla 1-7 vuorokauden StopOver pysähdyksen Islannissa.

Chicago O’Hare International on yksi USAn tärkeimmissä ja liikennöidyimmistä lentoasemista ja tarjoaa loistavat yhteydet alueelle ja useita jatkoyhteyksiä.

Icelandair verkostossa on 2016 yhteensä 43 kohdetta, joista 16 Pohjois-Amerikassa. Uutuus Chicago sekä Boston, Washington D.C., New York (JFK ja Newark), Orlando, Minneapolis/St. Paul, Denver, Seattle, Anchorage ja Portland. Kanadassa Toronto, Halifax, Vancouver Edmonton ja Montreal.

Lappi lumoaa lentoyhtiöitä: Monarch aloittaa suorat reitit Lontoosta ja Manchesterista

8e52ba0896eceba9_800x800ar

Lapin vetovoima on omaa luokkaansa. Ensi talvena suorat reittilennot Lapin lumille aloittaa brittiläinen lentoyhtiö Monarch, joka lentää Manchesterista ja Lontoosta Kittilään.

– Voimme tyytyväisinä todeta, että Lappi on onnistunut houkuttelemaan ensi talvelle merkittäviä uusia reittiavauksia. Toivotamme Monarchin lämpimästi tervetulleeksi Lapin lumisiin maisemiin ensi talvena, sanoo johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

– Olemme todella innoissamme Lapin-ohjelmistostamme ensi talvikaudelle. Kaikki tarjoamamme lomavaihtoehdot takaavat matkustajille unohtumattoman, ainutlaatuisen kokemuksen. Joulupukin luona vieraileminen, husky-ajelu, moottorikelkkailu, porosafarit, revontulet ja Snow Village – jokaiselle löytyy jotain Lapin-matkalla, sanoo Monarchin tuotevalikoimasta vastaava Gemma Day .

Jo aiemmin uusista reiteistä kertoi saksalainen lentoyhtiö Germania, joka aloittaa ensi talvena lennot Berliinistä Rovaniemelle ja Düsseldorfista Kittilään. Kuluvana talvena Kittilän-lennot aloitti saksalainen Lufthansa.

– Lentoyhtiö Monarchin saapuminen parantaa entisestään Lapin saavutettavuutta. Uusien reittiavauksien saaminen Lappiin on tarkoittanut monen toimijan sujuvaa yhteistyötä. Viimeisimmän tulokkaan houkuttelemisessa panoksensa antoivat Finavian lisäksi Visit Finland ja Kittilän alueen matkailutoimijat , Sundelin sanoo.

– Lapin matkailulla on nyt etsikkoaika. Lapin matkailulle voi odottaa hyvää kasvua ensi talvena parantuneen saavutettavuuden ansiosta. On erittäin tärkeää, että eri toimijat pystyvät yhdessä luomaan Suomeen saapuville matkailijoille sellaisen palvelukokemuksen, että tänne halutaan tulla uudestaankin ja että Lappia ollaan valmiita suosittelemaan omassa lähtömaassa. Kilpailu matkakohteiden välillä on kovaa, joten meidän tulee huolehtia palveluidemme laadusta ja hintakilpailukyvystä, jotta menestys voi jatkua, Sundelin toteaa.

Lontoo–Kittilä-lentoja lennetään joulukuusta helmikuuhun ja Manchesterista Kittilään puolestaan joulukuun ajan. Molempia reittejä lennetään kaksi kertaa viikossa. Liput tulivat myyntiin torstaina 10. maaliskuuta.

