Finnair on solminut aiesopimuksen kuuden ATR 72 -lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta

Finnair on solminut Doric Asset Finance GmbH & Co. KG:n kanssa aiesopimuksen kuuden ATR 72 ‑lentokoneen myynnistä ja takaisinvuokrauksesta. Järjestelyn odotetaan toteutuvan maaliskuun 2015 loppuun mennessä. Järjestelyn arvo on noin 75 miljoonaa euroa.

Järjestelyyn sisältyviä lentokoneita operoi Finnairin osakkuusyhtiö Flybe Finland. Finnairin ja Doric Asset Finance GmbH & Co. KG:n väliset vuokrasopimukset koneista päättyvät keskimäärin kahdeksan vuoden jälkeen. Järjestelyn toteuduttua Finnair edelleenvuokraa lentokoneet Flybe Finlandille.

Järjestelystä saatavat varat käytetään Finnairin lähivuosien laivastoinvestointien rahoittamiseen. Finnair on tilannut yhteensä 19 A350 -lentokonetta.

Finavia jatkaa maakuntalentoasemien kehittämistä – painopisteenä Lappi

8ccf0e9f78c3d490_800x800ar

Lentoasemat Suomen kartalla

Finavia Oyj:n vuoden 2014 alussa lentoasemaverkostossaan käynnistämä kehitysohjelma jatkuu myös vuonna 2015. Eri puolilla Suomea maakuntien lentoasemilla tehdään investointeja yhteensä liki 25 miljoonalla eurolla. Vuoden 2015 aikana pääpaino on Lapin lentoasemien kehittämisessä. Investointien arvioitu työllisyysvaikutus on 350 henkilötyövuotta.

Merkittävimmät panostukset kohdistuvat ensi vuonna Ivaloon, Kittilään, Rovaniemelle, Vaasaan, Maarianhaminaan ja Joensuuhun. Suurimpia yksittäisiä investointeja ovat liikennealueiden ja kiinteistöjen peruskorjaukset. Lisäksi Finavia jatkaa terminaalien toimivuuden, yleisilmeen ja viihtyisyyden kehittämistä matkustajakokemuksen parantamiseksi. Ensi vuoden aikana lisätään myös automaatiota, kun itsepalvelumahdollisuudet lentoasemilla lisääntyvät.

”Suomi on saanut lentoasemistaan paljon kansainvälistä tunnustusta – viimeksi Maailman talousfoorumilta. Haluamme varmistaa, että kilpailukykyiset lentoasemat tukevat jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla lentoliikenteen kehittymistä Suomessa. Siksi jatkamme lentoasemien määrätietoista kehittämistä Suomessa. Vuonna 2015 emme varsinaisesti laajenna kapasiteettia vaan keskitymme perusparannukseen ja palvelun laatuun, sillä jo tällä hetkellä Suomen kentille mahtuisi lentoliikennettä moninkertaisesti nykytasoon verrattuna”, toteaa verkostolentoasemista vastaava johtaja Joni Sundelin Finavia Oyj:stä.

Lapissa Finavia jatkaa määrätietoisesti alueen lentoasemiin panostamista, sillä etenkin matkailun näkymien takia lentoliikenteen määrien odotetaan tulevaisuudessa kasvavan. Rovaniemellä uudistetaan terminaali, jonka toimivuus, ilme ja viihtyvyys nousevat uudelle tasolle vuoden 2015 aikana alkavan projektin seurauksena. Ivalossa viedään jo alkaneet terminaalin uudistus- ja laajennustyöt loppuun.

Myös Kittilässä panostuksia jatketaan, kun marraskuussa valmistuneen terminaaliuudistuksen jälkeen ensi kesänä tehdään lentoaseman liikennealueiden peruskorjaus. Peruskorjaus vaikuttaa lentoliikenteeseen ja Kittilän lentoasema sulkeutuu elokuuksi 3.-30.8.2015. Liikennealueita korjataan myös Vaasassa, joka on suljettuna 22.6. – 26.7.2015.

Lapin lentoasemien ohella peruskorjauksia ja uudistuksia tehdään myös Maarianhaminassa ja Joensuussa. Molemmilla lentoasemilla kiinnitetään peruskorjausten lisäksi huomiota lentoaseman toimivuuteen ja ilmeeseen.

