flydubain ensimmäinen lento laskeutuu Helsinkiin

Flydubai Boeing 737 MAX 8

Dubailainen flydubai on ensimmäinen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kansallinen lentoyhtiö, joka tarjoaa suoria lentoja Dubain ja Helsingin välillä ympäri vuoden. Uusi reitti lennetään yhteislentona Emiratesin kanssa. Kahden lentoyhtiön yhdistetyn kohdeverkoston kautta matkustajilla on pääsy yli 200 kohteeseen ympäri maailman.

Helsinki 24. lokakuuta 2018 flydubai on ensimmäinen Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kansallinen lentoyhtiö, joka tarjoaa päivittäisiä suoria lentoja Dubain ja Helsingin välillä. Virallinen reitinavauslento lähti eilen Dubain kansainväliseltä lentoasemalta (DXB) ja laskeutui Helsinki-Vantaan lentoasemalle (HEL) hieman ennen puoltayötä. Ensimmäinen flydubain lento Helsinkiin lennettiin 11.10.2018.

Dubai houkutteli viime vuonna 15,8 miljoonaa turistia, mutta suurin osa lennoista on tähän saakka ollut kausiluonteisia. Uusien suorien lentojen ansiosta matkustajat pääsevät kaupunkiin aiempaa helpommin. Matkustajilla on myös mahdollisuus jatkolentoihin Dubaista satoihin kohteisiin ympäri maailman.

flydubain virallisella reittiavauslennolla oli mukana delegaatio, jota johti flydubain Jeyhun Efendi, Senior Vice President, Commercial Operations and E-commerce sekä Emiratesin Thierry Aucoc, Senior Vice President, Commercial (Europe & Russian Federation), suurlähettiläs Riitta Swan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Suomen suurlähetystöstä sekä alueellisen median edustajia.

“Uskomme reitin olevan todella suosittu, koska olemme ensimmäinen lentoyhtiö, joka tarjoaa suoria lentoja ympäri vuoden Suomen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä”, sanoo flydubain Jeyhun Efendi, Senior Vice President. ”Dubai houkuttelee matkailijoita vuoden ympäri lämpimän ilmastonsa ja upeiden rantojensa ansiosta. Kahden tunnin aikaero talvella ja tunnin aikaero kesällä sekä kuuden tunnin lentoaika takaavat mukavaa matkustusta lyhyelläkin lomalla. Reitillä matkustavat voivat nauttia myös uusista innovaatioistamme matkustamossa sekä upeasta matkustuskokemuksesta uudessa Boeing MAX 8 -lentokoneessamme.”

2018-10-24 13_51_41-flydubai-kohdekartta.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

“Erityisesti business-luokan kysyntä on ollut suurta siitä lähtien, kun reitti julkistettiin huhtikuussa, ja odotamme tämän trendin jatkuvan. Samoin odotamme sekä Emiratesin että flydubain jatkolennoilla matkustavien määrän kasvua. Suomalaisilla matkustajilla on nyt helpompi pääsy flydubain suosittuihin kohteisiin, kuten Sri Lankaan ja Tansaniaan sekä Emiratesin verkoston kohteisiin Kaukoitään, Australiaan, Indonesiaan ja Thaimaahan”, Efendi lisää.

flydubain joustavuus ja vaihtoehdot tarjoavat paremman matkustuskokemuksen asiakkaille. flydubain business-luokassa matkustajat voivat nauttia yksilöllisestä lentokokemuksesta, ja turistiluokka puolestaan tarjoaa mukavat istuimet ja kätevää matkustamista. flydubain uusin lentokone, Boeing 737 MAX 8, on tehokas ja ympäristöystävällinen konetyyppi. Sen business-luokassa on uudet, makuuasentoon taittuvat sängyt, joissa matkustajat voivat nukkua mukavasti lennon aikana. Turistiluokassa on RECARO-istuimet, jotka on suunniteltu tila ja mukavuus huomioiden. flydubailla on myös poikkeuksellisen hyvä viihdetarjonta lennoilla: matkustajien käytössä on yli 1 000 tuntia elokuvia, TV-ohjelmia, musiikkia ja pelejä full HD 11,6-tuumaisilta näytöiltä englanniksi, arabiaksi ja venäjäksi.

“Emiratesin ja flydubain kattava yhteistyö tuo yhteisille asiakkaillemme ainutkertaisia matkavaihtoehtoja ja matkustusmukavuutta”, kertoo Emiratesin Thierry Aucoc, Senior Vice President. ”Olemme innoissamme siitä, että Helsinki on nyt yksi yhteislentokohteistamme, ja odotamme pääsevämme tuomaan kumppanuutemme edut niille, jotka matkustavat Dubaihin. flydubain Dubaihin matkustavat asiakkaat pääsevät jatkamaan saumattomasti Emiratesin maailmanlaajuisen verkoston kohteisiin, kuten Bangkokiin, Shanghaihin, Tokioon ja Singaporeen. Yhteislentojen ansiosta yhä useammilla matkustajilla on mahdollisuus kokea palkittu Emirates-palvelu laajarunkoisissa, mukavissa ja tehokkaissa Airbus A380- ja Boeing 777 -lentokoneissa.”

“Toivotan flydubain tervetulleeksi aloittamaan ympärivuotiset suorat lennot Dubain ja Helsingin välille. Dubai on mielenkiintoinen sekoitus kulttuuria, nähtävyyksiä ja ostosmahdollisuuksia, ja upea matkustuskohde suomalaisille. Matkailijat voivat nauttia kaupungin auringosta, maukkaasta ruokakulttuurista ja aktiviteeteista yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Uudet suorat lennot houkuttelevat varmasti yhä useampia suomalaisia lomalle Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin”, sanoo suurlähettiläs Riitta Swan Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Suomen suurlähetystöstä.

flydubain lennot Helsinkiin, samoin kuin moni muu Euroopan lento, kuten Bukarest, Krakova, Praha ja Zagreb, lähtevät 2. joulukuuta 2018 lähtien Dubain kansainvälisen lentokentän (DXB) terminaalista 3, mikä tuo helppoutta jatkolennoille suuntaaville maailman vilkkaimmalta lentokentältä. Helsingissä flydubain lennot lähtevät terminaalista 2B. flydubain ja Emiratesin ensimmäinen yhteislento lennettiin 29. lokakuuta 2017. Yhteislentojen verkosto on laajentunut 83 kohteeseen ja kattaa 240 kohdetta vuoteen 2022 mennessä.

“Jo tänä vuonna ylitämme kirkkaasti 20 miljoonan matkustajan rajapyykin. Loistavasta saavutettavuudestaan huolimatta Helsinki-Vantaalta ei ole aiemmin ollut ympärivuotista suoraa päivittäistä yhteyttä Dubaihin. Olemme todella iloisia tästä uudesta reittiavauksesta”, sanoo reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori Finaviasta.

Lentojen yksityiskohdat

flydubain business-luokan lentohinnat Dubaihin ovat alkaen 1 150 euroa ja turistiluokan lennot alkaen 325 euroa verot mukaan lukien. Lentoja voi ostaa flydubain verkkosivulta flydubai.com, asiakaspalvelusta (+971) 600 54 44 45 sekä flydubain matkatoimistokumppaneiden kautta.

Toukokuusta syyskuuhun 2019 flydubailla on neljä viikoittaista lentoa Helsingin ja Dubain välillä kausittaisen kysynnän vuoksi. Aikataulut ja hinnat löydät verkkosivustolta https://www.flydubai.com/en/plan/timetable