Suomen Ilmailuliitto ry:n Tour de Sky 9.-10.8.2014 onnistui odotusten mukaisesti

Suomi_Hurricanen_ensilento_16072014_2_kuva_Phil_Lawton

Kuvaaja: Phil Lawton

Päälentonäytöksessä kävi 18 000 katsojaa ja ennakkolippuja tapahtumaan myytiin yli 8000 kappaletta. Näytteilleasettajia oli tapahtumassa ennätykselliset 64, sekä kotimaasta että mm. USA:sta ja Hollannista. Näytteilleasettajina oli mm. Lockheed Martin, Textron, Ilmavoimat, Rajavartiolaitos, lento- ja mekaanikkokoulut, Ojan Rauta, FinnHems, Ilmatieteen laitos, Aviation Shop ja moni muu yritys ja yhteisö.  Lento-ohjelmaan osallistui 37 lentokonetta sekä helikopteria ja kaikkiaan tapahtumassa oli esillä maassa ja ilmassa 68 konetta. Näistä sotilaskoneita oli 40 Suomesta, Britanniasta, Hollannista, Saksasta, Italiasta, Puolasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Tour de Sky oli kesän ainoa lentonäytös jossa yleisöllä oli mahdollista tutustua ilmailun kaikkiin osa-alueisiin ja myös ainoa lentonäytös jossa suihku- ja sotilaskoneet, niin kotimaasta kuin ulkomailta, olivat esillä maassa ja ilmassa. Suomen Ilmailuliitto ry oli näyttävästi paikalla ja Oulun alueen lentokehot esittelivät toimintaansa laajasti. Tapahtuma saavutti myös taloudellisen tavoitteensa.

Päälentonäytöksen kirkkain tähti oli Italian Ilmavoimien Frecce Tricolori osastotaitolentoryhmä joka lensi suoraan suomalaisten sydämiin. Osaston upea lähes puoli tuntia kestänyt esitys ei jättänyt ketään kylmäksi ja monet pitävät Frecce Tricoloria maailman parhaana sotilasosastotaitolentoryhmänä.

Upean viikonlopun huipensi Suomen Ilmavoimien toisen maailmansodan aikaisessa maalauksessa lentäneen Hawker Hurricanen ja Ilmavoimien suorituskyvyn kärjen Hornetin ohilento Finlandian soidessa taustalla jatkosodan päättymisen ja veteraanien kunniaksi.

  • Kun Hurricane ja Hornet tekivät ohilennon – tippa tuli silmään, oli usean katsojan kommentti ja tunnetila näytöksen päätyttyä sunnuntaina. Hurricanen ensiesiintyminen Suomessa tapahtui Tour de Sky päälentonäytöksessä.

Tapahtuman vastuullinen järjestäjä First Event Oy kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä yhteistyökumppaneita.

  • Yleisöltä saamamme palautteen perusteella olemme tarjonneet uskomattoman elämyksen monille, varsinkin niille jotka olivat lentonäytöksessä ensimmäistä kertaa, toteaa tapahtumajohtaja Kimmo Piispanen.

Lentonäytöksen johtaja Perttu Karivalo jatkaa;

  • Monipuolinen lento-ohjelmamme oli ainutlaatuinen Suomessa eikä vastaavaa ohjelmaa ole nähty sitten edellisen Oulun lentonäytöksen 1997. Teimme monessa suhteessa historiaa Oulun taivaalla.

www.tourdesky.fi

Tour de Sky 2014 valtaa Oulun – varaa aikaa lentoasemalle saapumiseen

oulu_airport

Ilmailualan vuoden ykköstapahtuma Tour de Sky 2014 saapuu Oulun lentoasemalle 9.–10.8. Lentonäytöksen aikana lentoasema-alueen liikennejärjestelyt muuttuvat. Oulusta lennolle lähtevien kannattaa varata lentoasemalle siirtymiseen tavallista enemmän aikaa.

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Tour de Sky 2014 on kesän ainoa lentonäytös, jossa voi nähdä taivaalla Ilmavoimien suihkukoneet Hornet, Midnight Hawks ja Hawk, kotimaisia kärkiesiintyjiä temppukoneineen sekä ulkomaisia sotilaskoneita Italian Ilmavoimien 10 koneella lentävän Frecce Tricolorin johdolla. Tapahtumassa järjestetään myös lentokoneiden ja helikoptereiden maanäyttely.

Lento-ohjelma alkaa molempina päivinä klo 10 ja päättyy klo 17.30.

Muutoksia liikennejärjestelyissä

Lentonäytös aiheuttaa lentoasema-alueen liikenteessä lukuisia poikkeusjärjestelyjä. Lentoasemalle saapumiseen kannattaa varata tavallista huomattavasti enemmän aikaa ja varautua sekä ruuhkiin että poikkeusjärjestelyihin.

Lentonäytöksen aikana liikennettä matkustajaterminaalialueelle rajoitetaan liikenteenohjaajilla. Lentonäytösliikenne ohjataan Lentokentäntien ja Automaatiotien risteyksestä Automaatiotietä pitkin tapahtuma-alueelle.

Bussi- ja taksiliikenne sekä erikseen myönnetyt kulkuluvat saavat liikennöidä alueella normaalisti. Näin taataan lennolle lähtevien matkustajien esteetön pääsy terminaalialueelle.

Papinjärventie toimii lentonäytöksen aikana pelastuslaitoksen pelastustienä ja on suljettu yleisöltä 9.–10.8.

Papinjärven uimaranta on lentonäytöksen aikana suljettu.

Parkkipaikat

Tapahtuma-alueen välittömässä läheisyydessä on noin 2 500 lähiparkkipaikkaa. Pysäköintimaksu on 10 €/päivä.

Kaukoparkkipaikoille Oritkarin ja Äimäraution alueille on opasteviitoitus pääliikenneväyliltä. Pysäköinti kaukoparkissa on maksutonta. Kaukoparkkialueilta järjestetään bussikuljetuksia tapahtuman pääsisäänkäynnille. Edestakaisen bussikuljetuksen hinta on 10 €/henkilö. Alle 7-vuotiaat pääsevät kyytiin veloituksetta.

Oulusta bussikuljetus tapahtumapaikalle

Oulun linja-autoasemalta lähtee tapahtuma-alueelle busseja erikseen merkityiltä laitureilta (laiturit 1 ja 2). Busseja kulkee tapahtuma-alueelle aamupäivisin tasaisin väliajoin ainakin klo 13 saakka matkustajien määrästä riippuen. Bussimaksu on 10 €/henkilö. Alle 7-vuotiaat pääsevät kyytiin veloituksetta.

Bussikuljetukset liikennöi OTP Travel.

Mahdollisista muutoksista tiedotetaan tapahtuman nettisivuilla.