”Toimiva lentoliikenne tarvitsee kilpailukykyisiä lentoasemia. Lentoasema ei kuitenkaan yksinään houkuta lentokoneita kiitoteilleen, jos koneisiin ei syystä tai toisesta riitä matkustajia. Olemme Finaviassa huolehtineet siitä, että lentoasemat eivät ole miltään osin pullonkaulana liikenteen kehittymiselle. Nyt eri alueiden on tärkeää tehdä omat kotiläksyt ja etsiä esimerkiksi matkailun edistämisestä konkreettisia keinoja, joilla lentoliikenteen kysyntää voidaan lisätä. Finavia on mielellään mukana yhteistyössä”, Sundelin toteaa.

Verkostolentoasemien lisäksi Finavia investoi ensi vuonna noin 11 miljoonaa euroa lennonvarmistuksen järjestelmiin.

Kehitysohjelma edennyt suunnitelmien mukaan

Finavia käynnisti vuonna 2014 laajan noin 100 miljoonan euron arvoisen investointiohjelman lentoasemaverkostossaan. Ensimmäisessä vaiheessa suurimmat hankkeet ovat olleet käynnissä Ivalossa sekä Turun ja Tampereen lentoasemilla, joiden odotetaan valmistuvan 2015. Molemmissa tehdään terminaalien peruskorjauksia ja laajennuksia. Lisäksi Kuopiossa, Vaasassa, Kittilässä ja Oulussa on saatu terminaaliuudistukset päätökseen. https://www.finavia.fi/fi/tiedottaminen/ajankohtaista/2014/finavia-kaynnistaa-laajan-investointiohjelman-verkostolentoasemillaan/

Helsinki-Vantaalla on käynnissä vuoteen 2020 ulottuva kehitysohjelma http://www.finavia.fi/fi/lentoasemat-kehittyvat/finavia-investoi/

Maailman talousfoorumin (WEF) kilpailukykyraportissa 2014–2015 Suomen lentoliikenne-infrastruktuuri arvioitiin laadultaan maailman viidenneksi parhaaksi. Tutkimuksessa arvoitiin lentoliikenteen infrastruktuurin kehittyneisyyttä, kattavuutta ja tehokkuutta omassa maassaan. https://www.finavia.fi/fi/lentoasemat-kehittyvat/artikkeli/2014/maailman-talousfoorumin-raportti-suomessa-lentoliikenteen-infrastruktuuri-on-maailman-karkea/

Finavia päätti jäädyttää vuonna 2015 lentoasemamaksut vuoden 2014 tasolle. Tavoitteena on pitää kustannustaso houkuttelevana lentoyhtiöille, vauhdittaa lentoliikennettä ja edistää Suomen saavutettavuutta.https://www.finavia.fi/fi/lentoasemat-kehittyvat/artikkeli/2014/uutta-vauhtia-suomen-lentoliikenteelle-finavia-jaadyttaa-lentoasemamaksunsa-vuonna-2015/

Ilmavoimat myi viimeiset suomalaisvalmisteiset lentokoneensa

Redigo

Viisi Ilmavoimien käytöstä poistamaa Redigo-yhteyskonetta myydään ruotsalaisyritykselle. Avoimeen tarjouskilpailuun ilmoittautui yhteensä 11 ostajaehdokasta. Suurimman tarjouksen teki Helicopterservice Sweden AB. Kauppasumma on 301 500 euroa.

Valmet Redigo L90 TP on suomalaisvalmisteinen, yhdellä potkuriturbiinimoottorilla varustettu nelipaikkainen lentokone, joka on suunniteltu koulu- ja yhteyskoneeksi. Vuonna 1985 ensilentonsa tehnyt Redigo suunniteltiin Vinka-alkeiskoulukoneen pohjalta.

Ilmavoimille Redigoja hankittiin 90-luvun alussa kaikkiaan kymmenen. Koneista puolet on luovutettu museo- ja opetuskäyttöön. Koneet päättivät palveluksensa Ilmavoimissa 31. lokakuuta 2013. Kaikkiaan Ilmavoimien Redigo-kalustolla lennettiin niiden palvelusuran aikana noin 40 800 tuntia.

– Ilmavoimien palveluksessa olleita Redigo L-90 TP lentokoneita myydään tarjouskilpailun perusteella kaikkiaan viisi kappaletta yhdessä erässä. Koneet myydään varaosineen, työvälineineen ja ohjekirjoineen. Koneet ovat purettuina ja materiaali myydään käytöstä poistettuna ja lentokelvottomana, hankepäällikkö Mikko Ihanainen Ilmavoimien materiaalilaitokselta kuvailee.

