Eija Hakakari Finnairin henkilöstöjohtajaksi

_2014-07-02_12-47-19

Finnairin uudeksi henkilöstöjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kasvatustieteiden maisteri Eija Hakakari, 53. Hän aloittaa uudessa tehtävässään vuoden 2014 loppuun mennessä. Hakakari seuraa tehtävässään Finnairin nykyistä HR-johtajaa Manne Tiensuuta, joka jättää Finnairin 31.8.2014.

Eija Hakakari on tällä hetkellä Stora Enson Printing and Living -divisioonan henkilöstöjohtaja. Hän on aikaisemmin toiminut Rautaruukin henkilöstöjohtajana sekä henkilöstöhallinnon johtotehtävissä Kiinassa ja Suomessa.

– Finnair on nopeasti muuttuvana kuluttajapalveluyrityksenä erittäin mielenkiintoinen. Yhtiön uusiutuminen ja kulttuurin jatkuva kehittäminen ovat haasteita, jotka innostavat, sanoo Eija Hakakari. – Tunnen finnairilaisten ammattitaidon ja on hienoa päästä tekemään heidän kanssaan yhdessä työtä yhtiössä, joka on meille kaikille  niin keskeinen yhteyksien rakentaja.

– Toivotamme Eija Hakakarin lämpimästi tervetulleeksi Finnair-tiimiin. On tärkeää, että jatkamme kulttuurimme uudistamista ja uuden Finnairin rakentamista vaikeinakin muutosaikoina. Tässä HR-tiimillämme on keskeinen rooli, korostaa Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo. – Uskon, että Eijan HR-osaamisen lisäksi myös hänen Kiinan-kokemuksensa tuo tiimiimme hyvän lisän. Kansainvälinen kokemus ja vankka HR-tausta ovat tarpeen Finnair-hengen ja yhtiön kasvun edelleen rakentamisessa.

VAISALA TUKEE PURJELENNON MM-KILPAILUJA SUOMESSA

404148_355785957798835_411696822_n

Vaisala tukee purjelennon maailmanmestaruuskilpailuja, jotka ovat parhaillaan käynnissä Räyskälässä ja päättyvät 5.7. Kilpailuun osallistuu 112 lentäjää 25 eri maasta. Kilpailuluokkien määrä purjelennossa on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana. Vuonna 1976 Räyskälässä järjestetyissä MM-kilpailuissa luokkia oli vain kaksi. Tänä vuonna luokkia on yhteensä kuusi. Näistä kolmen luokan mestaruudet ratkotaan Räyskälässä ja loput Puolan Leznossa myöhemmin tänä kesänä.

Räyskälän MM-kilpailuissa lennetään vakio-, kerho- ja kaksipaikkaisten koneiden luokissa. Vakioluokassa koneiden siipien kärkiväli on rajoitettu 15 metriin. Kaksipaikkaisten luokassa se voi ulottua jopa 20 metriin asti. Jokainen maa saa lähettää kerho- ja vakioluokkaan kaksi konetta ja kaksipaikkaisiin yhden koneen.

Sään ymmärtäminen on tärkeää

Purjelennon MM-kilpailut kestävät kahden viikon ajan. Sään salliessa tehtäviä annetaan päivittäin. Lentosäätä ennustettaessa säähavaintojen hyödyntäminen on keskeisessä asemassa. Tärkeimmät säähavaintolähteet ovat radioluotaukset, pintasäähavainnot sekä tutka- ja satelliittihavainnot. Radioluotaukset antavat tietoa ilman lämpötilasta, kosteudesta ja tuulesta eri korkeuksilta. Vaisalan radioluotain on yksi maailman tarkimmista. MM-kilpailujen tehtävien suunnittelua varten Jokioisten observatoriolla tehdään päivittäin ylimääräinen Vaisalan radioluotaus yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa. Räyskälän lentokentällä on myös Vaisalan lentokenttäkäyttöön suunniteltu automaattinen säähavaintoasema. Sadealueiden kehittymisen ja reittien seurannassa tärkein havaintoväline on säätutka. Säätutkahavainnot saadaan Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkosta, jossa uusimmat säätutkat ovat Vaisalan toimittamia.

Lentämisessä turvallisuus on etusijalla

Purjelennossa turvallisuus on etusijalla kuten ilmailussa yleensäkin. Luotettavat säähavainnot ja -ennusteet ovat hyvin tärkeä lentoturvallisuuteen vaikuttava osatekijä. Turvallisuudesta huolehditaan myös riittävällä lentokoulutuksella, luotettavilla laitteilla ja kalustolla, säännöllisillä lentokoneiden huolloilla sekä ilmailuviranomaisen sääntöjen noudattamisella. Turvallinen lentäminen edellyttää lentäjältä hyvää tilannetajua, ennakointia ja oikeaa asennetta. Kilpapurjelentämisessä on huomattavaa hyötyä päivittäisen säätilan kehityksen ymmärtämisestä.

Lisätietoja on luettavissa www.wgc2014.fi

Voit myös seurata päivityksiä:

www.facebook.com/WGC2014 ja www.twitter.com/WGC2014.

Turun lentoasema on suljettu 30.6.­–27.7.

lentokenttä

Turun lentokenttä on suljettuna neljä viikkoa kesä-heinäkuussa. (Kuva: Arto Takala/Turun kaupunki)

Turun lentoasemalla tehdään kesällä liikennealueiden peruskorjaustöitä. Liikennealueilla tehtävien töiden takia lentoasema on suljettu heinäkuussa neljä viikkoa eikä lentoliikennettä ole ajalla 30.6.–27.7.2014.