Lappi Finavian fokuksessa

Finavia on panostanut Lapin matkailuun voimakkaasti viime vuosina. Finavia investoi Lapin lentoasemiin yhteensä 35 miljoonaa euroa vuosina 2014–2016. Lisäksi Finavia on lisännyt merkittävästi panostuksia Lapin markkinointiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Vuoden 2015 matkustajamäärät nousivat Lapin lentoasemilla yli miljoonan. Kaikkien aikojen matkustajaennätykset tehtiin Rovaniemellä ja Ivalossa. Suorien kansainvälisten reittilentojen lisäksi Lapin lentoasemille suuntasi entistä suurempi joukko vaihtomatkustajia Helsinki-Vantaan kautta: Aasian-reiteiltä Lapin-koneisiin vaihtaneiden matkustajien määrä kasvoi yli yhdeksän prosenttia.

Lentoyhtiöiden kiinnostus Suomen Lappia kohtaan on tuntuvasti kasvanut viime aikoina. Lapin valttina on muun muassa se, että lomakohteet sijaitsevat monista muista maailman talvikohteista poiketen lentoasemien lähellä. Missä muualla lentoasemalta voi halutessaan hurauttaa moottorikelkalla majoitukseen?

Lisäksi Finavian lentoasemien kilpailukykyinen hinnoittelu tekee yhdessä vetovoimaisten matkailutuotteiden kanssa Lapista houkuttelevan kohteen lentoyhtiöille. Esimerkiksi Alpeilla sijaitsevaan keskimääräiseen lentoasemaan verrattuna lentoasemapalveluiden kustannukset lentoyhtiölle ovat Lapissa alle puolet.

Uusi lentoyhtiö Helsinki-Vantaalle: Qatar Airways avaa reitin Dohaan

qatar-airways to japan

Helsinki-Vantaan lentoaseman rooli Pohjois-Euroopan johtavana vaihtokenttänä vahvistuu, kun Qatar Airways aloittaa lennot Dohaan.

– Olemme iloisia, että Qatar Airways tulee Helsinki-Vantaalle. Kyseessä on hyvä lentoyhtiö, jolla laadukkaat palvelut ja laajat yhteydet ympäri maailmaa. Odotamme reittiavausta innolla, koska se laajentaa Helsinki-Vantaan kattavaa lentotarjontaa entisestään ja tarjoaa Suomesta monipuolisemmat lentoyhteydet paitsi Lähi-itään myös Intiaan, Afrikkaan ja Australiaan. Uuden reittiavauksen ansiosta myös Helsinki-Vantaan asema vaihtoliikenteen keskuksena vahvistuu, toteaa johtaja Joni Sundelin Finaviasta.

Uuden reitin alkamisajankohta tarkentuu myöhemmin.

Lukuisia palkintoja vuosien varrella kahminut Qatar Airways lentää Dohan lentoasemalta Qatarista yli 150 kohteeseen kuudelle eri mantereelle. Viime vuonna Oneworld-allianssiin kuuluva lentoyhtiö palkittiin vuoden lentoyhtiönä (Skytrax Awards).

– Samalla Qatar Airwaysin saapuminen Suomeen tarkoittaa, että kotimaamme matkailutoimijoille avautuu uusia mahdollisuuksia tuoda Suomea esiin matkakohteena. Puhdas luonto, eksoottiset vuodenajat ja suomalainen design houkuttelevat varmasti väkeä meille pohjoiseen Lähi-idästä ja kauempaakin, Sundelin sanoo.

– Matkailumarkkinoinnin onnistumisista on saatu hyviä tuloksia muun muassa Lapista, jossa lentomatkustajien määrä nousi viime vuonna yli miljoonan. Uskomme, että tämä hyvä draivi jatkuu ja Dohan-lennoilta saadaan jatkomatkustajia eri alueille, Sundelin sanoo.

Finavian Helsinki-Vantaan lentoasema teki vuonna 2015 kaikkien aikojen matkustajaennätyksen: 16,4 miljoonaa matkustajaa. Ennätystehtailu jatkuu tänä vuonna, jolloin Aasian-reittien määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin: Helsinki-Vantaalta pääsee kesällä yhteensä 17 Aasian-kohteeseen. Japanin-reittien määrässä mitattuna Helsinki-Vantaa on Euroopan suurin.