Syksyllä julkaistun myynti-ilmoituksen perusteella Puolustusvoimille tuli koneista kaikkiaan 11 ostotarjousta. Tarjouksista kahdeksan tuli Suomesta, kaksi Ruotsista ja yksi Yhdysvalloista.

– Tarjouksista yhdeksän tuli yrityksiltä ja kaksi yksityishenkilöiltä. Korkein tarjous oli 301 500 euroa, Ihanainen summaa.

– Materiaali on määrä luovuttaa ostajalle heti alkuvuodesta. Koneiden mahdollinen jatkokäyttö on ostajan omassa harkinnassa, Ihanainen kertoo.

Koneiden palauttaminen lentokäyttöön on mahdollista, mutta se edellyttää huomattavien huoltotoimenpiteiden tekemistä ja sotilasrekisterissä olleiden koneiden siviilirekisteröintiä.

Redigo-kalustoa on edelleen aktiivisessa lentokäytössä muun muassa Eritreassa ja Meksikossa.

 

Airbus toimitti maailman ensimmäisen A350 XWB -lentokoneen Qatar Airwaysille

b701ebbd98

Airbus on toimittanut maailman ensimmäisen A350 XWB -lentokoneen Qatar Airwaysille. Airbusin A350 XWB aloittaa uuden aikakauden ilmailussa ja mullistaa pitkien matkojen lentomatkailun tulevina vuosikymmeninä, kun korkeasta palvelutasostaan tunnettu Qatar Airways ottaa koneen käyttöön ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa.

Airbusin A350 XWB -lentokoneessa käytetään uusinta teknologiaa ja innovaatioita. Tämä näkyy muun muassa aerodynamiikassa ja kevyinä materiaaleina. Koneessa on polttoainetehokkaat ja hiljaiset Rolls Royce Trent XWB -moottorit. Siinä on myös erittäin leveä, valoisa ja tilava matkustamo. Konetyyppi parantaa matkustusmukavuutta ja lentoyhtiöiden toiminnan tehokkuutta.

“Qatar Airways on ylpeä saadessaan käyttöönsä A350 XWB:n ensimmäisenä lentoyhtiönä maailmassa. Olemme iloisia, että tämä päivä on koittanut ja voimme lisätä tämän viimeisimmän sukupolven koneen nopeasti kasvavaan laivastoomme”, sanoi  Akbar Al Baker , Qatar Airways -konsernin pääjohtaja.

“Teimme koneesta ensimmäisen tilauksemme ja käynnistimme yhteistyöprojektin Airbusin kanssa seitsemän vuotta sitten Pariisin ilmailunäyttelyssä. Sen jälkeen ilmailu toimialana on kasvanut merkittävästi. Olen vakuuttunut siitä, että lentomatkustaminen lisääntyy myös tulevina vuosina. Qatar Airways on ilmailun etujoukoissa tarjoamalla matkustajilleen mahdollisuuden matkustaa maailman uudenaikaisimmalla lentokoneella”.

“Olemme ylpeitä, että olemme saaneet työskennellä Qatar Airwaysin ja Airbusin kanssa A350 XWB:n parissa käyttäen uusinta teknologiaa asiakaskokemuksen nostamiseksi uudelle tasolle. Tämä on tärkeä päivä Rolls Roycelle. Tämä on monen vuoden työn huipentuma ja aloittaa uuden aikakauden liiketoiminnassamme”, sanoi John Rishton , Rolls Roycen toimitusjohtaja.

“Ensimmäisen A350 XWB:n luovuttaminen asiakkaalle on merkittävä virstanpylväs sekä Airbusin että ilmailun historiassa. A350 XWB on maailman nykyaikaisin liikenteessä oleva lentokone, joka mullistaa sekä lentokoneteollisuutta alana että lentomatkailua. Uusi lentokone on tulosta 45 vuotta jatkuneesta työstämme asiakkaiden tarpeisiin vastaamiseksi. Ensimmäisen A350 XWB:n luovuttaminen juuri Qatar Airwaysille sopii hyvin, sillä se on maailmanluokan lentoyhtiö”, sanoi Airbusin pää- ja toimitusjohtaja Fabrice Brégier .

A350 XWB sopii saumattomasti Qatar Airwaysin kasvavaan laivastoon, johon kuuluu A380- ja A330 -lentokoneita. Samalla lentoyhtiöstä tulee maailman ensimmäinen lentoyhtiö, jolla on käytössä kaikkia Airbusin laajarunkokonemalleja.