Lentoaseman liikennealueella peruskorjataan päällystettyjä alueita kiito- ja rullaustiellä sekä asematasolla. Asematasolle rakennetaan lisäksi neljä uutta lentokoneen pysäköintipaikkaa. Turun lentoasemalta lähtevät lennot on reititetty uudelleen ja lentoyhtiöt ovat tiedottaneet matkustajia

Turun lentoaseman uudistustyöt käynnistettiin viime helmikuussa. Töiden myötä uusitaan rakenteita ja järjestelmiä, ja samalla parannetaan myös lentoaseman viihtyvyyttä ja energiatehokkuutta. Uudistustöiden lähtökohtana on kiinnittää erityistä huomiota matkustajapalveluiden prosesseihin.

Aiheeseen liittyen:

Eversti Jukka Ahlberg Lapin lennoston komentajaksi

ahlberg_nettiin

Eversti Jukka Ahlberg

Lentosotakoulun johtaja, eversti Jukka Ahlberg on määrätty lennoston komentajaksi Lapin lennostoon 1. heinäkuuta alkaen. Lapin lennoston nykyinen komentaja, eversti Harri Leppälaakso siirtyy reserviin.

Eversti Ahlberg palvelee tällä hetkellä Lentosotakoulun johtajana. Hän on palvellut aikaisemmin muun muassa osastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa, laivueen komentajana Lapin lennostossa, oppilasupseerina Maanpuolustuskorkeakoulussa sekä lentoupseerina Karjalan lennostossa..

Eversti Ahlberg on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon Maanpuolustuskorkeakoulussa vuonna 1997 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2009. Hän on lentänyt yhteensä 3500 tuntia muun muassa F-18 Hornet-, MiG-21bis- ja Hawk -koneilla.

Lounais-Suomen poliisilaitos: Poliisi jatkaa Jämin riippuliidin onnettomuuden tutkimuksia

Tähän mennessä poliisin tutkimuksissa on selvinnyt, että riippuliitimen lentoonlähtö oli aloitettu kääntöpyörähinausmenetelmällä, jossa käytetään n. kilometrin mittaista narua, jonka toinen pää kiinnitetään hinauskytkimen avulla lentäjän rintaan ja toinen pää hinausradan toisessa päässä odottavaan mönkijään.
Lähtö oli sujunut alkuun normaalisti, mutta liitimen saavutettua noin 50 metrin korkeuden, oli sen oikea siipi noussut ja liidin lähtenyt kääntymään poikittain aiheuttaen niin sanonut lockout-tilan. Lockout tilassa liidin ajautuu poispäin hinauslinjalta jatkuvasti kasvassa käännöksessä, jota pilotin painonsiirto ei pysty korjaamaan, ellei hinausvoimaa saada riittävän ajoissa pienennettyä riittävästi.
Varotoimenpiteenä hinausajoneuvon kuljettaja oli irrottanut hinausnarun. Riippuliidin oli syöksynyt kuitenkin suoraan maahan kulkusuunnastaan katsottuna kiitotien vasemmalle puolelle.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa yhteistyössä Onnettomuustutkintakeskuksen kanssa. Onnettomuustutkintakeskuksen asiantutkija pyrki selvittämään, että oliko Aeros Combat -merkkisessä liitimessä sellaista teknistä vikaa, mikä olisi voinut aiheuttaa onnettomuuden.

Oikeuslääketieteellisessä ruumiinavauksessa pyritään selvittämään, että onko onnettomuuden kulkuun voinut liittyä esim. sairauskohtaus. Samalla selvitetään kuolinsyy.

Ilmatieteenlaitokselta tullaan tilaamaan tarkemmat analyysit turma-ajankohdan tuuliolosuhteista. Tämän hetkisten tietojen mukaan olosuhteet olivat olleet hyvät, mutta alueella oli ollut ajoittaisia tuulenpuuskia.

Poliisi tiedottaa onnettomuudesta seuraavan kerran tutkinnan valmistuttua tai kun asiassa ilmenee jotain tärkeää tiedotettavaa.

Yle: Kymmeniä ihmisiä lennätetty laittomilla lennoilla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvaaja: Kerttu Vali

Helsingin Malmin lentokentältä on lennätetty kymmeniä ihmisiä pienlentokoneella, jolta puuttuu ilmailulupa Suomessa. Asiasta kertoi lauantaina Yle. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi asetti koneen lentokieltoon perjantaina.

Koneella on lupa lentää Liettuassa, missä se on rekisterissä, sanoo ilmailujohtaja Pekka Henttu Trafista Ylelle.

– Toiminta on ilmeisesti naamioitu kerho- tai yhdistystoiminnaksi ja ihmiset pääsevät lennoille liittymällä AN-2 Lennuklubi Helsinki -yhdistykseen. Käytännössä tämä vaikuttaa naamioidulta liiketoiminnalta, Henttu sanoo.

Suomessa tehtyihin lentoihin liittyy monia lupa- ja turvallisuuspuutteita. Koneella on esimerkiksi lennetty liian matalalla ja säässä, jolloin ei saisi lentää, Yle kertoo.

YLE: Pienkoneella on lennätetty kymmeniä ihmisiä laittomilla lennoilla Malmin lentokentältä – toiminta jatkunut lähes vuoden