Yhtenäisemmät säännöt ilmailun turvallisuuteen Euroopassa

pexels-photo-1436697

Ilmailulainsäädäntöä uudistetaan. Muutosten taustalla on Euroopan unionin lentoturvallisuusasetus, niin kutsuttu EASA-asetus. Samalla arvioidaan myös kansallisia ilmailulainsäännön muutostarpeita. Näitä ovat muun muassa ilmailulta rajoitettuja alueita koskevat muutokset.

Ilmailulainsäädäntöä uudistetaan. Muutosten taustalla on Euroopan unionin lentoturvallisuusasetus, niin kutsuttu EASA-asetus. Samalla arvioidaan myös kansallisia ilmailulainsäännön muutostarpeita. Näitä ovat muun muassa ilmailulta rajoitettuja alueita koskevat muutokset.

Jatkossa sääntely perustuu aiempaa useammin EU:n lentoturvallisuusasetukseen. Se yhtenäistää turvallisuusvaatimuksia muun muassa miehittämättömässä ilmailussa ja lentoasemien maahuolintapalveluissa.

Asetus on tullut voimaan 11.9.2018. Se on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Asetus jättää kuitenkin jäsenvaltioille liikkumavaraa esimerkiksi kevyttä ilmailua koskevissa kysymyksissä.

Lentoturvallisuuden määräykset perustuvat pääosin kansainvälisiin sopimuksiin ja suoraan sovellettavaan EU-sääntelyyn. Kansainvälisistä sopimuksista tärkein on YK:n alaisen Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n yleissopimus.

Lentoturvallisuuteen liittyviä yksityiskohtia on säädelty kansallisesti ilmailulailla, liikenteen palveluista annetulla lailla ja Liikenne- ja viestintäviraston määräyksillä. Jatkossa sääntely perustuu yhä enemmän EU:n lentoturvallisuusasetukseen.

Kansallisessa lainsäädännössä säädetään lähinnä harrasteilmailuun ja valtionilmailuun liittyvistä asioista. Valtionilmailulla tarkoitetaan esimerkiksi poliisin ja Rajavartiolaitoksen lentotoimintaa.

Mitä seuraavaksi?Uudistustyön ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan nykytilannetta lainsäädännön ja käytännön tasoilla.

Arviomuistioluonnos on lähetetty lausuntokierrokselle. Lausuntojen antaminen on mahdollista 17.5.2019 saakka osoitteessa lausuntopalvelu.fi.

Tavoitteena on, että lakiluonnos lähetetään lausuntokierrokselle kesällä 2019.

Lausuntopalvelu.fi: Lausuntopyyntö liikenne -ja viestintäministeriön arviomuistiosta EASA-asetuksen voimaantuloon liittyvistä ja eräistä muista kansallisista ilmailulainsäädännön muutostarpeista (vastausaika päättyy: 17.5.2019)
Valtioneuvoston hanketietopalvelu: EASA-asetuksen edellyttämät kansalliset lainsäädäntömuutokset (LVM076:00/2018)
EUR-Lex: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1139
European Union Aviation Safety Agency (EASA)
Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö, ICAO