Hiilikuiturunkoinen ja -siipinen A350 XWB on uusin lisäys Airbusin laajarunkokoneiden tuotelinjaan keskipitkille reiteille. Sen polttoaineen kulutusta on saatu pienennettyä 25 prosenttia. Koneen suunnittelussa johtotähtenä on ollut matkustajien mukavuus ja hyvinvointi. Erinomaisen matkustuskokemuksen lisäksi lentokone tarjoaa lentoyhtiöille toiminta- ja kustannustehokkuutta. 41 asiakasta on tilannut Airbusilta kaikkiaan 778 kappaletta A350 XWB -konetta (30.11.2014).

Trafi hakee ultrakevyttä lentokonetta sakkausvaroitinasennuksen tutkimista varten

Harrasteilmailun riskikartoituksessa todettiin, että ultrakevyille lentokoneille on erityisesti vesilentotoiminnassa sattunut sakkausonnettomuuksia. Tämän vuoksi Trafi on päättänyt tehdä selvityksen, jonka tarkoituksena on tuottaa yleisesti julkaistavaa ohjemateriaalia sakkausvaroitinasennusten suunnittelun tueksi ultrakeveisiin lentokoneisiin. Asennuksen käytännön todentamista varten haetaan vesilentokäytössä yleisintä tyyppiä edustavaa Ikarus C 42 -tyypin ultrakevyttä lentokonetta, johon toteutetaan sakkausvaroitinasennus kevään 2015 aikana.

Koeasennuksen suunnittelu- ja hyväksyntäkuluista vastaa Trafi. Yhdessä sovittavan sakkausvaroitinlaitteiston osien hankintakuluista, suunnitelman mukaisesta asennustyöstä ja koelennoista aiheutuvista kuluista vastaa koneen omistaja. Asennettu laitteisto jää lentokoneen omistajan omistukseen. Suunnittelutyön tekijänoikeudet jäävät Trafille materiaalin julkaisua varten.

Halukkaita sopivan ultrakevyen lentokoneen omistajia pyydetään ilmoittamaan 31.1.2015 mennessä koneensa käytettäväksi tutkimukseen Liikenteen turvallisuusvirastolle osoitteeseen kirjaamo@trafi.fi tai PL 320, 00101 Helsinki. Viestissä tulee olla viittaus ”Ultrakevyt lentokone sakkausvaroitinasennusta varten, TRAFI/30368/02.03.01/2014”

Mikäli halukkaita ilmoittautuu useampia, valitaan lähimpänä pääkaupunkiseutua käytettävissä oleva yksilö ja ensisijaisesti kone, jota käytetään vesilentotoiminnassa. Kone saa kuitenkin olla pyörävarustuksessa koelentojen aikana. Tarvittaessa valinta ratkaistaan sopivimpien ehdokkaiden joukosta arvalla.

TRAFI: Laser ei ole leikin asia – lentokoneiden laserhäirintä kasvussa

2W-Green-Strong-Power-Laser-Light-for-Stage-Club-A2000G-

Erilaisia laserleluja ja -osoittimia löytynee myös pukin kontista. Trafi haluaakin muistuttaa, että osalla leikkikäyttöön hankituista laserosoittimilla voi aiheuttaa vaaraa myös liikenteelle puhumattakaan leikeissä sattuvista vahingoista. Erityisesti lentokoneiden ja helikoptereiden häirintä laserilla on voimakkaasti kasvava riskitekijä lentoliikenteessä.

”Lasersäteet voivat haitata näkemistä lennon kriittisissä vaiheissa, kuten lentoonlähdön ja laskun aikana tai muutoin matalalla lennettäessä. Laserosoittimet vaikeuttavat lentäjän keskittymistä ja voivat aiheuttaa näköhäiriöitä ja toimintakyvyn osittaisen menetyksen”, kertoo johtava asiantuntija Ilkka Kaakinen.

Laserhäirinnän lisääntyminen johtuu osaksi teknologian kehityksestä, tuotteiden helposta saatavuudesta ja toisaalta silkasta ymmärtämättömyydestä.

Laserhäirinnästä johtuvat vaaratilanteet lisääntyneet

Viime vuonna Suomessa ilmoitettiin 60 laserhäirintätapausta ja tämän vuoden ennakkotietojen mukaan tapauksia on ollut 58 marraskuuhun mennessä. Tapausten määrät nousevat erityisesti loppuvuodesta. Yli puolet tapauksista oli Helsinki-Vantaan lentokentän läheisyydessä ja kaksi kolmasosaa niistä ajoittui koneen lähestymisen yhteyteen.

Lasersäteiden ei ole raportoitu aiheuttaneen lento-onnettomuuksia, mutta laserhäirinnästä johtuvien vaaratilanteiden määrä kasvaa eri puolilla maailmaa. Suomessa tapausten määrä on ollut muihin maihin verrattuna lukumääräisesti vähäinen.

Ilmoitetut laserhäirintätapaukset eri maissa 2009 – 2013

                    2013             2012             2011             2010             2009

Suomi            60             62              57              35              15
UK            1394           1571           1912           1500             742
USA          3960           3482           3592           2836           1527
Kanada        461             357             273             187             108
Saksa          322             342             279             273               36

Vanhempien tulee valvoa lasten laserin käyttöä

Käsikäyttöiset laserosoittimet ovat edullisia ja helposti saatavilla, joten monet pitävät niitä virheellisesti leluina. Vanhempien tulisikin valvoa käyttöä ja opastaa lapsiaan laserosoittimien oikeasta käsittelystä sekä niiden väärinkäytöstä aiheutuvasta vaarasta, esim. viiden milliwatin, joka on toimistoissa käytettävien laserosoittimien maksimiteho, häiritsee lentäjiä vielä kolmen kilometrin etäisyydeltä.

Laserilla osoittaminen rangaistavaa

Laserosoittimien käyttö ilma-aluksen ohjaamomiehistöä kohtaan on rangaistavaa jo sellaisenaan, vaikka mitään todellista vahinkoa eikä konkreettista vaaraa ilma-alukselle, sen miehistölle tai matkustajille seuraisi.

”Jos lasersäteellä todella osutaan ohjaamomiehistön silmiin lennon kriittisessä vaiheessa eli nousun tai laskeutumisen aikana niin, että ohjaaja häikäistyy ja jopa menettää osittain näkökykynsä, on vaaratilanne tällöin todellinen ja vakava ja tästä voidaan rangaista”, muistuttaa Kaakinen.

Jos laserosoittimen käytöllä aiheutetaan todellista vahinkoa, sovellettavaksi tulevat mm. kaikki ne rikoslain säädökset, joilla turvataan ihmisten henkeä ja terveyttä, kuten ruumiinvamman tuottamusta ja kuolemantuottamusta koskevat säännökset. Vahingon aiheuttaja joutuisi vastuuseen myös huomattavista taloudellisista vahingoista.

Suomen Lentäjäliitto FPA ry: PIMEYS HOUKUTTAA KOKEILEMAAN – LASEROSOITTIMET AIHEUTTAVAT VAKAVIA VAARATILANTEITA

a48cd7d9-e964-4038-8f8b-28c9b84a57a9-main_image

Suomen Lentäjäliitto FPA, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Säteilyturvakeskus (STUK) haluavat muistuttaa laserosoittimien vaaroista. Erityishuolena on liikenne, sillä laserin aiheuttama häikäistyminen voi pahimmillaan johtaa vakaviin onnettomuuksiin niin ilmailussa kuin autoilussakin.

Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO on ilmaissut huolensa laserhäirinnästä ja kehottanut toimiin sen kitkemiseksi. Maailmalla on jo ollut tapauksia, joissa lentokonetta tai helikopteria on häiritty laserilla  laskeutumisvaiheessa ja ohjaava lentäjä on sokaistunut sen seurauksena. Laserilla varustettuja välineitä on helposti saatavilla. Joulun aikaan lasereita tilataan ulkomaisista verkkokaupoista lahjaksi, ja moni tuo niitä tuliaisina ulkomaanmatkoilta. Vaarat ovat jääneet tiedostamatta. Laser on äärettömän vaarallinen osuessaan silmiin.

”Yhdessä Trafin ja STUKin kanssa haluamme muistuttaa, että laser ei ole lelu, ja toivomme, ettei kukaan vahingoita sillä itseään tai muita”, toteaa Hannu Korhonen, Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnan puheenjohtaja. ”Ammattiliikenteessä laserhäirintä voi olla kohtalokas. Läheltä piti -tilannekaan ei ole toivottava. Kaikenlainen laserhäirintä on lainvastaista liikenteen vaarantamista, ja kuuluu siten poliisille”, muistuttaa Korhonen.

”Meillä Suomessakin on jo jokunen lentäjä kokenut laserilla aiheutetun häikäistymisen, onneksi vaaratilanteilta on vältytty”, kertoo Tomi Tervo Suomen Lentäjäliiton turvatoimikunnasta. ”Lentokoneen tai helikopterin ohjaamon osoittelu laserilla on pelottava ilmiö, johon on puututtu laajasti myös kansainvälisesti. Myös lasten ja nuorten oma näkö voi olla vaarassa, kun leikitään laserilla, joka ei ole lelu. Pimeänä aikana hauskalta huvilta tuntuva leikki voi aiheuttaa suurta vahinkoa. Haluamme muistuttaa vakavasta asiasta näin joulun alla”, täsmentää Tervo.

IAU ja SLJY solmivat yhteistyösopimuksen

Ilmailualan Unioni IAU ry ja Suomen Lennonjohtajien Yhdistys SLJY ry ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Sopimus luo puitteet yhteistyölle, joka edistää molempien liittojen sopimustoimintaa ja jäsenten edunvalvontaa.

Tämän ohella liitot tekevät yhteistyötä ilmailun turvatoimintaan liittyvissä kysymyksissä.

IAU:n jäsenet työskentelevät lentoliikenteen maapalveluissa, tekniikassa sekä lennonvarmistuksen teknisissä ja operatiivisissa tehtävissä. SLJY:n jäsenet toimivat lennonjohtotehtävissä.

Finavia -konsernin palveluksessa IAU:n ja SLJY:n jäseniä on yhteensä yli 650. Liittojen yhteinen jäsenmäärä on noin 3 500.

Työehtosopimuksensa molemmat liitot ovat solmineet Palvelualojen työnantajat PALTA:n kanssa.

Finnair on allekirjoittanut aiesopimuksen kolmen Embraer 170 -lentokoneen myynnistä

e68718284d81bd38963041f157ecaa97

Finnairin laivastoa hallinnoiva tytäryhtiö Finnair Aircraft Finance Oy (FAF) solmi 5. toukokuuta 2014 aiesopimuksen kolmen Embraer 170 -lentokoneen myynnistä yhdysvaltalaisen lentokoneiden leasing-yhtiö Infinity Aviation Capital LLC:n osakkuusyhtiöille. Kaupat ovat nyt toteutuneet, ja niiden arvo oli yhteensä noin 40 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Näiden kolmen lentokoneen myynnillä ei ole merkittävää vaikutusta Finnairin vuoden 2014 tulokseen.

Kauppa on osa Finnairin keskittymistä ydinliiketoimintaansa, ja tämän kaupan toteutumisen jälkeen Finnair Aircraft Finance Oy:n omistaa vain Finnairin tai sen osakkuusyhtiö Flybe Finlandin operoimia lentokoneita.

Finnairin tekniset neuvottelutulokseen säästöistä

10caa5604d81be836d3041ee57ecaa97

Finnairin Tekniset Pro ry ja Finnair ovat päässeet neuvottelutulokseen Finnairin tekniikkaa koskevista säästöistä.

Sopu säästöistä syntyi keskiviikkoiltana 17. joulukuuta.

Säästöt koskettavat kaikkia Finnairin tekniikassa työskenteleviä teknisiä toimihenkilöitä. Säästöjen vastineeksi Finnair takaa teknisille toimihenkilöille irtisanomissuojan 30.6.2016 saakka.

Lopullisesti säästösopimus vahvistuu tammikuussa.

Finnair Technical Services Oy:ssä käynnistyivät 29. syyskuuta teknisten toimihenkilöiden, ylempien toimihenkilöiden sekä insinöörien sopimusalojen henkilöstöä eli kaikkiaan noin 113 henkilöä koskevat yt-neuvottelut.

Finnairin tekniikka suunnittelee siirtyvänsä toimintamalliin, jossa sen sisäisiä ja ulkoistettuja prosesseja johdetaan neljän liiketoimintayksikön kautta. Muutoksilla tavoitellaan noin 2 miljoonan euron vuosittaisia, pysyviä säästöjä. Neuvottelujen alkaessa Finnair arvioi suunnitelmien johtavan enimmillään 30 henkilön työsuhteen päättymiseen, ellei muihin ratkaisuihin päästä.

Keskiviikkona syntynyt neuvottelutulos koskee Finnairin tekniikassa työskenteleviä teknisiä toimihenkilöitä.

Finnairin tekniikassa käynnissä olevat yt-neuvottelut jatkuvat perjantaina, jolloin työnantajan tavoitteena on päättää yt-menettely.